Tutkimusmatkoilla

Maanantaiaamu. Iltavuoro. Sataa vettä.

Koira nukkuu vielä. Mulla on tee hautumassa. Täytyy tänään hakea lisää teetä. Ja koiralle matolääkettä.

Piti aamusta heti lähteä ajamaan kauniimpiin maisemiin lenkille, mutta kaatosade lamaannutti. Koirakaan ei kulje sateessa hyvin, vaan vetää aina kotiin päin heti kun on saanut asiansa hoidettua.

Eilen oli aivan huippupäivä. Aamulla ajoin Teijolle ja lähdettiin siskon ja hänen lastensa kanssa järvenrantaan eväsretkelle. Lapset polkivat pyörällä alkumatkan ja kävivät sänkipellolla juoksemassa kypärät päässä.


Oli kylmää ja sumuista, ja meillä aikuisilla taisi olla liian vähän vaatteita. Sen verran palennuttiin. Mutta kun reippailee niin kyllä siinä aina jotenkin onneksi pysyy lämpimänä.

Matkalla eväspaikalle kuljettiin koskenvierttä ylös ja nähtiin koskikara. Tai en tiedä onko niitä siellä useampi, yksi kuitenkin näkyy aina vain kerrallaan. Seisottiin koko poppoo jonkin aikaa kosken ylittävällä sillalla katselemassa niiailevaa ja epäileväisen näköistä koskikaraa, joka antoikin meidän ihailla itseään pitkän aikaa.


Sisko oli tehnyt kerrosvoileipiä ja mukana oli myös termarillinen russian earl grey -teetä maidolla ja hunajalla. Ja tietenkin suklaakeksejä.

Istuttiin alas Sahajärven rantaan ja siskon repusta löytyi onneksi myös istuinalustoja.

Tee oli ihananmakuista ja juuri sopivan lämpöistä, aika kuumaa. Se maistui usvaisen järvimaiseman äärellä ihan tolkuttoman hyvältä! Sumu oli niin paksua, ettei järveä meinannut aluksi nähdä, vaikka se oli aivan muutaman metrin päässä.


En muista koska olisin viimeksi ollut piknikillä. Turku-aikana joku aina halusi mennä piknikille jonnekin puistoon, mutta musta sellainen on ihan järjetöntä touhua. Maassa istuminen on epämukavaa, ympärillä on vieraita ihmisiä ja jossain aivan lähellä on kuitenkin ravintola tai kahvila, jonne voisi mennä syömään mukavasti.

On aivan eri asia pikniköidä metsässä, omassa rauhassa, luonnon helmassa. Aina jostain löytyy kivi tai kanto, jonka päällä on hyvä istua ja oleskella.


Oon ollu city-piknikillä kerran ja se oli vaihtariaikoina Ranskassa. Sielläkin maassa istuminen oli epämukavaa, mutta ainakin koulu (siis lukiomme) tarjosi meille patongit, juustot ja punaviinit. Se oli ihan jees. Rehtori ja opettajat olivat siellä punkulla oppilaiden kanssa, päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja se oli kaikki kyllä kivaa.

No eilen illalla sitten oli aika saada uudenlainen urheiluelämys ja mennä katsomaan Vilppaan matsia. Se oli kiva parituntinen, vaikka itse urheilu ei ihan hulluna kiinnosta niin kokemus oli silti hyvä. Ainoa mikä välillä harmitti oli yleisö, joka alkaa haukkua omaa joukkuettaan, jos peli näyttää hankalalta... Kuka oikeasti kuvittelee että mollaamalla omat pelaajat saisivat jotenkin hyvää mieltä ja tsemppiä?

Oon ollu aikasemmin korista kattomassa kerran, NBA-pelissä Miamissa. Siellä ei yleisö haukkunut omiaan.

Kyllä tämä suomalainenkin pelikokemus sen verran mukava (hölmöstä yleisöstä huolimatta) oli, että ennemmin pistän tästä lähin kympin pelilippuun ku esimerkiksi elokuviin.

Elokuvia näkee telkkaristakin. Eilen pidettiinkin kaverin kanssa leffailta pelin jälkeen kun töllössä oli Sherlock Holmes. Ensiksi tosin katsottiin Hurtsin haastatteluja ja musiikkivideoita youtuben kautta. Robert Downey jr. ja Jude Law olivat ihan hyvää jatkoa sille. Yllättävän hyvä mieli voi tulla pelkästään siitäkin että joku näyttää niin hyvältä!

Kääk mä en kestä, telkkarissa on mustia labbiksen pentuja.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.