Meidän pienet sammakot

Ollessani ala-asteella yksi luokkakaverini luopui pienestä akvaariostaan, jonka ainoa asukki oli afrikkalainen kynsisammakko. Minulla oli tuolloin jo ennestään yksi akvaario, ja sen vuoksi luokkakaverini päätyi tarjoamaan sammakkoaan minulle. Hän kertoi sammakon olleen jo vanha kuin taivas ja epäili, ettei se kuolisi ehkä koskaan.

Muistan ikuisesti sen näyn, kun veden pinnalla kelluva, pullea sammakko työnsi ahnain pikku kätösin hiutaleruokaa valtavaan suuhunsa. Se oli minun ensimmäinen kosketukseni afrikkalaisiin kynsisammakoihin. Otin sammakon meille, ja koska se tosiaan eli ja eli, päätyi se jossain vaiheessa siskoni huostaan, jossa sielläkin se eli, eli ja eli, kunnes sitten jonain päivänä siitä aika jätti vastoin kaikkia odotuksia.

Vuosia myöhemmin aikuisiällä hankin kaksi uutta afrikkalaista kynsisammakkoa. Nuo sammakot minulla on yhä tänä päivänä, joskin ne ovat käyneet elämässään melkoisen myllytyksen: ne ovat asuneet kanssani kahdessa eri osoitteessa Salossa, sitten parin vuoden ajan parhaan ystäväni luona Tarvasjoella, josta ne muuttivat jälleen luokseni Kittilään, ja nyt sitten viimeiseksi ne muuttivat kanssamme Kittilästä tänne Sodankylään.


Tämä sammakkopari on käynyt elämässään läpi paljon muutakin kuin esimerkiksi 1000 kilometrin muuton Tarvasjoelta Kittilään.

Salossa asuessani heräsin yhtenä aamuna siihen, että koira rapisteli jotakin sängyn alla. Kävi ilmi, että sammakko oli karannut akvaariosta ja loikkinut pitkän matkaa eteisestä makuuhuoneeseen ja sängyn alle. Afrikkalaiset kynsisammakot ovat täysin akvaattisia, eli niitä ei ole suunniteltu liikkumaan kuivalla maalla laisinkaan, kaikkein vähiten pölyssä sängyn alla. Otin sammakon kiinni, huuhtelin pölyt pois hanan alla ja pulautin potkivan limaisen palleron takaisin akvaarioon. Elämä jatkui niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.


Toisena kertana, vaikka yritin olla kuinka varovainen, sammakko imeytyi vyötäröään myöten lappoon, kun olin imuroimassa likaista vettä pois akvaariosta vedenvaihdon yhteydessä. Sammakon yläruumis imeytyi läpi todella ahtaasta reiästä, en tiedä miten se oli edes mahdollista. Olin jo mennä paniikkiin, muuta muutaman sekunnin harkinta-ajalla tajusin, että ainoa mahdollisuus edes yrittää pelastaa elukka oli puhaltaa lapon toisesta päästä. Sammakko sinkoutui takaisin akvaarioon täysin ehjänä, mutta parin päivän ajan se oli mustelmilla. Siitäkin selvittiin.

Sen jälkeen sammakoiden kanssa on muutettu moneen otteeseen.

Näin sitä viiletetään, toinen käsi edessä, toinen takana.

Afrikkalaiset kynsisammakot elävät siis koko elämänsä veden alla. Monesti ne kurnuttavatkin, mutta niiden kurnutus on sellaista siritystä, vähän niin kuin joku sähkölaite olisi rikki.

Syötän sammakoille pellettiruokaa ja kastematoja. Kastemadot syötän niille sormin, eli pitelen luikertelevaa matoa veden alla niin kauan, että toinen sammakoista tulee sen hotkimaan. Teen näin siksi, että madot ovat veden alla varsin eläväisiä, mutta sammakot eivät näe juuri mitään, vaan haahuilevat hajuaistinsa varassa. Mato saattaisi ehtiä kadota vaikka minne piiloon ennen kuin kumpikaan sammakko löytäisi sitä, ja huonolla tuurilla sama sammakko löytäisi kaksi matoa ja toinen ei yhtään. Sormiruokinnalla on helppo varmistaa, että madot menevät tasan.


Kynsisammakoilla on takaräpylöissään mustat, kovat kynnet. Sammakoita ei ole tarkoitus pidellä koskaan kädessä, siitä ne kärsisivät. Kuitenkin monesti akvaariota siivottaessa sammakonlöllykät uiskentelevat käteen tutkimaan mitä on meneillään, ja samalla ne potkivat, jolloin kynnet voi tuntea.

Mustat kynnet näkyvät takajaloissa.

Ostaessani sammakot, ne olivat täysin pinkkejä: kuin kaksi limaista vauvaa. Vuosien mittaan ja etenkin Lappiin muuttamisen jälkeen niiden selkään on kehittynyt kaunis tumma kuvio. Meillä sammakot polskivat Lapin lähdevedessä, joka tulee meille hanasta.


Tätä nykyä meillä onkin kodissamme varsin hiljaista - sammakot ja kissa ovat ainoat lemmikkimme, sillä Mosku-koira muutti alkusyksystä sisareni maatilalle Kuopioon. Teimme luopumispäätöksen ennen kaikkea koiran parhaaksi, jotta Mosku saisi elämäänsä tekemistä, vapautta ja kavereita. Kenellekään vieraalle emme olisi suostuneet Moskua antamaan, vaan kelpuuttamamme kotivaihtoehdot olisivat olleet laskettavissa yhden käden sormin.

Moskun kotiutuminen Kuopioon sujui paremmin kuin kukaan varmaan uskalsi edes toivoa. Siitä voit lukea enemmän sisareni blogista. Hieno, nuori ja hyväluonteinen koira elää nyt aivan toisenlaista elämää, kuin mitä me olisimme pystyneet sille koskaan tarjoamaan.

Olen hyvin kiitollinen siskolleni ja hänen miehelleen, että he avasivat aktiivisen ja rakastavan kotinsa ovet Moskulle. Samalla nostan käden pystyyn virheen merkiksi ja otan opikseni - meidän elämänrytmimme ei taida sopia koiralle. Moskun kanssa vietetty vuosi opetti minulle ja miehelleni jotakin uutta ja tärkeää meistä itsestämme: meille on tärkeämpää vapaus toimia mielen mukaan; tehdä nopeita käänteitä, jos siltä tuntuu, tai olla tekemättä mitään, jos ei huvita; sellaista vapautta ei vastuullisella koiranomistajalla ole.