Tutkimattomilla (omilla) mailla

Niin paljon kuin ehdinkin viime vuonna nuohota Sodankylän eri luonnonkolkkia, tuntuu itsestänikin lähes uskomattomalta, että omalla tontillani oli edelleen takakulma, jossa en ollut koskaan käynyt.


Talon oston yhteydessä ostimme lisää maata, joka ei alun perin kuulunut talon tonttiin. Tuosta maasta yksi kulma oli niin läpipääsemätöntä pajukkoa, ettei sinne tullut koko vuonna mentyä. Halusimme ostaa maan, jotta saisimme itsellemme pitkän pätkän joenrantaa.


Nyt lunta on niin paljon, että päätin lähteä lumikengillä katselemaan tätä tuntematonta nurkkaa vajan takana. Lumi kantoi yllättävän hyvin niillä main, joten kulkeminen oli lumikengillä suhteellisen helppoa. Ilman niitä se olisi ollut mahdotonta.

Tontin kulmalta löysin hyvin kauniin maiseman.


Lumisokeus, joka vaivasi myös kameraa, esti toki näkemästä maiseman todellista luonnetta, mutta näin kyllä, että tämä tulee olemaan kesällä todella kaunis maisemapaikka. Joen vastarannalla on niitty, jossa on kesäisin käsittääkseni ollut naapurin lampaita. Tähän mennessä olemme vain kuulleet niiden määintää viidakkomaisen pajukon takaa. Joki tekee niityn edestä kauniin mutkan ja metsä on lähes yksinomaan koivua.


Yllä kuvassa kaikki hangen alla oleva on silkkaa pajukkoa. Kesällä siitä ei päässyt läpi mistään kohtaa, vaikka olisi ollut valmis risujen piestäväksi, niin maassa luikertavat paksut pajunrungot estivät ottamasta askeleita. Alue on siis täysin joutomaata tässä vaiheessa. Meillä ei ole tarvetta ottaa maata varsinaisesti käyttöön, mutta raivaan mielelläni sen halki reitin, jotta voin luoda oikean, mahdollisimman pitkän joenrantapolun.

Jatkoin matkaani ja löysin joenrannasta (Lapin mittapuulla) melko suuria koivuja. Niistä jokainen saa ilman muuta jäädä pystyyn, vaikka pajuja yhden ympyräreitin verran karsitaankin.


Lumen tainnuttaman pajukon yli oli suhteellisen helppo kalppia lumikengillä, vaikka ajoittain lumi upotti polveen saakka. Löysin erään koivun, jonka katkenneet oksat olivat muodostaneet pienen majan puun ympärille. Koska majan alla ei ollut juurikaan lunta, pystyin sauvalla mittaamaan, että olin itse jopa metrin maanpinnan yläpuolella. Eikä alla kasvavista risuista ollut lumen pinnalla tietoakaan.

Eteeni osui myös vajaat pari metriä syvä ja monta metriä pitkä oja tai jonkin sortin allas, josta ei ottanut selvää, että mikä se oli. Pitää kesällä tulla uudestaan tutkimaan.

Hiljalleen aloin saavuttaa laavua.



Joki on aivan erinäköinen kuin viime vuonna tähän aikaan. Nyt en ikimaailmassa astuisi jäälle, jää näyttää paljaalta ja jotenkin todella epäilyttävältä. Jänis oli jäälle uskaltautunut ja hänet se toki ilman muuta oli kantanut.


Laavulla kahvipannu odotti kiltisti paikallaan. Nokipannukahvit eivät ole minun ja mieheni erityisherkku, mutta pitäähän omalla laavulla kahvipannu olla. Laavun tulipaikka oli taas peittynyt lumeen. Ensi kesänä laavulle laitetaan huopakatto ja lattia, ja samalla selvitän, olisiko laavu hyvä käsitellä jollain aineella.


Metsänhenget ihmettelivät lumimetsän taikaa ja hiljaisuutta.


Laavun jälkeen hanki lakkasi täysin kantamasta, joten hiki nousi kunnolla pintaan. Lumikenkäily on tehokasta liikuntaa.

Polun varrella kasvaa yksi paksu koivu, joka vaikuttaa saaneen kovia tällejä jossain kohtaa elämäänsä. En tiedä mikä sitä on piessyt, mutta paksu ja komea koivu siitä on tullut. Rungon pitkänpitkä repeämä oli saanut kauniin jääkidepitsin koristeekseen.


Kuin veitsellä leikaten koivumetsä muuttuu havumetsäksi talomme päädyn kohdalla. Siitä alkaa korkeiden mäntyjen ja kuusten metsä. Varsinkin lumikuorman kanssa osa kuusista näyttää hyvinkin kynttiläkuusilta. Männyistä suurin ja komein näkyy hienosti myös pihalle. Sen kohdalta minäkin putkahdin takaisin auratulle etupihalle, ja askel lumikenkien alla keveni kummasti.

Nyt olin kiertänyt oikeastaan koko tontin ympäri. Ensimmäistä kertaa.


Täytin vielä lintulaudan tarjoilut. Lumikengillä on helppo kiipeillä hankien päällä virittämässä uusia talipötköjä paikoilleen. Harmaapäätikka näyttää käyvän meillä nyt melko säännöllisesti ja nokkii ennenkaikkea talipötköjä mielellään. Myös punatulkkuja on alkanut käydä paljon, samoin lapintiaisia. Sen sijaan kuukkeleita, närhiä ja talitiaisia näkee nyt vain harvoin.

Pari kyläläistä kävi minua tällä viikolla tervehtimässä ja toivat lahjaksi kolme ihanan harmaata heinäseivästä. Oli mukava asettaa ne lumihankeen ja ripustaa lyhty roikkumaan. Taas on yksi pieni valopilkku enemmän pihalla.