Muistoja syyslomalta

Kahden viikon loma alkaa olla lopuillaan. Vielä on edessä vapaa ja rauhallinen viikonloppu yhdessä mieheni kanssa - saatamme poiketa Savukoskella maisemia katsomassa, tai sitten emme.

Parin viikon aikana olen avannut tietokoneen vain muutaman kerran, ja silloinkin pääasiassa vain käsittelemässä valokuvia. Tuntuukin, että etenkin vapaus internetistä on ollut erityisen hyväksi.

Äiti ja Mosku

Liityin pari vuotta sitten Facebookiin, jotta voisin tehdä työni etänä. FB on sallinut minun tehdä mieluista työtä samalla, kun olen voinut vapaasti valita asuinpaikkani. Siitä olen ollut kiitollinen. Alusta saakka kuitenkin vedin tarkan rajan siihen, että Facebook on olemassa vain työasioita varten. Välillä olen saanut selittää perheenjäsenille tai ystäville, miksi en ole hyväksynyt heidän kaveripyyntöjään - en halua, että Facebook vie vapaa-aikaani. Kuulumiset läheisten kanssa vaihdan mieluusti muuta kautta, ja kun työpäivä päättyy, myös FB sulkeutuu.

Raikas, lappilainen syyssää ja pari viikkoa aikataulutonta rauhaa onkin ollut ihana vastakohta sosiaaliselle medialle.


Loma on ollut hyvä. Kuulemma monet ihmiset voivat loman jälkeen huonosti, koska ovat asettaneet lomalleen valtavia odotuksia, joista puoletkaan ei ole sitten toteutunut. No, minulla ei ollut loman ajaksi oikeastaan mitään tavoitteita. Akkunanpieliä olin ajatellut maalata, ja niin maalasinkin. Muutoin sain täyttää lomapäiväni ennalta määrittelemättömällä ohjelmalla: sisustin hieman olohuonetta, piipahdin tunturissa, pulahdin jokeen ja pitkälti ihan vain lepäilin.


Parasta oli, että toinen lomaviikkoni oli myös miehelläni vapaata, ja vanhempani kävivät hyvällä ajalla kylässä. Oli ihanaa viettää aikaa perheen kesken, grillailimme laavulla, lisäsimme tiivisteitä ikkunoihin ja kävimme katsomassa Sodankylän eri kolkkia.


Ensimmäisellä lomaviikolla oli mahtava syyssää. Kävimme koko porukan kanssa Lokan tekojärven rannalla, lintutornissa sekä Lokan padolla. Padolta oli kaunis, sininen maisema Nattastuntureille.


Järven rannalla olivat kuivat, sileiksi hioutuneet puupirstaleet muodostaneet maton. Se tuntui jotenkin käsittämättömän koskettavalta, konkreettiselta suruviestiltä: mitä kaikkea veden alle jäikään?


Rannalle ajautuneet puupirstaleet kertovat kenties viimeistä käsinkosketeltavaa tarinaa siitä, mitä alueella tapahtui vain vuosikymmeniä sitten. Pirstaleet olivat kevyitä, kuin balsapuuta. Näistä voisi joku käsityöläinen suunnitella vaikka korumalliston Lokan alle jääneiden kylien muiston kunniaksi.


Lokan jälkeen kävimme Moskun eli Aleksi Hihnavaaran kotitalolla Lokan tekojärven koilliskulmassa, lähellä veden alle jäänyttä Korvasen kylää.


Tapasimme Moskun tyttärenpojan, jonka opastuksella saimme tutustua pihapiirin rakennuksiin ja esineistöön. Minä olin jotenkin todella haltioitunut siitä kaikesta. En pidä Moskua sankarina, mutta minulle hän on esikuva luonnossaliikkumistaitojensa ansiosta. Ja legendana hän on yksi Lapin suurimmista, ehkä suurin, oli se sitten hyvässä tai pahassa.

Kuikka. Toinen, komeampi Moskun kuikka on nähtävillä Sodankylän kotiseutumuseolla.

Tällä viikolla poikkesimme vanhempieni kanssa vielä katsomassa Porttikoskea. Olin ollut siellä yksin talvella, kun koski oli jäässä, enkä ollut koskaan nähnyt sitä sulana. Astuttuani ulos autosta ihmettelin, miksi koski ei kohise, vaikka on aivan vieressä. Totuus selveni, kun kurkkasin jyrkänteeltä alas.


Porttikoski ei varsinaisesti ollutkaan mikään koski. Ainakaan tällä hetkellä. Se virtasi ääneti uomassaan, lieneekö sen rauhallisuus patojen tekosia?

Loman aikana minun oli tarkoitus lukea myös kirjoja, mutta se jäi. Sen sijaan lukulistani piteni. Hain jo kirjastosta yöpöydälleni Sakari Kännön kirjan Mosku sekä Samuli Paulaharjun teoksen Kolttain mailta. Lisäksi lukulistalla on vielä Kurt Martti Walleniuksen teos Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.

Kuvia Kotokaltiolta