Yksinolon alku

Kohta tulee kaksi viikkoa täyteen yksinasumista. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen alkanut saada kokemusta siitä, mitä on asua yksin. Ja eihän se ihan kamalaa ole. Minulla on onneksi ihanan kaunis asunto ja vielä ihanampi koira, joilla on molemmilla ollut valtava rooli tämän elämänmuutoksen onnistumisessa.

Aamut olivat aluksi kamalia, mutta nekin ovat alkaneet sujua jo kivasti. Ihmeesti sitä ihminen tottuu ja rentoutuu, kun uudet olosuhteet tulevat edes hiukan tutuiksi.

Ihanaa tulla kotiin, kun joku on vastassa <3 
Kämppä alkaakin olla jo valmis, enää kirjalaatikot pitäisi muuttaa. Suunnittelin saattavani muuton loppuun tulevana maanantaina. Minulla on kolme suurta kirjahyllyä vielä tyhjillään, mikä enteilee, että muutettavien kirjojen määrä ei ole ihan pieni. Onneksi saan apujoukkoja muuttoon. Samalla saan mainion mahdollisuuden varmistaa, ettei kirjahyllyihini päädy enää mitään roskapaperia, kuten vanhoja kouluvihkoja tai muuta.

Kun kaikki tavarat on muutettu, voin lopultakin myydä toisen autoni pois. Nyt sitä on vielä tarvittu muuttojuhtana, koska se on todella tilava, toisin kuin uusi autoni, johon mahtuu hädin tuskin kaksi kauppakassia.

Iltalenkistä on muodostunut yksi tärkeimmistä henkirei'istäni. Ei niinkään kuntoilun vuoksi (vaikka hyväähän sekin tekee) vaan siksi, että minulla on jotain, mitä illoilta odottaa. Ajatus ihanasta iltalenkistä kauniissa maalais-, järvi- ja merimaisemissa antaa puhtia koko päivään. Talvi etenee ja tiet jäätyvät, mutta uskon, etten silti ala lenkkeillä jatkossakaan kaupungissa, vaan ajan kaupungin ulkopuolelle nauttimaan kunnon maisemista ja lenkkireiteistä. En ehkä aja joka päivä yhtä kauas kuin nykyään, mutta jonnekin edes silti. Se on koirallekin kivempaa, että hän saa olla lenkillä vapaana, kun lähistöllä ei ole ihmisiä ja pelottavia pyöräilijöitä.

Heräsikö ajatuksia tai kysymyksiä? Voit kirjoittaa minulle yksityisviestin.

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *