Koti tähdissä

Minulla ei ole tapana herkistellä, mutta tähtitaivaan katsominen saa onnenkyyneleet silmiini. Tähtitaivaan syvyys ja äärettömyys tuntuvat hyvältä. Siksi nousinkin tuossa yhtenä iltana vielä sängystä ylös ja lähdin ulos katsomaan tähtiä. Pimeään makuuhuoneeseen saakka tunsin, että taivas loistaa, enkä voinut olla menemättä sitä katsomaan.

Istuin lumihangessa takapihalla.

Tähtikirkasta taivaankantta katsoessani minulla on hyvin voimakas tunne, että katson todellista kotiani: jollakin tähdella kauan sitten minunkin henkeni syntyi. Sen jälkeen olen elänyt ihmisenä useasti, ja kuten tälläkin hetkellä, olen Maassa vain käymässä.


Ihmisenä eläminen ei ole helppoa. Synnymme fyysisesti täysin avuttomina, ja hölmöinä pysymme koko elämämme. Käytämme koko tietoisuudestamme vain pientä osaa puurtaessamme läpi elämämme arkisissa askareissa, joiden kuvittelemme olevan tärkeitä, vaikka todellisuudessa niillä, kuten meillä itsellämmekään, ei ole lopulta pienintäkään merkitystä.

Tähtitaivaan katsominen helpottaa sen ymmärtämistä. Vaikka kaikki maailman ihmiset lakkaisivat tällä sekunnilla olemasta, se ei vaikuttaisi mitenkään mihinkään. Tähdet loistaisivat ja aika kuluisi kuten aina. Minusta se on todella huojentava ajatus, ja tuo helpottavaa perspektiiviä elämän käänteisiin ja eri vaiheisiin.


Tämän kaiken ymmärtäminen tähtitaivasta katsomalla tuntuu lohduttavalta ja hyvältä. Elämä ei ole vakavaa, joten yhtä hyvin siitä voi nauttia juuri siten kuin itse haluaa. Jonain päivänä kuolla kupsahdamme, eikä kohta kukaan muista meitä. Niin sen kuuluukin olla.

Henkilökohtaisesti en ymmärrä ihmisten mielihalua 'muuttaa maailmaa' ja jättää itsestään jälkeen jotakin muistettavaa, tai muistelijoita, kuten lapsia. Itse ajattelisin, että mitä vähemmän minusta jää, sen parempi. Meidän ihmisten ei ole tarkoitus olla pysyviä eikä ikuisia, emmekä olekaan, vaikka kuinka yrittäisimme.

Kuolemaakaan ei tarvitse pelätä. Joka päivä kun vanhenemme, saamme toivottavasti edes hiukan viisautta (siihen ainakin tulisi pyrkiä) ja samalla lähestymme sitä päivää, kun lähdemme takaisin kotiin, tähtiin. Kun se päivä koittaa, olemme jälleen yhden ihmiselämän verran kokeneempia henkiä, ja jonain päivänä palaamme taas takaisin maahan.

Näin minä uskon. Ja siksi rakastan katsella tähtitaivasta.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.

Instagram @jonna_saari