Kotiseututuokio: Orajärven Tunturilampi ja Hirviäkuru

Lauantai-iltana olisi ollut vaikka mitä tekemistä. Olisi voinut maalata taloa kauniissa kesäillassa, olisi voinut grillata, imuroida, käydä uimassa... Monenlaista hommaa olisi ollut tarjolla.

Istuimme hetkeksi sohvalle ja syntyi päätös. Kengät jalkaan, avaimet kaapista mukaan ja auto käyntiin: nyt lähdetään katsomaan, miltä näyttää Orajärven Tunturilampi.


Olin jo aiemmin huomannut Tunturilammen kartalta ja tuuminut, että ainakin maastokartan vihjeiden perusteella varmaan hieno paikka kyseessä. Olin kuitenkin epäillyt lammelle johtavan tien kuntoa, joten en ollut vielä tullut lähteneeksi katsomaan, pääseekö autolla perille.

Aiemmin lauantaina olin Vaalajärven kyläyhdistyksen järjestämällä villiyrttikurssilla saanut sisäpiiritietoa, että Tunturilammelle johtava tie on hiljattain kunnostettu ajokuntoiseksi. Niinpä lähdimme mieheni kanssa lauantai-illan iloksi ottamaan paikasta selvää.


Hiekkatietä oli ajettavana noin 5 kilometriä. Ja hyvinhän siitä ajamaan pääsikin. Perillä kävelimme pienen matkaa kelkkareittiä pitkin, kunnes Tunturilampi aukeni edessämme. Se oli erämainen ja melko kirkasvetinen, auringossa helmeilevän veden alla näkyi kivikkoinen pohja.


Kiertelimme hieman lammen rannalla. Aurinko häikäisi mahdottomasti, joten meidän ei onnistunut nähdä lammen vastarannalla sijaitsevaa Metsähallituksen laavua.


Hilla kukki rannalla kovasti. Täällä odotellaan varovaisen toiveikkaina aivan mahdottoman hyvää marjavuotta.


Tunturilammelta lähdimme ajelemaan jo kotia kohti, mutta pysähdyimme matkalla Orajärven Hirviäkurulla, josta olin kuullut paljon kehuja. Jätimme auton pienen hiekkatien varrella olevalle levennykselle ja astelimme metsätietä jalan eteenpäin, kunnes tulimme jyrkänteen reunalle.


Hirviäkurulle oli laskeutunut jo illan vino valo varjoineen. Jyrkänteen reuna oli kuin veitsellä leikattu ja todella korkea. Kaukana alhaalla lohkareikko laski järveen ja pari polkupyörää oli löytänyt sieltä viimeisen leposijansa.

Pudotus oli suora ja valtava, kuvat eivät tee paikan jylhyydelle oikeutta.


Kuten Oratunturillakin, myös täällä kivikko oli hauskasti liuskottunutta.


Ihailimme jyrkänteen maisemia pitkän aikaa. Kemijärventieltä ohi ajavien autojen ääniä kuului välillä, mutta muutoin ei muusta maailmasta ollut tietoakaan. Kesäillan auringossa piehtaroiva Hirviäkuru ei vaikuttanut varsinaiselta turistimagneetilta, vaikka maisemineen olisi kyllä todellakin kaikkien näkemisen arvoinen.


Vaikka tie kulkee läheltä, eivät kurun maisemat anna itsestään juuri vihiä autoilijoiden silmiin. Kurun jylhimmät muodot jäävät mutkan taakse, ja kesäaikaan järven matalan päädynkin kätkevät kasvit taakseen lähes täysin.

Kotona laitoimme kauhuelokuvan pyörimään, kello oli jo kymmenen. Kyllä sen talon vielä maalata kerkee ennen talvea.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Variaattorin hihnan vaihto

Lapin äijän keitto

Haluamisesta