Utö

Vannomatta paras. Kirjoitan Utön sittenkin tänään. Lenkki ja raikas suihku olivatkin paljon virkistävämpi yhdistelmä kuin osasin edes odottaa!

 Kuvassa näkymä kahvilan ikkunasta merelle.

Saavuimme Utöhön m/s Eivorilla myöhään perjantai-iltana. Paikalle saavuimme minä ja vanhempani, ja vanhemman isosiskoni oli määrä saapua saareen lauantaina. 

Auringonlasku oli upea ja nukuin koko yön kuin tukki.

Aamulla Utön saarta syleili sankka sumu. Sumu oli niin paksua, että se kastoi kasvot. 

Kömmimme kahville Hannan kahvilaan, joka sijaitsi aivan huoneistomme alapuolella. Merta ei näkynyt ollenkaan, vaikka tiesimme, että se on kaikkialla ympärillämme. Aamua varjosti aivan kammottava päänsärky, joka sai minut ajattelemaan, että ehkä minulla todellakin on migreeni. Lääkkeillä ja levolla särky hupeni ja saatoimme alkaa nauttia päivästä. Hannan kahvilasta ostettu mansikkajäätelöpallo auttoi kyllä suuresti päänsäryn taltuttamisessa.


Saksalaisen merimatruusi Buchwaldtin hauta.

Lähdimme vanhempieni kanssa kävelemään Utön itäosiin Österängin alueelle. Seutu on matalaa ja kivikkoista niittyä, se muistuttaa jossain paikoin Jurmon ihania pirunpeltoja. Heinät kasvoivat niityllä hempeän värikkäinä ja siellä täällä kukki ihania, värikkäitä luonnonkukkia.

Saimme kävellä kaikessa rauhassa. Heinät ja meri yhdessä tuoksuivat ihanalta ja paksusta sumusta huolimatta ei satanut laisinkaan. Emme siis kastuneet. Välillä sininen taivas hohti sumun läpi, mutta sitten sumu taas petrasi ja otti saaren tiukemmin haltuunsa. Se oli oikeastaan aika mukavaa! Sai aivan erilaisia tunnelmia ja kuvia kuin kirkkaalla ilmalla.


Lokit, ja taustalla Utön majakka.

Utön kukkaloisto yllätti. Enhän minä kukkia tunnista, mutta osaan silti nauttia niistä. Varsinkin keltaiset kukat olivat vallanneet Utön eteläosan, Kesnäsin. Myös violetteja purppuranvärisiä kukkia oli monia erilaisia. Yhdessä siniharmaan meren ja usvan sekä ajoittain maan kohdanneen auringonvalon kanssa värimaailma oli todella upea.

Vihreät katajat, pienet, valkoiset kukat ja harmaat, jäkälistä läikikkäät kalliot... Ei sitä voi sanoin kuvailla. Se pitää kokea.




Kävelimme Kesnäsiin ensimmäisen kerran lauantaina päivällä. Karikukko yllätti meidät! Kun olin ala- ja yläasteella, oli karikukko ehdottomasti yksi lempilinnuistani - vaikka en ollut koskaan nähnyt sellaista luonnossa! Minua harmitti, koska kirjoissa lupailtiin, että periaatteessa karikukon pitäisi olla hyvinkin yleinen lintu sellaisillakin seuduilla, joilla minä paljon liikuin. Silti en koskaan onnistunut näkemään sitä.

Nyt Utössä näkemäni karikukko oli elämäni ensimmäinen. Se on tuossa alla kuvassa. Eikö ole kaunis ja herttainen!




Kesnäsin niemestä löytyi aivan upea kalliomaailma. Meri ja kallio, usva, tuuli... Kallion koloissa oli suuria lampia.

Ruokki lensi läheltä ohi. Sukkelan näköinen mustavalkoinen puikula, oikein kaunis.

Utössä oman tunnelmansa luo armeijahistoria ja Kesnäskin on täynnä armeijan jalanjälkiä. Rautaa, betonia ja bunkkereita. Ne oikeastaan tuovat ihan hienon säväyksen sinne.


Äiti on tuolla kuvassa.

Suurista kallioista ja merestä saa aina niin paljon energiaa. Sitä miettii, että kuinka sitä taas jaksaa sisämaassa olla, kuinka voi elää ilman merta. Toisaalta merituuli on yleensä aika hektinen, kun sisämaassa tunnelma on pysähtyneempi ja siten ehkä rauhallisempi. Molempia tarvitaan, sanoisin.

