Elämän tavoitteista ja saavutuksista

Kun vuosi vaihtui, moni listasi some-kanavillaan kaikkea mitä oli saanut aikaiseksi edellisenä vuonna. Listoissa näki lähinnä työasioita, kaikenlaisia uraan tai opintoihin liittyviä saavutuksia, mutta myös lapsiin tai asumiseen liittyviä juttuja.

Näitä postauksia varmasti moni luki, ja vertasi omaan elämäänsä ja omiin saavutuksiinsa.

On varmasti luonnollista, että ihmismieli haluaa saavutuksiaan vuodenvaihteessa listaamalla ikään kuin paketoida menneen vuoden. Mieli pitää asioiden paketoinnista. Kun jotakin voi mielessään paketoida, saa siitä tunteen, että on saanut jotakin valmiiksi. Että on saanut jotakin aikaan. Että on saavuttanut jotakin konkreettista.

Samalla asetetaan rimaa siihen, mitä kaikkea pitäisi saada aikaan ja saavuttaa nyt alkavana vuonna. Paineiden ja odotusten asettaminen alkavalle vuodelle alkaa heti lähtöviivalta. Harmi vain, että mitä enemmän on odotuksia, sitä enemmän on myös pettymyksiä.

Minä toivoisin, etteivät ihmiset arvottaisi toisiaan saati itseään saavutustensa mukaan. Jos annamme itsellemme arvon sen mukaan, mitä saavutamme, niin sen mukaanhan olemme arvottomia silloin, jos emme ole saavuttaneet mitään ihmeellistä. Vähintään salaa ajatellaan, että on ollut hukkavuosi. Muut näyttävät saavuttaneet paljon enemmän - ainakin some-päivitystensä perusteella.

Mutta millaisilla saavutuksilla elämässä ihan oikeasti on väliä?

Onnellisuus on yksi niistä harvoista asioista, joita minun mielestäni oikeasti kannattaa tavoitella. Jos on onnellinen, ei muulla ole väliä. Ei ole tarvetta huhkia ja stressata täydellisiä suorituksia ja saavutuksia tekemässä, kun voi olla onnellinen ihan rauhassakin, ihan itsekseenkin, ilman kallista kotia, täydellisiä lapsia ja viiden tähden ansioluetteloa.

Tätä kaikkea ajatellessani tulin palanneeksi takaisin buddhalaisuuden perusoppiin, neljään jaloon totuuteen.

Ensimmäinen totuus on, että elämässä on aina kärsimystä tai epätyydyttävyyttä.

Toinen totuus on, että aiheutamme kaiken tämän kärsimyksen ja epätyydyttävyyden itse itsellemme takertumalla siihen, mitä meillä on ja haluamalla koko ajan jotakin lisää. Koska elämässä kaikki on pysymätöntä ja tiedämme sen, on elämä aina epätyydyttävää.

Kolmas jalo totuus on, että kärsimys lakkaa, kun takertuminen, viha ja tietämättömyys poistuvat meistä. Kun hyväksymme sen, ettei mikään ole pysyvää. Tietämättömyys viittaa siihen, ettemme tunne omaa itseämme. Itse tulkitsen, että ollessamme tietämättömiä hamuamme elämäämme maallisia saavutuksia, kuten rahaa, tavaraa, suosiota ja hyväksyntää sen sijaan, että mietiskelisimme ja tutustuisimme sekä itseemme, yli-itseemme että henkimaailmaan. Kun tuntisimme itsemme ja hyväksyisimme asiat sellaisina kuin ne ovat, ei olisi sijaa enää myöskään vihalle, alemmuudentunteelle tai kateudelle.

Neljäs jalo totuus on, että kärsimyksen loppumiseen johtaa jalo kahdeksanosainen tie. Sen loppuun kulkenut saavuttaa nirvanan ja hänen henkensä lakkaa jälleensyntymästä. Hän on ihan oikeasti saavuttanut jotakin, saanut jotakin valmiiksi.

Nämä ovat minusta loogisia totuuksia. Ja niissä olisi paljon, mistä ottaa kiinni. Paljon ajattelemisen aihetta.

Ihminen ei ole yhtä kuin ansioluettelo tai instagramin seuraajamäärä. Ihminen ei ole yhtä kuin uransa, koulutuksensa tai talonsa tai autonsa arvo. Nuo kaikki ovat harhauttajia, jotka vetävät huomiomme pois olennaisesta. Nuo ovat yleisesti ihailtuja saavutuksia joita tavoittelemme, koska niitä pidetään arvossa, vaikka todellisuudessa ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Ne ovat kaikki katoavaisia asioita, jotka menetämme ennemmin tai myöhemmin. Niiden tavoittelu on lopulta elämän epätyydyttävyyden ruokkimista.


Silti minäkin asetin tavoitteita tälle vuodelle. Haluan harjoitella ottamaan askeleita lähemmäs henkisyyttä. Hiljalleen vahvistaa yhteyttä henkimaailmaan ja harjoitella kaikenlaisesta takertumisesta irti päästämistä. Löytää luonnossa liikkumisen ja rauhan kautta yhä syvemmän yhteyden itseeni. Jatkaa viime vuonna aloittamaani polkua, jossa rahan merkitys elämässä vähenee ja luonto tulee yhä lähemmäksi.

Tämä on lopun elämää jatkuva tie, joka jatkuu todennäköisesti vielä seuraavissakin elämissä. Ihmismaailmassa on paljon epätäydellisyyttä, pahuutta ja epätyydyttävyyksiä... Vain henkistymällä voi mielelleen saavuttaa sellaisen tilan, etteivät ihmismaailman koukerot sitä horjuta.
Oma valokuva
Löysin itseni ja oman paikkani Lapista vuonna 2014. Rakastuin rauhaan ja omaan oloon, luontoon ja hiljaisuuteen, loputtomiin kiveliöihin, kirkkaisiin vesiin ja humiseviin tuntureihin.

Instagram @jonna_saari