Rakas Sahajärvi

Minulla on pohjoiseen muutettuani ollut joskus taipumus todeta, että Lappi on maailman paras paikka ja toiseksi paras on Salo.

Olen edelleen sitä mieltä. Enää en kaipaa pariiseja enkä provenceja.


Huhti-toukokuun taitteen vietimme kotikonnuillani. Palasin siskon kanssa Sahajärven polulle – sen nimi on Totin luontopolku, mutta minusta se on hassu nimi, joten minä kutsun sitä Sahajärven paratiisipoluksi.


Tätä polkua tuli siskon kanssa kierrettyä ahkeraan elämän suurissa mullistuksissa muutama vuosi sitten, aina siihen saakka, kunnes lähdin pohjoiseen. Rakastan tätä paikkaa, sen metsän suojaa ja kauneutta, puron kuohuja ja elävää virtaa, rauhaa ja eristyneisyyden tuntua.


Näillä silloilla on tullut pysähdyttyä, seistyä katsomassa virtaavaa vettä ja sen loiskintaa kivien lomassa, miettimässä elämää.


Järven rannalla katse on kantanut kauas, mutta myös lähelle, rantaveteen. Suurtenkin tunteiden aikana on aikaa katsoa, jospa vedessä näkyisi kaloja.


Nyt metsä oli heräämässä kevääseen.


Talven yli uinuneet lehdet tuoksuivat ihanalta. Koski kohisi ja roiskui. Tässä metsässä tuoksuu myös meri. Meri on aivan lähellä.


Sittemmin kansallispuistoksi muuttunut alue on minusta Teijoa ehkä parhaimmillaan. Pieni oma paratiisi.


Metsässä näkyvät kulttuurin jäljet. Polun varrella kasvaa muun muassa suuri alppiruusu sekä soma marjakuusi ja iso tuija.


Jossain kohtaa Sahajärven paratiisipolun maisema muistuttaa melkeinpä puistoa. Tunne ei ole kaukaa haettu, tämä on Teijon kartanon vanha puisto.


Paikoin metsä on villiäkin villimpää. Kaatuneet puut ja pystyyn nousseet juurakot luovat salaperäisyyden tuntua.


Västäräkki katseli menoamme veteen kaatuneen puunrungon päältä. Se oli luottavainen, antoi meidän kulkea ohi aika vierestä.


Uimarannalla oli hiljaista, ei ketään missään. Tällä rannalla on joskus tullut käytyä uimassa. Tämä on hyvä ranta. Mutta yleensä olen ollut täällä vain kävelyllä.


On Sahajärven koski tainnut muutaman kyyneleenkin aikanaan viedä mennessään. Tämä metsä ja nämä vedet voimaannuttivat minut aikoinaan.

Paikalle on ihana palata, se muistuttaa minua siitä, että elämä kuljettaa, kun vain seuraa kutsumustaan.


Kommentit

Varmasti voimaannuttavaa huomata pystyvänsä palaamaan rankkojakin muistoja herättävien paikkojen äärelle. Mahtavaa todeta päässeensä kaiken sen yli ja voivansa taaskin nauttia noista rauhoittavista maisemista ja luontoelämyksistä. Elämä kantaa! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta