Vuorokaudessa ehtii tapahtua paljon

"Tolokun reposet", totesi mies eilen katsellessaan keittiön ikkunasta pihalle.

Sitten tulikin kämppään säpinää, kun ryntäsin ylös Simpsoneitten äärestä ja vedin ulkokamppeet päälle. Suihkin tuulipuvussani kameran kanssa pihalle, perinteiseen tyyliin ilman muistikorttia. Suihkin takaisin sisälle, hain muistikortin ja viiletin ulos illan pimeyteen.

Niin siis totta puhuen otin kuistilta vain muutaman askeleen pois, jotta liiketunnistimella syttyvä pihavalo lakkasi näkemästä minut ja sammui.


Hetkeä myöhemmin revontulet hävisivät.

Aamu valkeni, noh, valkeana. Pakkanen oli lopultakin purrut ja koko maailma oli kuurassa. Käppäilin joen rantaan kameran kanssa ja silloin aurinko päätti näyttäytyä vilaukselta.


Jostain kuului aseen pamaus, joka raikasi pitkin Kittilän maita ja mantuja yksinäisenä äänenä. Joku taisi saada paistia!

Tämän enempää ei aurinkoa ole tänään näkynytkään, sillä pian aamun jälkeen alkoi lumisade, joka sitten jatkuikin tuntikausia.


Tästä se talvi alkaa.

Tänä iltana teipattiin kelkkaa. Eli tehdään kelkkaan uusi kuosi jenkistä tilattujen tarrojen kanssa. Voin kertoa, että on vähän jumalattoman hermoja vaativaa, piinaavaa, hikistä ja tuskaista puuhaa. Mutta kyllä siitä hieno tulee! Kuvia siitä myöhemmin,

Kommentit

Aaaaa... tuo kuurakuva pysähdyttää ja panee miettimään, miten erilaista siellä pohjoisessa ja täällä etelässä nyt on, kun meillä hehkuu vaahterat ruskapuvuissaan syysauringon loisteessa ja tuuli ryöpyttää niiden lehtiä pitkin pihaa ja kuistia.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.