Maaliskuun ajatuksia ja kuulumisia

Ulkona puhaltaa kova lumimyräkkä. Kauniin ja kirkkaan viikon jälkeen sää on tehnyt täyskäännöksen, ja lunta on tullut nyt ainakin 30 senttiä lisää eilisillan jälkeen. Ilma on lumesta valkoisenaan, ja minä katselen lumisadetta ja mietin, olisiko sittenkin aikoinaan pitänyt valita Ahvenanmaa Lapin sijaan, kuten sisko teki. Siellä kukkivat jo kukat.

Tämä aika vuodesta on minulle aina hankalaa. Koen muutenkin kevätväsymystä - koin jo etelässä asuessani - ja samaan aikaan nyt myös suurta turhautumista, kun lumihanki vain paksunee, vaikka jo viikkojen ajan olen odottanut, että se vain katoaisi kokonaan. Lapin laajuus ja ihmistyhjiö ovat minulle niin rakkaita ja tärkeitä asioita, että valitsen pysyä täällä, mutta joka vuosi minun tekisi mieli pikakelata tammi-huhtikuu ohitse.

Hyi mikä keli.

No, tällä viikolla meidän onnistui nauttiakin talvikeleistä. Pidin talvilomaa, ja miehen tytär oli luonamme. Tulistelimme laavulla ja pääsimme rekikyydissä Vaalajärvelle. Siellä paistoimme nakkeja ja teimme lumienkeleitä - tyvär teki myös kärrynpyöriä. Meillä oli aivan mahtava retki <3


Minä jatkoin tällä viikolla nokipannukahvien keittämisharjoituksia. Tällä kertaa tukka ei syttynyt tuleen eikä pannu kaatunut, ja muutenkin kaikenlainen ylimääräinen häseltäminen oli nyt jo ensimmäisen harjoituskerran jälkeen poissa, mutta kahvista tuli todella pahaa, aivan liian vahvaa. Ehkä kolmas kerta toden sanoo? Ainakin ennen niin kirkas kahvipannu alkaa näyttää jo oikealta nokipannulta.


Takana on henkisesti aika uuvuttava kevät, johon on mahtunut monenlaista suurta ja pienempää ajateltavaa ja punnittavaa. Asioita, joita on ollut syytä punnita tarkasti ja jotka ovatkin vieneet ajatuksiani ja siten voimiani viikosta toiseen aika paljon.

Yksi eniten mietityttänyt asia on toiminimeni, jonka kanssa on valitettavasti käynyt se mitä hieman pelkäsinkin: taulujen maalaaminen ei tunnu enää yhtä hauskalta kuin ennen, kun mukana on toiminimeen liittyviä kiemuroita ja pelkoa siitä, että sössin jotain tai että en osaa hoitaa jotain asiaa kuten pitäisi. Toiminimeen liittyvät jutut ovat vieneet iloa ja vapautta itse maalaamisesta, ja välillä tuntuu, että ennemmin maalaisin ilman toiminimeä ja antaisin tauluja pois vaikka sitten ilmaiseksi. Punnitsen mielessäni ankarasti, antaako toiminimi enemmän kuin ottaa. Toisaalta haluaisin nähdä, millaisia mahdollisuuksia toiminimi avaa minulle vuosien tai vuosikymmenten saatossa. Ja ymmärrän, että elämään kuuluu myös sössimisiä, ja niistä voisi sitten oppia ja sisuuntua. Toisaalta minusta tuntuu, etten jaksaisi enkä haluaisi olla koko asian kanssa missään tekemisissä.

Keväällä muutaman viikon ajan paljon voimia söi myös kainaloon yhtäkkiä ilmestynyt käsittämätön kipu, joka tuntui lähinnä siltä, kuin joku olisi työntänyt sukkapuikkoa kipeän syvälle kainaloon. Tai tuntui, kuin kainalossa olisi jokin iso ja kulmikas esine kipeästi puristuksissa. Kipu eli viikosta toiseen vaihtaen välillä hieman paikkaa ja muotoa, eivätkä särkylääkkeet juuri auttaneet. Röntgen ja ultra näyttivät kaiken olevan kunnossa, eikä veressä näkynyt muuta kuin tulehdus, joka sitten laski. Mietin jo, pitääkö tässä alkaa testamenttia raapustaa, mutta viikkojen kuluessa kipu on laantunut, ja tulee nyt esille enää fyysisen rasituksen jälkeen - ja sittenkin paljon laimeampana, kuin mitä se oli alun alkujaan. Ilmeisesti olin loukannut kainaloni jotenkin edellisissä klapihommissa niin, että jokin siellä oli äitynyt tulehtumaan - muutakaan selitysta en keksi enkä ole lääkäriltä saanut. Mieltä rauhoitti se, että asia tutkittiin kunnolla, ja verikin syynättiin tarkasti kaiken vakavan varalta. Kaikesta tästä mielenrauhasta tuli maksettavaksi vain terveyskeskuksen 40 euron vuosimaksu - kiitos Suomen ihana julkinen terveydenhuolto <3



