Maalauspuuhat odottavat

Nyt olisi aika alkaa miettiä, onko kaikki muuttoa varten valmista.

Kauaa ei tarvitse asiaa pohtia ennen kuin tajuan, että ei ole. Minun on ennen muuttoa maalattava yksi lipasto ja neljä tuolia. Maalaan ne ensi alkuun vain luonnonvalkoisella Otexilla, ja mietin sitten joskus ihan toiste, että vedänkö päälle jonkun pintamaalikerroksen. En edes tiedä missä maalini ovat, vain Otexin sijainnin tiedän, koska se on kymmenen litran pänikkä. Sitä en ole onnistunut hukkaamaan. Otex on tärpättiliukoista, joten sen kanssa on ihan hyvä tuhdata autotallissa tai pihalla.

Pintamaaleina olen tottunut käyttämään vesiliukoisia Celloa ja Jokeria (Joker on parempaa), ja vesiliukoisten kanssa pärjää ihan hyvin sisätiloissakin, kunhan vain suojaa maalauspaikan lähellä olevat mööpelit sanomalehdellä. Vesiliukoiset maalit sitä paitsi kuivuvatkin tosi nopeaan eivätkä haise miltään, joten niiden kanssa voi ihan hyvin maalata sisällä rivitaloasunnossakin.

Tiistaina se suuri ja mahtava muutto sitten koittaa. Siinä menee aikansa, että saan oman kodin järjestykseen, mutta pyrin heti tiistaina tekemään niin paljon kuin suinkin mahdollista. Saan apujoukot paikalle heti aamuseitsemältä, joten homman pitäisi olla pitkällä jo iltapäivällä.

Viime päivinä hetkessä eläminen on ollut todella vaikeaa. Väsymys kai aiheuttaa sen, että toimin kuin zombi. Menen eteenpäin ja teen, mitä tehtävä on, mutta ihan yhtä hyvin voisin olla robotti. En osaa nauttia esimerkiksi ulkona olemisesta, koska odotan vain yhtä asiaa: nukkumaanmenoa. Nukkumaanmeno tietää, että saa nukkua, ja se minulta onneksi lahjakkaasti onnistuu.


Tähän tällaiseen zombimaisuuteen pitäisi kuitenkin saada mahdollisimman nopeasti muutos, koska eihän elämä voi tällaista olla. Lenkki, iltapala ja muut puuhastelut eivät saa tuntua pakkopullalta, vaan niistä pitäisi osata ja muistaa iloita ja nauttia. Koska ne ovat elämä. Ei minulla ole varaa pitää niitä vain suorituksena ja odottaa, että niiden jälkeen sitten lopultakin alkaisi tapahtua jotain kivaa. Ei. Minun on tehtävä niistä itsestään jotain kivaa, koska odotettavissa ei ole mitään muuta kuin lenkkejä, iltapaloja ja muita pikku puuhasteluja.

Ajatuksen, ruumiin ja sielun pitäisi olla elämässä ja arjessa jatkuvasti mukana. Luettuani jonkin matkaa Deepak Chopran Vapauta energiasi, toteuta itseäsi -kirjaa, olen alkanut ymmärtää, etten ole juuri millään tavalla yhteydessä ruumiiseeni ja vielä vähemmän sieluuni. Tulen käsittelemään näitä asioita blogissani lisää, kun saan kirjan kokonaan luettua. Mutta nyt jo se on saanut minut pohtimaan. Ei mikään ole ihmiselämässä niin tärkeää kuin yhteys omaan itseensä, ja minulta se yhteys on kokonaan katkolla!

Ikävien tapahtumien murehtiminen pitäisi jättää vähemmälle. Ilma on upean syksyinen ja pidän syksystä muutenkin, joten se on ainakin avuksi tässä. Lisäksi sain kameran eilen huollosta, joten voin alkaa aiempaa paremmin dokumentoimaan uutta elämääni ja luomaan uusia, kivoja muistoja.

Salossa alkavat tänään kolmipäiväiset syysmarkkinat. Ajattelin lauantaina mennä sinne katselemaan. Mulla on markkinamuistoja vaan siltä ajalta kun olin ihan lapsi. Sen jälkeen ei ole tullut markkinoilla käytyä, koska se ihmismäärä on ahdistanut. Rahaakin säästyy, kun siellä ei käy, ja niihin huvipuistovehkeisiin en joka tapauksessa kuuna päivänä haluaisi. Ne eivät ole minun käsitykseni hauskanpidosta.

Mutta ajattelin tänä vuonna mennä markkinoille fiilistelemään ja valokuvaamaan. Katselemaan, millaisia tuotteita siellä on myytävänä ja millaisia kojuja siellä on. Siellä on ruokaa, koruja, vaatteita, paperitarvikkeiden ja lelujen myyjiä, aivan vaikka mitä.

Salon tori on mainio paikka muulloinkin kuin markkina-aikaan. Tiistai, torstai ja lauantai ovat toripäiviä ympäri vuoden ja kun pian asun keskustan tuntumassa, aion alkaa käyttää toria ensisijaisena ruokakauppana. Sieltä saa esimerkiksi sushiin soveltuvaa norjalaista lohta kelpo hintaan ja ainakin kesäaikaan torilla on usein myös kevätkäärylekoju. Ne on niin hyviä!

Elän aina vain pienessä toivossa, että viikonloppuna pääsisin myös jo muuttopuuhiin. Mutta se ei taida olla realistinen toive. Maanantaina aikaisintaan, ja silloin minulla taasen ei ole apukäsiä käytettävissä. Eli kyllä se tiistaihin menee.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.