Äiti bongasi kallioista mereen tuupertuneen mammutin, se näkyy kuvassa alla.




Kahlaajista näimme karikukkojen lisäksi tyllejä, meriharakoita ja punajalkavikloja. Isä ja äiti näkivät myös pikkutyllin sillä aikaa, kun minä nukuin päänsärkykohtaustani pois.

Kesnäsiin ei tänä aikana saa mennä muutoin kuin keskitietä pitkin. Rannoilla rämpiminen on kiellettyä, koska se häiritsee lintujen pesintää.

Kesnäsissä ja Österängissä saimme olla aika rauhassa. Minähän siis todella kavahdan ihmisiä niinä aikoina, kun se vain ikinä on mahdollista. Kun menen saaristoon, en haluaisi nähdä ketään vierasta missään. Mutta eihän muilta matkailijoilta voi kesäaikaan Utössä välttyä. Silti minulle tuli hiukan yllätyksenä se, kuinka paljon turisteja ja varsinkin pääkaupunkiseutulaisia Utössä oli. Olin odottanut lintuharrastajia pilvin pimein, mutta ei siellä lintuväkeä ollut nimeksikään. Ei edes yhtään Utön majakkaseisojaa.

Suosittelen Utö-reissua talvella, jos haluat mahdollisimman tehokkaasti erakoitua ihmisistä saarella keskellä merta.




Lauantaina kuuden aikaan m/s Eivor palasi saarelle paksun sumun läpi. Laiva tööttäsi saapuessaan aivan rannan lähellä ilman, että sitä näki vielä ollenkaan. Kyläläisiä oli rannassa paljon vastassa.

Utössä oli lauantaina kesätanssit ja luulenpa, että eräässä talossa oli jotkin muutkin suuret juhlat. Suomenruotsalaisia ja jopa oikeita ruotsalaisia oli paikalla vaikka kuinka paljon. Onneksi tanssitalo ja juhlatalo olivat vierekkäin, joten melkein kaikki saaren ihmiset pakkautuivat pienelle alueelle, jolloin minä sain olla rauhassa muualla päin saarta.




Siskolla oli sävelet selvät hänen saapuessaan saarelle. Hän oli tulostanut mukaansa koko Utön nettisivuston ja kohteet olivat selvillä. Kävelimme hänen kanssaan uudelleen Österängiin ja Kesnäsiin, kolusimme bunkkereita ja nautimme kirkastuneesta ilmasta. Sää oli täydellinen.

Kesnäsin kärjessä olevaan bunkkeriin on kaksi eri sisäänkäyntiä. Bunkkerissa sisällä on suuri ja ahdistava seinämaalaus sekä puista rakennetut sängyt, tai miksi niitä sanotaankaan, kahdessa kerroksessa. Siellä on niin pimeää, että ovesta sisään astuessa musta alkaa kuin seinä, eikä sen jälkeen näe mitään. Taskulamppu on aivan välttämätön.


Kesnäsin kärkeä.

Österängissä olleesta bunkkerintapaisesta betonirakennelmasta löytyi upea tunturipöllömaalaus. Kuinka mukavaa, että joku on jaksanut käydä maalaamassa tuollaisia kiehtovia maalauksia sinne tänne.

Ennen myöhäistä iltaa olimme kiertäneet kaikki pakolliset kohteet, kuten Drakenin muistomerkin Kesnäsissä, hautausmaan, koulun, kirkon ja sataman. Satamassa näin, kuinka suloinen rantakäärme luikerteli merestä rantaan ja puikahti kivien väliin. Punajalkavikloparilla oli hirveä meno päällä, ne jahtasivat toisiaan edestakaisin lentäen ja juosten. Ruokkikin lensi ohi jo toistamiseen.

Kulkiessamme Kesnäsiin ohitimme helikopterikentän, jonne muun muassa Estonian uhreja tuotiin kymmenittäin.

Olin varannut meille sunnuntaiaamuksi majakkakierrokset, jolloin pääsimme Kovasen Hannan opastuksella sisälle Utön majakkaan kuulemaan saaren ja majakan historiasta ja haaksirikoista.




Matkalta tuli otettua noin 350 kuvaa, joista loppujen lopuksi noin 130 päätyi talteen tähän valokuvakansioon. Erityiseksi kuvauskohteeksi päätyivät karikukot, joita näimme kaiken kaikkiaan ehkä kolme paria.

