Pyhä-Nattasella

Juhannuksena vierailimme Sompion luonnonpuistossa Lokan järven pohjoispuolella. Ajelimme puolilta päivin noin 100 km päässä kotoa sijaitsevalle parkkipaikalle aikeenamme kiertää 7 kilometriä pitkä Pyhä-Nattasen reitti.

Sompiojärventie oli varsin hidas ajettava, sillä koko 15 kilometrin matkalta saimme väistellä pomppuja ja kuoppia. Matka eteni 1- ja 2-vaihde silmässä verkkaisesti. Toisaalta maisemat olivat tosi hienot eikä meillä ollut kiire mihinkään - ei päivänvalo ainakaan kesken loppuisi Lapin juhannuksena!

Kertasimme reitin alussa opastaulusta luonnonpuiston säännöt. Luonnonpuistossa on luonnon suojelemiseksi tosi tiukat säännöt, paljon tiukemmat kuin normaalisti kansallispuistoissa. Virallisilta retkeilyreiteiltä ei esimerkiksi saa poiketa hortoilemaan mihinkään polun ulkopuolelle. Virallisia retkeilyreittejä koko luonnonpuistossa ovat vain tämä Nattasen kierros ja Ruijan reitti. Oppia ikä kaikki - nytpä tiedän sitten senkin, että noita Akmeelin haudalle johtava pitkospuureitti EI ole virallinen retkeilyreitti, eli sitä eivät saisi kulkea muut kuin sienessä ja marjassa olevat paikalliset... Eli marja-ämpärin seurassa saan pian käydä siellä viemässä lahjuksia noidalle.


No joo, se siitä.

Reitti alkoi ja jatkui polkuna valoisassa metsässä pitkän matkaa tasamaata. Saavuimme laavulle, jossa oli sodankyläläinen todella mukava perhe tulistelemassa. Emme kuitenkaan jääneet nyt taukoilemaan, vaan jatkoimme matkaamme ja polku alkoi nousta ylämäkeen. Samalla se alkoi käydä kivikkoiseksi.

Hiljalleen metsä väistyi ja maisemat alkoivat avartua. Reitin kivet muuttuivat suuremmiksi, ja monesta paikkaa piti ottaa jo vähän käsillä apua eteenpäin noustessa.


Maisema oli mahdottoman hieno. Hyttysistä ei tietoakaan, mutta aurinko kyllä lämmitti ja hikihän siinä tuli ylös rinnettä punnertaessa.

Onneksi löysimme lunta, ripottelin sitä paidan alle kaulasta ja niskasta ja pyyhin lumesta kylmillä käsillä otsaa ja poskia.


Nattasten hauskannäköinen tunturijono näkyi hienosti vierellämme. Pikkuhiljaa lähestyimme huippua.


Näkyviin tuli Lokka-järvi ja uskomaton maisema etelän suuntaan.


Yllä olevan kuvan reunassa oikealla pilkistää vanhan Mutenian kylän rippeitä. Kylä jäi veden alle Lokan tekojärven syntyhetkillä. Kartan mukaan rippeiden luo johtaa pieni tie, olisi joskus kiinnostavaa nähdä pääseekö sinne perille saakka ja miltä siellä näyttää.


Kiipesimme huipulle, josta löysimme palovartijan majan, kivitoorit sekä helsinkiläiseltä kuulostavan naisen joka kykki pusikossa puhumassa puhelimeen.

Toorit kiinnostivat meitä eniten.


Sekä niiden takaa aukeava maisema Saariselälle. Maisemassa näkyivät Sokosti, Nattasten tunturirivi sekä heti Pyhä-Nattasen juurella sijaitseva Sukkulalampi.

Sokosti & kumppanit

Evästimme toorien päällä. Essi oli pakannut mukaan maustettuja maissikeksejä ja juureslastuja, ja oli meillä tietenkin myös kahvia. Eväshetken jälkeen kävimme laittamassa nimet autiotuvan vieraskirjaan. Siellä oli kaksi sänkyä, varmaan aivan huikea paikka yöpyä!


Vaihdoimme muutaman sanan sodankyläläisen perheen kanssa, joka oli saavuttanut meidät laavutaukonsa jälkeen. Ihanaa kun Sodankylässä on niin mukavia ihmisiä. Rouva kertoi meille neljäntuulenlakin synnystä, kuinka tuulet riitelivät keskenään ja lakkiin jouduttuaan pyrkivät kaikki eri suuntiin.


Jatkoimme lopulta kierrosta polkua alas. Siinä solisi vesi monessa kohtaa, eivät näyttäneet enää sulamisvesiltä eli ilmeisesti rinteessä oli lähteensilmiä?


Juuri ennen tielle saapumista reitti jatkui jonkin matkaa pitkostettuna. Pysähdyimme sillalle ihailemaan kirkkaana ja vuolaana solissutta metsäpuroa.


Viimeinen etappi autolle piti palata tietä pitkin.


Emme lähteneetkään heti kotia kohti, vaan ajelimme Sompiojärven rannalle tulistelemaan - nakkipaketti oli ollut repussamme koko matkan. Rannalla olikin monenlaisia retkeilijän palveluita: kattamaton tulipaikka, puolikota ja kota, veneenlaskupaikka, telttailupaikka ja lintutorni.


Tornista oli hieno maisema Sompiojärvelle.


Paistoimme nakit ja keitimme nokipannukahvit. Ilta alkoi olla myöhä, kello taisi olla jo kymmenessä.

Kyllä osui mieletön tuuri säiden ja sääskettömyyden kanssa!

Kommentit

Juuri mietiskelin, jaksaisiko 5-vuotias kiivetä ensi juhannuksena Pyhä-Nattaselle. Ainakin oma hinku päästä sinne yöttömän yön aikaan kasvoi juttusi myötä :)
Hanna Hyvönen sanoi…
Tästä postauksesta palasi elävästi mieleen oma Pyhä-Nattasen yöllinen valloitusretki parin vuoden takaa. Näitä upeita kuvia katsellessa tuli kauhea ikävä Sodista ja Lappia. Jos vaikka ensi kesäkuussa tekisi suuren Lapin turneen!
Jonna Saari sanoi…
Eija: Riippuu toki 5-vuotiaasta, mutta arvelisin että aika haastava reitti vielä sen ikäiselle ihan jo reitillä olevan lohkareikon koon vuoksi - se oli meille aikuisillekin paikoin aika hankala. Toki minähän en mitään lapsista tiedä :D Mutta jos haluatte kokeilla, niin suosittelen, että ette kierrä rengasreittiä, vaan kävelette edestakaisin rengasreitin itäisen pätkän suoraan huipulle ja samaa tietä takaisin (eli ette koukkaa läntistä kaarta laavun kautta). Itäisellä reitillä ei ole lohkareikkoa ja osa matkasta on jopa pitkostettua, se reitti varmaan sopii 5-vuotiaalle ihan ok.

Hanna: Ensinnäkin onnea tuoreelle rouvalle :) Ja toisekseen, tervetuloa vaan Sodankylään, ilmoita ku tuutte ni tarjoon vaikka pizzat!
Susanna sanoi…
Kerrassaan lumoava kohde! Me teimme niin, että jätimme auton siihen mistä on lyhyempi matka huipulle ja kävelimme ensin sen tienpätkän eli "tylsin" osuus ensin alta pois 😊
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.