Hirvi

Karhutaulu ja sen päälle alkanut loma kirvoittivat minut päättämään, että alan jälleen maalata.


Ajan mittaan voisin koittaa näitä tauluja myydä, koska suurin nautinto on niiden suunnittelu ja itse maalaaminen - valmiilla taululla en enää tee mitään. Poikkeuksena tuo mainittu karhu, jonka ripustin kotiin keskeiselle paikalle muistuttamaan minua itsetutkiskelun arvosta ja tärkeydestä. Voimaeläimenä karhu merkitsee nimenomaan itsetutkiskelun voimaa, enkä pidä sattumana sitä, että vuosien maalaustauon jälkeen havuvanerilleni ilmestyi yhtäkkiä juuri karhu. Karhu tuli tuomaan viestiä.

Karhun jälkeen seuraavana ilmestyi hirvi. Hirvitauluun käytin vain mustaa ja valkoista.


Perustin maalauspisteen itselleni vierashuoneeseen. Maalit ja pensselit ovat nyt helposti hollilla, inspiraatio saa iskeä koska tahansa. Minulla on vielä pari havuvanerilevyä jäljellä, mutta sitten pitääkin tehdä kierros rautakaupassa.

Edistääkseni vuosien jälkeen uudelleen orastavaa inspiraatiotani maalata, sovin esimieheni kanssa, että alan jatkossa tehdä nelipäiväistä työviikkoa. Tämä on minulle suuri asia: yksi päivä tietokoneen ääressä vaihtuukin päiväksi maalien, pensseleiden ja sisäisen itseni parissa.

Seuraavaksi aion maalata poroja.


Instagram @jonna_saari