Viimeiset tunnelmat syyskuulta

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 3 viikkoa siitä, kun aurinko viimeksi näyttäytyi. Kohta siitä tulee jo 4 viikkoa, eikä kirkasta ilmaa ole luvassakaan. Joko kaamos alkoi?

Olimme viikolla yhtenä arki-iltana käymässä Nuolivaaran luontopolulla Kelujärvellä. Ilta alkoi hämärtää jo kun lähdimme reitille. Metsän ilma oli täynnä happea ja sumussa seisova maailma oli täysin hiljainen.


Sumu, laskeutuva hämärä ja metsän varjot loivat hienon tunnelman. Kiipesimme vaaran laelle paikkaan, jossa on kolmen kunnan rajapyykki: Sodankylän, Savukosken ja Pelkosenniemen. Oli jo pimeä kun kerkesimme takaisin autolle.


Perjantaina kävimme ystäväni kanssa Savukoskella katsomassa kylän keskustan kupeessa olevaa seitapaikkaa. Mukana oli pieni Ruska-pentu, joka oli kova syömään mustikoita ja puolukoita. Virtaava joki ihmetytti pentua kovasti.


Seita oli tummaa ja kummallisen röpöläistä kiveä oleva niemennokka, josta muun muassa Paulaharju on kirjoittanut tarinaa aikanaan. Kirjoitan siitä tarkemmin myöhemmin.


Eilen olin ihailemassa Unarinköngästä. Tapasin siellä rovaniemeläisen taidemaalarin ja debyyttikirjailijan, jonka haastattelu julkaistaan pian Retkipaikassa. Istuimme hyvän tovin nuotiolla jutustellen ja kuvasimme könkään maisemia.


Matkalla kotiin pysähdyin vielä erikseen katselemaan Unarijärveä. Siellä oli ihana erämainen hiekkaranta. Pitää joskus käydä uimassa sielä.


Ruskainen metsä ja usvainen järvenselkä olivat hienot vastakohdat toisilleen. Metsässä oli paljon puolukkaa. Järvenselällä ei liikkunut mikään, ei edes sumu.


Pinnan alla erottui kiviä, hiekkaa ja puunrunkoja.


Tänään noudin kaupasta Lokan siikaa ja tulistelimme kotona. Koivumetsä on jo lehdistä paljas. Nuotion savu puki valkoiset rungot verhoonsa. Jälkkäriksi löytyi takaoven nurkalta kourallinen kypsiä vadelmia.


Siika maistui tavattoman hyvältä ilman suolaa ja pippuriakin, ihan vain nuotiolla kypsennettynä. Viime aikoina on tullut syötyä huonosti, pitää tehdä korjausliike. Oman kotikunnan kala on hyvä aloitus.


Ehkä se aurinkokin vielä joskus jossain vilahtaa.

Instagram @jonna_saari