Ajoharjoittelua Luostolla

Olin monet kerrat haaveillut Keski-Luoston harjalla kulkevan moottorikelkkareitin ajamisesta. Kun tunturia katselee alhaalta autotieltä, tietää varmaksi, että ylhäältä on aivan huikeat näkymät. Niinpä kun ensimmäinen sopiva yhteinen vapaapäivä koitti, ja hiljattain ostamani kelkka oli viilattu viimeisen päälle ajokuntoon, valitsimme kohteeksemme juuri Luoston.


Sää ei ollut aurinkoinen, mutta ei täysin suhmurainenkaan, onneksi. Ainakaan ei ollut kylmä. Oli perjantai, ja vaikka lähdimme liikkeelle Torvisen majalta, ei muita ihmisiä näkynyt missään. Aivan kuin koko tunturi olisi ollut vain meitä varten.


Reitti sukelsi heti hienoihin tykkylumimaisemiin ja koska rinteeseen noustiin oitis, avautuivat myös maisemat saman tien.


Maailma näytti melkein mustavalkoiselta. Ajolasien kanssa ja myös ilman niitä meinasi iskeä lumisokeus: oli ajoittain tosi vaikea nähdä, mistä reitti meni. Väylä oli kapea ja monin paikoin sen merkit olivat niin paksun jään ja lumen peitossa, ettei niitä erottanut tykkylumimetsän lomasta.


Huipulla vaihdoimme kuskia, eli minä aloin ajaa. Tykkyluminen metsä, jossa reitti kulki paikoin kapeistakin väleistä ja oli monin paikoin kalteva ja lumipattien pomputtama, oli hyvä harjoitusmaasto minulle. Uusi kelkka on onneksi tukeva ja hyvä ajaa.


Huipulla pysähdyimme hetkeksi katselemaan ympärillemme, mutta navakka tuuli kannusti meitä pian jatkamaan matkaa.


Hetkeä myöhemmin olimme kadottaa reitin kokonaan. Tunturilla oli avoin alue, jossa tuiskunnut lumi oli piilottanut alleen sekä reitin lumijäljen että ilmeisesti myös reittimerkit (jos niitä jossain siellä oli). Kymmenen, viisitoista minuuttia pällisteltyämme ja epävarmaa kahdeksikkoa tehtyämme onnistuimme paikantamaan seuraavan reittimerkin metsänreunasta.

Sukelsimme metsään tuulensuojaan ja pysähdyimme pian evästauolle. Meillä oli termarissa kahvia ja mukana tietenkin myös suklaata.

Kahvipaikka


Huristeltuamme tykkylumimetsän läpi tunturin reunalle, alkoi laskeutuminen alas. Se oli minusta jännittävän jyrkkä ja mutkitteleva reitti ajella. Itsetuntoni kasvoi kun huomasin, että osasin toimia oikein eri tilanteissa ja pitää kelkan tasapainossa. Olen siitä onnekas, että minulla sattuu olemaan kannustava, luottavainen ja maailman kärsivällisin kelkkailunopettaja <3


Saavuimme Perhe-Luoston pihaan, ja siitä paluu takaisin autolle oli maisemiltaan varsin tylsää reittiä. Ei makeaa mahan täydeltä - tunturin harjalla kulkenut reitti oli ollut kerrassaan upea. Sinne kelpaa palata vielä joskus aurinkoisempana kevätpäivänä. Ehkä silloin ajamme huippureitin edestakaisin.

Koko reissun aikana emme nähneet muita kelkkailijoita, emmekä muita ulkoilijoita. Emme nähneet ketään missään. Reitti kulkee osittain Pyhä-Luoston kansallispuistossa, mutta kevättalven sesonki ei ilmeisesti ollut vielä alkanut.