Juurettomuutta

Iso mukillinen hunajaista viisasten teetä, radiossa soi Toton Africa. Ulkona on sumuista ja pihlajan oksat notkuvat marjoja niin, että oksat näyttävät pyrkivän kohta jo ikkunasta sisälle.

Juurettomuus on vaivannut viime päivinä jonkin verran.

Olen jatkuvasti menossa, no ei siinä mitään, matkailu on mukavaa ja sitä on harrastettava nyt, kun siihen on aikaa ja saumaa.

Mutta olen aivan lähiaikoina muuttamassa, enkä edes tiedä vielä, että minne. Siitä tulee juureton olo. Olen jo jonkin aikaa ollut irtautumassa täältä, mutta en tiedä, minne olen laskeutumassa.

Tavallaanhan se on hauskaa, koko maailma on avara ja täynnä mahdollisuuksia. Mutta nyt muutto alkaa olla niin lähellä, että olisihan se mukava jo vähän tietää, että minne päädyn. Kun en tiedä edes valtiota!

Parhaassa tapauksessa tämä tilanne jatkuu enää viikon tai kaksi. Jos se jatkuu pidempään, niin sitten on vain muutettava ja etsittävä töitä sieltä, minne on päättänyt muuttaa.

Mutta oikeastaanhan tämä tilanne jatkuu läpi elämän. Ikinä ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja minne sitten päätyy. Me vain kuvittelemme tietävämme, koska se tuo harhan turvallisuudesta.

Tämä on kyllä hyvää harjoitusta. Kun löytää mielenrauhan ja on sinut tilanteen kanssa, huomaa, että juuret ovat omassa itsessä, ei millään tietyllä paikkakunnalla. Pitää suhteuttaa itsensä ikuisuuteen, ajattomuuteen ja universumiin. Silloin ei enää ole väliä sillä, minne olemme tässä elämässä sattuneet syntymään. Tämä on vain yksi elämä, mutta me olemme ikuisia henkiä.

Silloin ihminen on ehyt ja vahva, kun hän on täysi, läsnä, mieleltään voimakas ja sisältä tyyni. Tähän minä pyrin.

Ei pitäisi ankkuroitua tiettyyn paikkaan, eikä ainakaan toisiin ihmisiin. Ulkopuolisiin ankkuroituneet eivät ole vapaita, eivätkä uskalla lähteä silloin, kun pitäisi.

Pitäisi oppia olemaan sinut ja ehyt omana itsenään.

Pitäisi ajatella: minun kotini on siellä, missä minä olen.



Instagram @jonna_saari