Hääpäivä

Tämä oli ensimmäinen yhteinen kuva meistä.


Naurattaa vieläkin tuo mellakkapoliisin kypärä. Mutta se on nyt toissijaista. Hoksasin etten ole kirjoittanut vihkitilaisuudesta tänne juuri mitään muuta kuin joitakin suunnitelmia. Nyt kun rouvaselämää on takana viikko ja 13 tuntia, lienee paikoillaan kerrata vielä miten se kaikki sitten lopulta meni, niin voi sitten vanhana muistella.

Edellisenä iltana illastimme Levin King Crab Housessa vanhempieni ja miehen isäpuolen kanssa. Ravintolan omistaa mieheni perhetuttu Norjasta ja hän oli järjestänyt meille pullon kuohuviiniä pöytään heti aluksi. Tarjoilija kysyi että oliko meillä ne häät. Minä menin hämmennyksissäni ihan sanattomaksi mutta mies osasi onneksi vastata että kyllä, meillä on häät. 

Söimme kuningasrapua monessa eri muodossa - aluksi keitossa ja pääruokana ranskalaisten kanssa -  ja ai että se oli herkullista. Jälkkäriksi otimme vielä superherkulliset paahtovanukkaat, vaikka ei olisi millään meinannut enää jaksaa. Mieheni isäpuoli tarjosi illallisen ja se oli minusta aivan ihana ele. Illan päätteeksi poikkesimme vielä oluelle, mutta olimme niin ähkytäynnä rapua, että aika pian tuli ikävä kotiin nukkumaan.

Vihkiminen oli Kittilän maistraatissa perjantaiaamuna kello 9. Kokoonnuimme maistraatin pihalla aurinkoisessa Lapin aamussa. Astellessamme maistraattiin sisälle vihkijämme oli meitä vastassa. Hän oli todella ystävällinen ja miellyttävä nainen, onneksi, sillä tilaisuus jännitti minua.

Vihkijä pyysi minut ja mieheni vihkitilaan ennen muita, ja vaihdoimme hänen kanssaan pari sanaa tilaisuuden etenemisestä. Hän oli kirjoittanut luettavakseen muutaman rivin alkusanat ennen varsinaista vihkikaavaa ja varmisti nyt, että pidimme suunnitellusta alkupuheesta. Ja hyvähän se ilman muuta oli. Sovimme sormuksien vaihtamisesta ja muusta ja kun homma oli selvä, vieraat kutsuttiin sisään. Kaikki kolme siis.

Meitä jännitti enemmän kaikkien ihmisten huomion keskipisteenä oleminen kuin ajatus siitä, että olemme menossa naimisiin. Ujostutti! Siksi olimme molemmat helpottuneita, että tilaisuus kesti vain muutaman minuutin. Kiusallisinta oli se kun kaikki ottivat meistä lopuksi valokuvia. Onneksi pian päästiin takaisin ulos ja pystyi taas hengittämään!

Pysähdyimme vielä Poron Bensikselle kahville ennen kuin kaikki suuntasivat omille teilleen. Kahvilasta valitsimme palan aivan ihanaa valkosuklaa-marenki-vadelmakakkua ja söimme sen puoliksi. En ollut tullut edes ajatelleeksi koko hääkakkuasiaa, mutta sillä hetkellä kyllä hoksasin että tämä tässähän nyt on meidän hääkakku. Ja se maistui täydelliseltä!

Kun kakkupala oli hyvällä halulla syöty ja kahvit juotu, hyvästelimme perheen ja suuntasimme suoraan kohti Tromssaa.

Muoniossa pysähdyimme vielä hampurilaisella ja kaupassa. Maisemat kuuden tunnin ajomatkalla olivat uskomattoman kauniit, taivas oli sininen ja Norjan vuoret valkoisia. Jännittävän päivän päätteeksi oli ihanaa lopulta päästä rauhalliseen merenrantahotelliin ja huokaista syvään ja onnellisena.

Leikittelimme vielä ajatuksella että mitä jos olisimme pitäneet oikeat, isot häät. Hyvä kun kestimme sen, että kolme meille läheisintä ihmistä katsoi meitä muutaman minuutin vihkimisen ajan! Onneksi ei ollut suurempaa yleisöä tai hääjuhlien hostaamista. Vaikka olimme tosi onnellisia siitä että perhettämme oli saapunut paikalle todistamaan suurta hetkeämme, tuntui silti ihanalta saada karata maistraatista muodollisuuksien jälkeen kahdestamme omaan rauhaan Norjaan suuren meren ja vuorten luo.

Hotellissa avasimme ikkunan ja kuuntelimme merta ja lokkien kirkunaa hämärtyvässä Tromssan illassa.

Päivä oli ollut täydellinen, juuri sellainen kuin olimme toivoneetkin.


Valokuvia häämatkalta löytyy tästä linkistä.

Kommentit

Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.