3 vuotta, 10 kuvaa

On kulunut 3 vuotta siitä kun muutin Lappiin. Syksyin pimeinä iltoina ja sumuisina päivinä on hauska muistella kaikkea sitä, mitä olen tänä aikana ehtinyt kokea. Tässä 10 minulle rakasta muistoa aikajärjestyksessä (ainakin suurinpiirtein).


Karigasniemellä kaikki oli todella uutta ja todella ihmeellistä. Minun oli vaikea uskoa, että ympäröivä maisema oli uusi kotini. että asuin siellä. Lounaissuomalaisena melkein kaikki lappilainen teki minuun vaikutuksen. Jopa lenkkipolun vierellä olleen ojan kirkas vesi. Kyllä, minua hämmästytti se, että vesi voi olla kirkasta. Niinpä kuvasin ojaa ja metsän lätäköitä.


Muutin Lappiin Fiat 500:ssa. Fiiu oli Lapissa aluksi paras ystäväni, ainoa tuttu. Tuota autoa en unohda ikinä. Sen kanssa koin elämäni suurimman seikkailun, 1300 kilometrin muuttomatkan täysin vieraaseen maailmaan. Muistan Pudasjärvellä ja Ivalossa matkalla vietetyt yöt ja kaikki revontulentuijotusretket, joita Fiiun kanssa tehtiin. Mieheni kanssa kävimme Fiiulla ensitreffeillä Saariselän Scanilla 170 km päässä kotoa sakeassa lumisateessa.


Karigasniemen poroaidalla sain kokea sukelluksen syvälle paikalliseen kulttuuriin. Oli hienoa päästä näkemään erotukset siellä, missä poroja on aivan valtavasti yhtä aikaa. Ei minulle ikinä valjennut puoletkaan siitä touhusta, mutta aidalla oli hieno tunnelma. Poroerotuksissa sekä Karigasniemellä ylipäänsäkin olin ällikällä lyöty siitä, kuinka pihalla kaltaiseni eteläläinen saattoi olla saamelaisisten olemassaolosta. Miten olin voinut elää neljännesvuosisadan Suomessa tietämättä saamelaisista lähes mitään?


Koin ensimmäistä kertaa yli 40 asteen pakkaset ja pohjoisimman Suomen kaamoksen koko pituudessaan. Ensimmäinen kaamos tuntui yllättävän helpolta. Olin päivät töissä kaupassa ja tapasin paljon ihmisiä, pimeyttä ei edes ehtinyt huomata. Iltaisin kävin lenkillä osittain valaistulla pururadalla ja katselin revontulia. Nykyään olen kuitenkin tyytyväinen, että asumme sen verran etelämpänä, ettei kaamos kestä kuin pari viikkoa.


Muutama kuukausi pohjoiseen saapumisen jälkeen pidin tapaninpäivän etkot kaveriporukalle, ja heidän mukanansa kämpilleni pelmahti tuleva (tai siis nykyinen) mieheni. Seuraavaksi juhlimme uuttavuotta. Mies muutti luokseni käytännössä seuraavana päivänä. Keväällä aloimme katsella itsellemme yhteistä kotia alueelta, jossa hänelle olisi oman alan töitä tarjolla. Se vei meidät Kittilään.


Kittilän vuokramökkimme maisema Ounasjoen rannalla jäi sydämeeni iäksi. Paikka avasi silmäni ymmärtämään, että kotini on aina oltava veden äärellä. Joki oli aivan talon vieressä ja oli ihana katsella ikkunasta sen virtaavan. Kesäisin kävin paljon uimassa omassa rannassa - saatoin pulahtaa kuuman päivän aikana vaikka 10 kertaa jokeen. Ensimmäisen kerran näin syksyllä myös suuren joen jäätyvän. Talvisin porot saattoivat kulkea joen jäätä myöten talomme ohi.


Paras ystäväni Essi on vuosien aikana käynyt luonani Lapissa monta kertaa, ja olemme aina päätyneet aikamoisiin luontoseikkailuihin niin Utsjoella, Kittilässä kuin Sodankylässäkin. Olokselle kiipesimme jalan ylös jyrkkää rinnettä, uiden välillä kainaloitamme myöten lumihangessa. Luiron varrelta etsimme laavua, joka osoittautui vain metrisen hangen alla olleeksi kivikehäksi. Rengas on puhjennut, polku on kadonnut, päivänvalo hiipunut, kengät kastuneet ja auto on jäänyt kiinni kairaan - unohtumattomia seikkailuja, jotka varmasti saavat vielä jatkoa <3


Menimme mieheni kanssa naimisiin keväällä 2016. Häävieraita oli 3, eikä juhlia varsinaisesti pidetty, vaan karkasimme lähes heti maistraattivihkimisen jälkeen autolla Tromssaan, jossa viivyimme muutaman päivän. Päivisin ajelimme autolla lähitienoilla, ja erityisen hieno paikka oli Sommaröyn saari. Pian häiden jälkeen aloimme hiljalleen etsiä omaksi ostettavaa kotitaloa.


Kotitalo löytyi jouluun mennessä meille mieluisalta Vaalajärven alueelta Sodankylästä. Ahvenjoki takapihalla oli minulle tärkeä juttu taloa valitessa. Talon ostaminen miljoonine koukeroineen tuntui tuskastuttavan vaikealta projektilta ja olin todella iloinen, kun homma oli viimeinkin selvä. Ostimme samalla lisää maata, jotta saimme jokirannan omaksi. Kesän ajan olemmekin laitelleet 50 vuotta vanhaa taloa uuteen uskoon lähinnä pesuaineiden, maalien ja tapettien voimin. Mieheni pystytti joen rantaan laavun, joka pääsi kovaan tulistelukäyttöön jo täysin keskeneräisenä.


Koska juureni ovat kaukana etelässä, on minun pitänyt kasvattaa kokonaan uusi juurakko tänne Lappiin. Kittilässä huomasin, että kotiutuminen helpottuu, kun oppii tuntemaan ympäröiviä nurkkia. Sodankylään muutettuamme otinkin sen oikein missiokseni ja aloin ahnaasti kohnata maastokartalta löytämiäni, kiinnostavilta vaikuttavia luontokohteita. Uteliaisuus on vienyt minut muun muassa Sattasvaaran laelle, Uhrilammen rannalle, Kaarestunturin kivikoihin, Nuolikurun metsiin, Unarinjärven maisemiin ja Pittiövaaran kurun reunalle. Juuret ovat kasvaneet ja voimistuneet jokaisen uuden elämyksen myötä. Niitä muistoja olen kerännyt tänne.

4. vuosi Lapissa saa mieliisti alkaa.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.

Kuvia Kotokaltiolta