Koiria Skoganvarre Villmarkissa

Ajoin perjantaina töiden jälkeen Skoganvarreen yöksi. Sinne on meiltä vajaat 70 kilometriä ja valmistauduin ajomatkaan huolella: Spotifyn soittolistat kuntoon ja roaming päälle - liittymäni kun sallii rajattoman netin käytön pohjoismaissa. Fiiu kurvasi kohti Norjaa kajarit jytisten ja ai että kuinka oli mukava ajomatka tuntureiden halki.

Mies oli perillä minua vastassa ja majoituimme mökkiin Skoganvarre Villmarkiin. Mökki oli ihanan lämmin ja kotoisa. Illan edetessä revontulet ilmestyivät taivaalle ja valaisivat järven jään ja ympärillä kohoavat valkoiset tunturit. Katselimme reposia ikkunasta ja kävelimme myös jäälle niitä ihailemaan.




Aamulla heräsin juuri auringon noustessa. Se olikin ainoa kerta kun aurinkoa lauantaina näkyi, nimittäin taivas vetäytyi pian pilveen ja päivän aikana lunta alkoi tupruttaa kovan, puuskaisen tuulen saattelemana.

Lähdin ajamaan kohti Lakselvia, koska halusin nähdä meren. Lopulta päädyin ajamaan aina Ryssämarkkaan saakka, eli 50 kilometriä Lakselvista ohi Nordkappin suuntaan.




Ajelin vain niin kauan kuin mieli teki, ja käännyin sitten kotiin päin. Ei ollut kiirettä mihinkään, mutta en viitsinyt onneksi Nordkappiin saakka ajaa. Keli nimittäin huononi nopeasti ja kohta näkyvyys alkoi olla olematon lumen pöllytessä. Pysähdyin Lakselvissa kaupoissa pyörähtämään ja jatkoin matkaani takaisin Skoganvarreen.

Villmarkissa olikin iltapäivällä jo kova tohina päällä. Altasta aamuyhdeltätoista startanneet Finnmarkslöpetin koiravaljakkojoukkueet olivat matkalla Skoganvarreen, joka toimi taukopaikkana. Joukkueet taittavat 1000 kilometrin matkan kisatessaan maailmanmestaruudesta.

Jo iltapäivällä jäällä oli paljon porukkaa. Nähtävillä oli vanhoja moottorikelkkoja ja niillä pidettiin myös kiihdytyskisat.




Jäällä oli koiravaljakko joka ei osallistunut kisaan, vaan kyyditsi lapsia. Lisäksi jäällä oli parkissa valtavat määrät moottorikelkkoja.




Hämärän tultua lähdimme miehen kanssa uudelleen jäälle meininkiä katselemaan. Iltaa myöten keskellä olevaan suureen lumikasaan pykättiin nuotio ja suuret kaiuttimet, joista soitettiin välillä Dire Straitsia, välillä saamelaispoppia joikauksen kera.

NRK:n auto oli paikalla suuri lautasantenni katollaan ja sisällä leikkaaja väänsi kuvamateriaaleista hienoa inserttiä.




Ihmiset olivat hyväntuulisia ja juttelevaisia, kelkoilla pöristeltiin eestaas. Jäälle ajoi jatkuvana virtana suuria matkailuautoja suurine peräkärryineen, ne olivat koiravaljakoiden huoltojoukkoja. Eläinlääkäreitä oli paikalla suuret määrät ja oli siellä pari poliisiakin.

Illan myötä sää kirkastui ja revontulet lehahtivat jälleen taivaalle. GPS-kartalta seurasimme valjakoiden lähestymistä ja lopulta jään takaa tunturin rinteellä näkyviin ilmestyi tuikkivia valoja ensimmäisten valjakoiden lähestyessä. Ensimmäisenä Skoganvarren etapille saapui ranskalainen Jean Philippe Pontier.

Oli mahtavaa saada nähdä ja kokea tuota meininkiä. Koirat olivat komeita ja norjalaisten meininki tuttuun tapaan mukavaa. On tuo kyllä mukava naapuri tuo Norja.

Kommentit

Tuula Nevalainen sanoi…
Kiitos hineoista tarinoista ja upeista kuvista! On kyllä ilo lukea blogiasi ja nähdä kuviasi!
Ei kestä Tuula ja tosi kiva että tykkäät! Mielelläni jaan blogissani kaikkea mitä täällä Lapin ihmemaassa näen, koen ja kuulen - mukavaa, jos siitä on iloa muillekin. Hyvää alkanutta viikkoa ja kevättä sulle :)
Anonyymi sanoi…
Olen samaa mieltä Tuulan kans. Joka päivä kurkkaan mitä uutta nyt on.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.