Fiilistelyä ja Pariisi-ikävää

Kävin äsken lenkillä pimeässä. Tai eihän siellä nyt oikeasti pimeää ollut missään, kun koko viiden kilsan ulkoilureitti on valaistu.

Hanki oli monin paikoin koskematon, eikö siellä ole kukaan lenkkeillyt aikoihin? Rauhallista oli nytkin. En kohdannut ketään, keskustassa liikkui muutama auto, joissa oli tuttuja.

Kävely pimeässä teki todella hyvää ja friskasi mieltä kummasti. Kun ei näe paljoa, on helppo ajatella ja tuntea. Helppo muistaa olevansa ikuinen henki universumissa. Rauhallista, eikä mitään hätää tai kiiretta, koska kaikki on hyvin ja olo voimakas.

Koin aivan erityistä turvaa ja kotoisuutta.

Olen oppinut tuntemaan täältä mukavasti ihmisiä ja paikka tuntuu hyvinkin kodilta.

Metsäosuudella paikoin melkeinpä toivoin, ettei se olisi ollut valaistu. Kuun valossa olisi nähnyt ihan hyvin ja fiilistely olisi ollut niin paljon syvempää ilman katuvaloja. Hölkkäsin osan matkasta. Ja välillä, oikein hyvien kappaleiden erityisen upeissa kohdissä pysähdyin vain olemaan ja kuuntelemaan ja katsomaan taivasta ja hengittämään ilmaa. Revontulia ei ollut, taivas on pilvessä. Minulle sanottiin, että jossain vaiheessa niitä lakkaa noteeraamasta, koska revontulista tulee niin arkipäiväisiä. Toivon, ettei niin käy.

Olin kaivanut puhelimesta esille vanhan soittolistan ja kuuntelin Mikaa, Hurtsia ja Queenia, ja ranskalaista musaa, muun muassa Raphaëlia. Biisejä, jotka aikoinaan ovat kantaneet minut monien hankalien hetkien yli ja tuoneet paljon iloa ja hyvää oloa.

Hurtsin Illuminated, Mikan Relax take it easy ja I'm falling veivät mut suoraan takaisin heidän keikoilleen Helsingissä ja Tukholmassa, ja kaikkiin niihin pimeisiin ja valoisiin hetkiin joihin on painunut muisto noista kappaleista.

Raphaëlin Schengen ja Faudelin Tellement je t'aime... Ne vievät suoraan Pariisiin. Pariisin kadut, tunnelma ja tuoksut, ihmiset ja ranskan kieli... Ikävä sinne.

On aivan varmaa, että palaan Pariisiin taas jossain vaiheessa, kun on aikaa ja sopiva sauma lähteä. Ei minua sieltä saa pois pidettyä, vaikka joku on joskus yrittänytkin.




Viikonlopulla pakkasmittari kävi ainakin 24 pakkasasteessa, joten tämänhetkiset kuusi astetta pakkasta eivät tunnu kerta kaikkiaan mitenkään kylmältä. 

Huomenna jatkuu arki, ihmisiin tutustuminen ja saamen ja norjan opettelu.

Olen nyt ranska-fiiliksissä. Olen täällä ollessani saanut puhua ranskaa kuin kertaakaan Suomessa sen kymmenen vuoden aikana, kun olen ollut takaisin Ranskasta. Aivan ihanaa päästä puhumaan sitä, siitä tulee niiin hyvä olo.

Lopuksi vielä uutta (uudehkoa) musiikkia Mikalta. Boum boum boum -kappaleeseen pääset tästä. Onneksi, onneksi mies on tehnyt jälleen musaa myös ranskaksi. Ranska on hälle melkeenpä äidinkieli, joten olisi rikos jos hän ei tekisi ollenkaan ranskankielistä musiikkia.

Paljon enemmänkin saisi minun puolestani tehdä, ja unohtaa sen enkun hetkeksi vaikka ihan kokonaan.


Boum boum boum - même les américains comprennent <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta