Mitä tapahtuu?

Niin se vain on tämäkin kesä muuttanut ihmistä.

Ei ole kauaakaan siitä, kun ajattelin, että en voisi vielä aikoihin harkita ostavani taloa. Se asia on nyt toisin. Yhtäkkiä tuntuu siltä, että vuokranmaksamisen sijaan talon ostaminen on järkevintä mitä voimme tehdä.


Niinpä olemme siis alkaneet etsimään omaa kotia. Yhtä kävimme jo sunnuntaina katsomassakin Kallon kylässä, eteläisessä Kittilässä. Järvenrantatontti rantasaunoineen oli ihana, mutta tontilta puuttui autotalli, tai edes sitä etäisesti muistuttava rakennus, kokonaan. Lisäksi talon pesutilat olisi pitänyt remontoida heti, avata kaikki ja katsoa mitä löytyy. Se oli meille liikaa.


Plus että itse ainakaan en mielellään muuttaisi enää nykyistä etelämmäs. Harppaus Karigasniemestä Tepastoon oli jo aivan tarpeeksi. Tuntui kuin olisimme muuttaneet aivan Etelä-Suomeen, tyyliin johonkin Rovaniemelle.

Jos Utsjoella, Inarissa tai Enontekiössä olisi miehelle mieluisia töitä, etsisimme takuulla taloa jostain niistä. Mutta on Kittiläkin superhieno paikka, ja onhan tänne jo jotenkin kotiutunut. Varsinkin Ounasjokeen olen kiintynyt.

Nämä tässä kirjoituksessa olevat kuvat ovat makupaloja toisesta talosta, jota kävimme katsomassa eilen illalla.


Meillä ei talon kanssa ole montaa sellaista kriteeriä, joista emme suostu tinkimään. Mutta muutama niitä on. Minun ehdoton vaatimukseni on ranta. Oma ranta on pakko olla.

Mies taas vaatii autotallin. Ja se onkin hyvä, sillä hän osaa korjata hyvin autoja itse. Säästämme pitkän pennin, jos hänellä on jatkossa jokin paikka, jossa autoja saa korjattua. Ettei tarvitsisi enää vaihtaa iskareita sateessa nurmikolla...


Kolmas vaatimus on, että talon pitäisi olla muuttovalmis, eli sitä ei tarvitsisi remontoida. Kyllähän minä nyt maalata ja tapetoida osaan, mutta siihen se sitten jääkin. Meillä ei hermot riitä mihinkään isompaan. Onneksi on eräs tuttu remppamies, jos jotakin joskus tarvitsee tehdä, niin kuin talojen kanssa joskus saattaa käydä.

Neljäs vaatimus on oma rauha. Ei se nyt haittaa jos jossain joku naapuri on, mutta mihinkään kylän ytimeen emme halua, puhumattakaan Kittilän kirkonkylästä tai luoja paratkoon Levistä.


Talo saa olla pieni. Se saa olla suorastaan mökki, kunhan se on toimiva ja edellä mainitut kriteerit täyttyvät.

Totta puhuen otimme asian jo puheeksi vuokraisäntämme kanssa. Halusimme kysyä, myisikö hän tämän nykyisen talomme meille. Asia on nyt hänellä harkinnassa, mutta katselemme samalla toki muitakin vaihtoehtoja.

Eilen näkemämme talo on oikeasti mökki. Sen pihalla on melko tilava vaja kelkkojen ja autojen pajottamiseen, joskaan ilman pientä remonttia tai laajennusta autoa ei saa sinne sisälle.

Rannassa on hieno kota. Naapurissa ei ole vakituista asutusta, ja mukavan suuri metsätontti takaa oman rauhan.


Mökki on upean kaunis ja hirsinen, mutta sen verran pieni, että joudumme tosissamme miettimään, mahdummeko siihen. Luulen, että meidän pitää vielä palata sinne mittojen kera ja koittaa saada selville, mahtuvatko tavaramme sinne mitenkään. Pihalla toisaalta jo teimme muka päätöksiä siitä, mitkä puut kaadetaan ja miten kuisti maalataan.

Parasta paikassa on tontti. Metsäinen mutta sopivan avara kaistale Ounasjoen rantaa. Juuri sellainen paikka, josta olen aina unelmoinut! Ja miehelle on metsää, vaikka tekisi enduroreitin kiertämään tontin reunoja.

Nyt mietimme, voiko tämän lähemmäs tavoitteita edes päästä? Jatkamme etsintöjä - ja harkintaa.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.