Suunnitelmat uusiksi

Niin on päässyt käymään, että pieni keltainen puumökki Kittilän keskuspitäjän pohjoispuolella pisti suunnitelmamme uusiksi. Muutamme siihen kuun vaihteessa.

Ounasjoki virtaa aivan talon vierestä. Meillä on oma pieni hiekkaranta. Joki on leveä, vuolas ja musta. Upea.

Leville sieltä on matkaa reilut puoli tuntia, Hettaan puolitoista tuntia ja Kautokeinoon kaksi ja puoli tuntia.

Tunsimme heti mennessämme mökkiä katsomaan, että se on meille oikea ratkaisu. Niinpä elokuun loppuun suunniteltu muutto Rovaniemelle peruuntui. Muutamme muutaman viikon päästä Kittilään.

Minua jännittää, mutta en voisi olla onnellisempi.

Saamme ensimmäisen oikeasti yhteisen, oman kodin aivan täydelliseltä paikalta.