Paluu Tenolle

Saimme viime viikolla hepulin lähteä viikonlopuksi mökille. Appiukkoni osittain omistama mökki odotti meitä Tenon rinteessä lähellä Nuvvus-Ailigasta. Tarkoitus oli viettää huoletonta mökkiaikaa tekemättä mitään ja samalla tavata vähän ystäviä.

Niinpä pakkasimme reput ja ruokakassit ja ajelimme muutaman sata kilometriä pohjoiseen. Kesäyö oli valoisa ja kaunis, se muistutti minua siitä yöstä kun aikoinaan muutimme yhdessä Karigasniemestä Kittilään. Karigasniementien mutkat ja mäet taas palauttivat mieleeni sen, kun ajoin tuota tietä ensimmäistä kertaa: yksin, kaiken muuttaneella muuttomatkalla.

Teno odotti meitä ylväänä kuin aina. Siinä joessa on meille molemmille jotain kotoisaa. Mieheni on kasvanut sen varrella, ja minulle Teno tulee aina merkitsemään elämäni suurinta käännekohtaa. Sen luo saavuin ensimmäisenä, kun saavuin pohjoiseen.

Tenon vierellä me tapasimme toisemmekin.


Ihailimme auringonlaskua rannalla. Kävin huuhtelemassa kasvot suuren kivenmurikan luona, Tenon kirkas vesi oli raikasta ja virkistävää. Hämärässäkin pohja näkyi kauas.


Istahdin kivelle, Maitokiveksi sitä kuulemma kutsutaan, ja katselin virtaa samalla kun kuivasin kasvoja pyyhkeellä. Vastarannalta kuului kellon kilinää, kun pieni lammaslauma nuohosi rantaa edestakaisin.

Vieressä purppura virta sai väistää kahta kiveä, joiden päät pistivät esiin vedestä.


Jopa Tenolle laskeutui jo kunnon hämärä. Katselimme mökissä pienen budjetin kauhuelokuvaa ennen nukkumaanmenoa. Mökki oli kotoisa ja lämmin, ei ollut tarvetta laittaa kaminaan tulta. Pitkän työviikon ja ajomatkan jälkeen oli tunnelmallista lopulta pujahtaa nukkumaan pikku mökissä suuren joen törmällä.


Aamulla valo herätti yhdeksältä. Oli auvoisaa herätä tunteeseen, ettei koko päiväksi ollut kertakaikkiaan mitään oikeaa tekemistä. Aioimme olla mökillä koko päivän omissa oloissamme, syödä ja saunoa.

Aamupäivällä kulki pieni sadekin etelästä jokilaaksoa pitkin pohjoiseen. Odotimme että se menee ohi ja aloimme kantaa vesiä saunalle sinkkiämpäreissä.


Saunan terassilla kelpasi käydä vilvoittelemassa löylyjen välillä. Näkymä Tenolle oli esteetön ja kaunis. Tenon tunturit tuntuivat minusta yhtä aikaa kotoisilta ja vierailta: täältä kaikki alkoi, mutta silti tuntui lähes kuin olisin ulkomailla. Tunturit eivät tuntuneet omilta, vaikka rakastinkin ihailla niitä.


Saunomisen jälkeen oli tietenkin ruoka-aika. Vastoin ennakkoluulojamme mökillä ei ollutkaan jääkaappia, joten saimme käyttää hieman luovuuttamme pitääksemme pihvit ja makkarat viileinä. Olimme lopulta päätyneet laskemaan ne sinkkiämpärissä kaivoon, ja ilmeisesti ratkaisu oli hyvä, sillä ruokaa ei mennyt pilalle.

Mieheni teki pienen nuotion hiekalle ja grillailimme siinä. Mies onneksi osaa kokata, pihvit olivat ihanan mehukkaita ja mureita. Minun grillaaminani ne olisivat olleet toiselta puolen raakoja ja toiselta mustia hiiliä.

Mosku tonki rinnettä ja aika oli jotenkin pysähtynyt, aivan kuin maailmassa ei olisi muita ollutkaan.


Uutisissa viime aikoina ollut Moratorio-saari näkyi saunan terassille banderolleineen (alla keskellä).


Lorkin märkien juolukanvarsien keskeltä rantaan. Olin illalla huomannut siellä kauniita kukkia.

Vilukko
Kaarlenvaltikka


Tunnistin kukat kotona Luontoportin mainion tunnistustyökalun avulla. Vilukkoa löysin nyt myös tuosta omasta metsästä. Kaunis kukka!

Tämä lohkare on kuulemma tullut jäiden mukana.

Syötyämme pitkään ja hartaasti otimme muutaman tunnin nokkaunet ja saunoimme vielä uudelleen. Kaslerpihviä tuli jo korvista - olemme molemmat surkeita ostamaan kovin monipuolisesti eväitä. Tekemistäkään ei oikein ollut... Joten päätimme ajaa kotiin. Niin upeissa Tenon maisemissa kuin olimmekin, meillä taisi olla koti-ikävä.

Päätimme ajaa Utsjoen kautta. Norjan huipuilla näkyi lunta. Rastigaisa oli verhoutunut pilveen.


Kaverien näkeminen jäi harmiksi välistä, mutta oli mukava päästä yöksi omaan kotiin. Haimme kotimatkalla puolilta öin vielä hampurilaiset ToriKioskilta ja herkuttelimme ne oman pöydän ääressä kotona. Eipä ole tavallinen hampurilainen varmaan koskaan maistunut niin hyvältä kuin noin pitkän ajoreissun päätteeksi.

Untakaan ei tarvinnut houkutella.

Seuraavana päivänä hain metsästä pari, kolme kiloa hillaa ja kävin sen jälkeen viilentymässä Vaalajärven aalloissa. Katsoimme illalla vähän paremman kauhuelokuvan kuin silloin mökillä. Ja sen jälkeen vielä toisenkin.

Oli hyvä viikonloppu.

Siitä on nyt kolme vuotta kun saavuin Lappiin. Onni on ollut myötä.

Instagram @jonna_saari