Matkan jälkeen on aina niin kova hinku saada ladattua kuvat koneelle, mutta tuollaisen kuvamäärän läpi kahlaaminen oli kyllä ihan oma ruljanssinsa... Onneksi ei ihan arjen mittaan tule noin paljon kuvia otettua.




Asuimme samassa talossa kuin jossa viivyin viimeksikin Utössä ollessani. Kirjoitus löytyy täältä.

Silloin mukanani eivät tosin olleet vanhempani eikä vanhempi isosiskoni, vaan olin liikkeellä keskimmäisen sisaren kanssa. Oli ihanaa nähdä Utö tammikuussa, vaikka tammikuu olikin leuto ja lumeton. Ainakaan silloin ei ollut turisteja liikkeellä ja Kesnäsin bunkkeriinkin laskeutumisessa oli ihan omanlaisensa tunnelma, kun ulkona tuuli ja myrskysi.

Alla olevassa kuvassa näkyy majapaikkamme, talo oikeassa reunassa. Talossa on neljä makuuhuonetta, jotka kukin vuokrataan erikseen. Hinta on 35 euroa / yö / henkilö. Täysin varustetut kylppäri, keittiö ja olohuone ovat asukkaiden yhteiskäytössä. Televisiokin sinne oli jalkapallon takia hankittu. Voi taivas ihmiset ovat sekaisin päästään jos he tulevat Utöhön katsomaan jalkapalloa televisiosta. Me emme telkkua katsoneet.

Alakuvassa keskellä takana kohoaa luotsiaseman tutkatorni. Tutkia oli monta ja ne pitivät erikoista ääntä, se kuulosti kuin kaukaa kaikuvalta kirkonkellojen kuminalta, joka puuroutuu tuulessa. Aika hieno ääni oikeastaan, ainakin noin pieninä annoksina.




Mukanani mulla oli upouusi Savotan reppu ja kirpparilta hiljan löytämäni nahkainen käsilaukku. Kahden yön reissulle ei tarvittu yhtään enempää tavaraa, itse asiassa tuolla tavaramäärällä olisi präjännyt pidempäänkin.

Käsveska on juuri sopivan kokoinen niin, että siihen mahtuvat kukkaro, kamera ja kiikarit. Ja tietenkin jotain muutakin, mutta tuossa ovat välttämättömät.

Savotan reppuun mahtuu puoli maailmallista tavaraa, mutta kovin ergonominenhan se ei ole, eli painavaa reppua voi olla raskasta raahata pidemmän matkaa selässään.




Laivamatka Utöhön kestää viitisen tuntia. Matka voi olla ihan ok tai todella piinaavan pitkä, riippuen siitä, onko samassa tilassa parkuvaa kakaraa ja oletko osannut varata tekemistä mukaan.

Eivor oli ennen Baldur ja se on kotoisin Islannin Stykkishólmurista. Komea laiva!

Utöhön kulkee Eivorin lisäksi sinivalkoinen Aspö, joka lähtee Turusta Aurajoesta. Aspö seisoi Utön rannassa koko viikonlopun, lähtien pois sunnuntaina hieman ennen, kuin me kapusimme takaisin Eivoriin.




Koko porukkamme oli todella, todella tyytyväinen matkaan. Kaikki sujui kuin tanssi ja Utö hurmasi ensikertalaiset. Sisareni ja vanhempani olivat saarella nimittäin ensimmäistä kertaa. Aloimme siskon kanssa elätellä ajatusta siitä, että alkusyksystä tekisimme samanmoisen reissun vielä iki-ihanaan Jurmoon.

Ennen Eivoriin palaamista nappasin Pikkutylli-puodista vielä palan kookoskakkua, jonka söimme siskon kanssa puoliksi samalla, kun kiirehdimme laivaan. Kiitos isille kolikoista, Pikkutyllissä ei käy kortti, ja olisi ollut kamalaa jos olisi jäänyt kakkupala saamatta.

Matkan ensimmäinen merikotka tuli esiin seisoessani odottamassa Eivorin lähtöä sen kannella. Merikotka kierteli matalalla meren yllä pitkän aikaa ja rantaa lähestyessään se sai lokit kimppuunsa. Ei ole helppoa merikotkallakaan.



Kommentit

Metsä Lintu sanoi…
Hieno reissu teillä ja upeita kuvia olet saanut taltioitua. Olen itse kerran käynyt Utössä, helmikuussa. Silloin oli puoli metriä lunta ja kunnon pakkaset ja olimme melkeinpä ainoat turistit saarella. :) Näimme tunturipöllön ja hiiripöllön, joten Utössä kannattaa retkeillä talvellakin.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.