Ja kaiken tämän takana on pyörinyt vielä kolmaskin suuri juttu - suurin kaikista. 

On nimittäin mahdollista, että muutamme jo huhtikuun aikana takaisin Tepastoon. Prosessiin on mahtunut paljon kaikenlaista kiemuraa, mutta nyt alkaa näyttää siltä, että homma saadaan maaliin ja kaupat tehtyä. Asia ratkennee huhtikuun alussa toivottavasti niin, että laitamme nimet kauppakirjoihin, mutta kerron tästä lisää heti, kun se varmistuu. 

Mahdolliseen muuttoon liittyen olemme viime viikkoina laittaneet tehokkaasti nykyistä kotiamme myyntikuntoon. Vielä on hieman maalattavaa ja tapetoitavaa jäljellä, mutta lukemattomat, aiemmin roikkumaan jääneet pikkufiksaukset on tullut tehtyä. Työläin projekti on ollut pesutilojen värimaailman päivittäminen 70-luvulta 2010-luvulle, ja se projekti tulee onneksi valmiiksi ensi viikon aikana. 

Lisäksi olemme aloittaneet turhasta tavarasta luopumisen, sillä mikäli muutto toteutuu, uusi koti on yli puolta pienempi kuin tämä nykyinen. Olemme päättäneet, että kesän ajan koitamme myydä tätä taloa, ja jos se ei sattuisi menemään kaupaksi, otamme tähän vuokralaisen. Vuokralaisen ottaminen olisi varmasti myyntiä järkevämpi teko joka tapauksessa, sillä vuokratuloilla saisi verojen jälkeenkin lyhennettyä melkein molempien talojen lainojen kuukausierät. Mutta mieleni tekee ennemmin tavoitella mielenrauhaa, ja siksi koitamme ensisijaisesti myydä, jotta saisi yhden mietinnänaiheen pois pääkopasta. Jokainen talo vaatii tietynlaista huolenpitoa, jota ei oikein voi jättää vuokralaisen varaan, ja toisaalta kun asumme kaukana, on meidän hankala itsekään siitä huolehtia.

Ajatus Tepastoon muutosta tuntuu yksiselitteisesti kotiinpaluulta. Kuin olisimme olleet vain matkalla nämä viimeiset kaksi ja puoli vuotta, ja nyt palaisimme kotiin. Tunne on ihana, ja jos kaupat toteutuvat, kerron tarkemmin, mitä oikein tapahtui. Asia ei ole enää meistä kiinni eikä yllätyksiä pitäisi tulla, mutta uskallan olla täysin varma vasta, kun nimet ovat papereissa.

Olen paljon miettinyt sitä, miksi Tepasto tuntuu yhä kodilta. Sodankylä on ollut meille todella hyvä kaikin mahdollisin tavoin. Ihanat naapurit, ihana piha, kaunis ja edullinen koti, oma rauha, hyvät palvelut ja monia mainioita ihmisiä, joiden seurassa on hyvä olla. Ei ole mitään syytä, miksi haluaisimme täältä pois - mutta kun sydän on Tepastossa. Se vain kai on niin.

Ensimmäinen aamumme Tepastossa kesällä 2015. Tämän hetken muistan aina.

Uuteen mahdolliseen kotiin liittyy semmoinen kiemura, etten tiedä, onko minulla siellä enää missään tilaa maalata. Jos ei ole, niin sitten varmaan saa kyllä toiminimi lähteä. Voin sitten alkaa harrastaa vaikka maailmanloppuun valmistautumista.

Heräsikö ajatuksia tai kysymyksiä? Voit kirjoittaa minulle yksityisviestin.

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *