Hitaita päiviä, päivä 7 (ja ensimmäinen yö riippumatossa)

Niinpä ollaan tultu päivään numero 7.

On maanantai.

Menin eilen illalla nukkumaan riippumattoon ensimmäistä kertaa ikinä. En itse asiassa muista, milloin olisin viimeksi nukkunut ulkona ylipäänsä. Onkohan siitä yli vai alle 10 vuotta?

Tuuli puhalsi kovasti, ja oli valoisaa. Minulla oli riippumatossa mukanani sängystä lämmin peitto ja pieni tyyny, ja alla solumuovipatja ja sen lisäksi vielä riippumaton alapeitekin oli paikoillaan. Ja sääskiverkko. Tarppia ei tarvinnut eikä voinut laittaakaan, koska varmaan olisi Ounasjoen puhuri repinyt sen yöllä palasiksi.

Nukahdin joskus yhdentoista jälkeen. Yhden aikaan heräsin, kun oli pakko lähteä hyyssäkässä käymään. Maailma oli aivan tuuleton ja äänetön, todella kaunis ja ihana. Sääskiäkään ei ollut.

Mielestäni muutoin kyllä nukuin koko yön, heräten vain silloin tällöin kylkeä kääntämään. Siinä liikkuessa sai olla tarkka, että solumuovi pysyi hyvin alla. Muutoin alkaisi palella.

Ei minulla kylmä ollut, ja yö oli hiljainen, kuten ne näillä seuduin taitavat olla. Ei kuulunut edes huskytarhalta pihaustakaan. Joskus aamuyöllä alkoi yksi lintu laulaa ihan hirveän kovalla äänellä. Seuraavaksi kävin hereillä, kun ovi narahti - mies tuli töistä kotiin. Kissa herätti minut rääkymisellään sitten seitsemältä. Hän oli ruokaa vailla.

Olin illalla nukahtanut hirveään puhuriin, ja aamulla heräsin yhtä kovasta puhurista. Yöltä muistamani täysin tyyni ja hiljainen hetki tuntui kuin unelta.

Olin herätessäni aivan kuolemanväsynyt, mutten ihan tiedä että miksi. Mielestäni olin nukkunut yllättävän hyvin, en ollut palellut yhtään, eikä valoisuus ollut haitannut. Ehkä kokemus oli vain niin uusi ja siksi jännä, että unen lataava vaikutus jäi näin ensimmäisenä yönä vähäiseksi.

Siirryin siispä sisälle, sohvalle, ja nukuin siinä kymmentä vaille yhdeksään saakka.

Työt aloitin yhdeksältä.

Mies lähti töihin neljältä.

Töiden jälkeen kuuden maissa lähdin ajelemaan Puljutunturille. Olin pakannut reppuun uimakamppeet, sillä halusin nähdä Varkaanvaaranjärven pinnan alle.

Oli ihana ajella pientä tietä halki aurinkoisten Lapin maisemien ja huudattaa musiikkia. Vastaan tuli kaksi autoa, kaksi poroa ja yksi suomenpystykorva.

Kuten olin toivonutkin, P-alueella ei ollut autoja. Jätin auton parkkiin ja lähdin nousemaan rinnettä ylös kohti järveä ja laavua. Tämä on yksi lempipaikkojani. Täällä on aina niin ihanan kaunista ja rauhallista, ja tänne on helppo tulla sekä yksin että seurassa.

Laavulla ei ollut ketään. Missään ei ollut ketään. Riisuin vaatteet - uimapuku oli valmiiksi alla - ja menin uimaan. Oli ihan pakahduttavan ihanaa saada olla aivan omissa oloissa niin kauniissa tunturijärvimaisemassa, polskia, viilentyä, huuhtoa päivän tomut ja nousun hiet raikkaaseen veteen. Tunsin aivan utopistista onnea.


Tunturissa kävi lempeä tuuli. Paljon hienovaraisempi kuin kotona. Varis lensi vaakkuen järven yli, liro päästeli läpitunkevia piippauksia männyn latvassa.

Pinnan alla maisemat eivät tällä kertaa olleet kaksiset, mutta tulipahan kokeiltua.



Vesi oli juuri sopivaa. Tarpeen kylmää virkistämään, mutta tarpeen lämmintä, että siellä saattoi viipyäkin.


Se oli ihanaa.

Jossain vaiheessa nousin vedestä, kuivattelin ja menin laavulle pukemaan vaatteet. Katselin vielä hetken aikaa järveä ja tuntureita sen takana. Nautin. Oli niin hyvä olo, että melkein tuntui kuin sydän tulisi rinnasta läpi.

Paluumatkalla tämä kaunis perhonen antoi minun katsella ja kuvata itseään todella läheltä.


Polulla kuvailin vielä erämaamaisemia. Puljutunturin erämaa ei ole eräämaa-alueista kuuluisin tai arvostetuin, mutta minulle se on yksi ehdottomasti rakkaimmista paikoista.


Autolle päästyä laitoin jälleen musiikin soimaan ja kurvailin kotiin Kevin Boinen, Mikan, SlinCrazen, Souvareiden ja Roope Salmisen viihdyttämänä. Lauloin täysillä, vaikka sanat osasin vain Mikalta, ja pidin ikkunaa auki. Aurinko paistoi ja oli LÄMMIN. Muutamia poroja pööpöili tiellä, muita ei sitten näkynytkään.

Kotiin päästyä soitin äidille kuulumiset.

Nyt onkin sitten aika rentoutua ja laitella jossain vaiheessa yöpuulle.

LUETTAVANA JUURI NYT

Maailman hienoin esitys – evoluution todisteet (The Greatest Show On Earth), Richard Dawkins, 2009

Tunne lukkosi, Kimmo Takanen, 2011

KUULOKKEISSA JUURI NYT

Endless forms most beautiful (albumi), Nightwish, 2015

OTA YHTEYTTÄ

Heräsikö ajatuksia tai kysymyksiä? Minulle voit laittaa viestiä osoitteeseen jonna.m.saari@gmail.com