Merellä nousi sumu

Täällä Sodankylässä meri on kaukana, joten kun käyn etelässä, haluan aina ehdottomasti päästä myös meren äärelle. Ennemminhän minä merenrantapärskeistä olen kotoisin, kuin tuntureilta.

Viime etelänreissulla kolmen päivän matka siskon luo Kökariin peruuntui harmillisesti viime hetkillä. Tilanteen pelasti paras ystäväni, joka kutsui viettämään mökkiviikonloppua Kasnäsiin. Meillä on ollut tapana viettää siellä mökillä vaput, ja nytkin osuimme sinne juuri melkein vapuksi. Siitä tuli tuttu ja kotoisan hyvä olo.


Ostimme taas kerran aivan liikaa ruokaa Perniön kaupasta: halloumia, tankoparsaa, salaatteja, sipsejä, makkaroita, mitä ikinä. Siellä sitä sitten syödä ähellettiin Kasnäsissä, mitä hienoimmassa sopukassa meren rannalla - kuten aina ennenkin näillä reissuilla.

Kun menimme illansuussa ulos, saimme todistaa jotakin todella hienoa. Huomasimme horisontissa Högsåran suunnalla jotain kummallista: sumuseinän.


Vain minuuteissa täysin kirkas ja aurinkoinen maisema alkoi kadota näkyvistä.





Oli mielettömän hienoa saada seurata, kuinka aurinko pimeni hetkessä kokonaan.


Samalla tuli kylmä. Seisoimme rannalla ihmettelemässä.


Lokitkin lähtivät sumusta evakkoon.


Mieleeni tuli yksi jos parikin kauhupätkää, jossa yhtäkkiä nousevasta sankasta sumusta alkaa kadota ihmisiä. Tällä kertaa emme kuitenkaan joutuneet pahojen voimien ruuaksi, vaan menimme takaisin sisälle syömään.

Katselimme ikkunasta, kuinka kesäkarvaan vaihtava pupu pomppi pihamaalla sumua ihmettelemässä.


Seuraavana aamuna oli täysin kirkasta. Rannasta löytyi lippu.