Salon seudun fiilistelijäonkijat

Oli ihan hullun kiva päivä töissä tänään. Oon mielettömän onnekas kun mulla on töissä aina niin mukavaa. On siellä haastavaakin välillä, mutta aina kivaa.

Ripustin äsken seinälle suuren Suomen kalat -taulun, joka mulla on pyöriny nurkissa puoltoista vuotta mutta joka ei ole ikinä muka löytäny paikkaansa. Nyt sillä on paikka, ja hyvä paikka onkin. Näen sen komeasti ja muistan, että pitää alkaa kalastaa. Vaikka sitte vaan mato-ongella! Pääasia, että saa olla kauniissa paikoissa veden äärellä ja onkia. Opettelen perkaamaan kalat - how hard can it be - ja teen kalasoppaa itse ongituista ahvenista. Oikein kermaista, ihanaa!


Juttelin tänään työkaverille että pitäiskö mun perustaa Salon seudun fiilistelijäonkijat -yhdistys. Kun en mä mitään urheilukalastusta varsinaisesti havittele. Eläkeläiset täällä kokoontuu tiettyinä päivinä Vuohensaareen onkimaan, mutta mä en ole eläkeläinen enkä halua onkia mutaisessa Vuohensaaressa. Onkiminen on parasta mitä keksin, mutta omanlaista seuraa siinä tarttis. Ei yksin onkiminen ole kivaa. Haluan onkia kirkkaissa, kauniissa vesissä omien ihmisten kanssa.

Voisin tietty lainata ainaki siskon lapsia mukaan. Ens keväänä viimeistään. Keväällä vien ne ainakin Halikonlahdelle lintujen kevätmuuttoa katsomaan. Kummipoika 6-v kuuntelee kuulemma iltaisin aina lintukirjaa, josta nappia painamalla kuulee vaikka kuinka monien kymmenten lintujen lauluäänet. Niitä se kuuntelee ja opettelee, herttainen! Suvussa ei ole koskaan liikaa lintuharrastajia.

Itekki opettelin lapsena lintuja. En lauluääniä, koska minulla ei ollut sellaista äänikirjaa, mutta osasin yli 200 linnun latinankieliset nimet. Enhän mä niitä enää muista, mutta linturakkaus kun kerran sydämessä syttyy, niin ei se sieltä koskaan lähde. Nyt haluan alkaa taas osoittaa ja toteuttaa sitä rakkautta!

Mulla se rakkaus lähti siitä kun ala-asteen opettaja laittoi meidät opettelemaan lintuja. Säännöllisesti oli bilsan tunnilla kokeet, joissa linnut piti tunnistaa kuvista. Mulla oli vaikka ja mitä muistisääntöjä. Pajusirkun muistin siitä, että se istui kuvassa pajunoksalla. Lapinsirrin latinankielisen nimen Calindris temminckii muistin siitä, että sanasta temminckii mulle tuli mieleen telmiminen, telmimisestä suden pennut ja susista Lappi. Pettämätön muistisääntö, toimii yhä!

Siellä on peukaloinen ja ilmeisesti närhi saaneet aika mielikuvituksellisia värityksiä. Västäräkki on aika realistinen.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.