Päivä shamaanin vieraana Keimiöniemellä: Retkipaikan Ystävät ry:n leiri, osa 1

Loppukesällä sain tiedon, että Retkipaikan Ystävät ry - Suomen Ladun jäsenyhdistys, jonka toiminnassa itsekin olen mukana - järjestää leirin Pallaksella lokakuussa. Ilmoittauduin empimättä mukaan, koska Pallakselle on aina mahtava palata, eikä ajomatka meiltä ole sinne niin pitkä, että homma olisi vaatinut suurempia erikoisjärjestelyjä.

Leiri alkoi tällä viikolla jo tiistaina, mutta töiden puitteissa pääsin vasta perjantaina aamulla paikan päälle. Treffasimme itselleni tutulla paikalla, Jerisjärven kalapirttien parkkipaikalla. Siellä minua vastassa oli ensimmäisenä alueen asukas, Jari "Lapland Shaman" Rossi, joka päivän aikana tutustutti meidät paitsi kalapirttien tarinaan, myös mm. läheiseen seitakiveen sekä omaan kotipaikkaansa, jossa saimme herkullisen, lähimetsien ja -vesien antimista valmistetun kotalounaan.

Muiden leiriläisten saavuttua lähdimme kiertämään Keimiöniemeä.


Olin käynyt kalapirteillä omin avuin muutamaa vuotta aiemmin, sydäntalvella. Oli mahtavaa saada nyt opastus tähän hyvin erityisluontoiseen paikkaan. 

Ennen kaikkea mieleeni jäi Jarin kertoma hurja tarina Jerisjärven yksisilmäisestä hauesta, jota on koitettu pyydystää vuosisatojen ajan. Rannalla koimme myös yhtäkkiä aivan uskomattoman luonnonilmiön, kun massiivinen koskeloparvi lensi suoraan ylitsemme niin, että hetken ajaksi ilman näytti niiden siipien korviahuumaava suhina. Katsoimme lintuja suu ammollamme - aivan häkellyttävä kokemus! Jari tosin kertoi tilanneensa ylilennon lintuparven johtajalta :D


Jerisjärven rannalla vallitsi taianomaisen rauhallinen tunnelma. Talveen hiljalleen kääriytyvä luonto antoi meidän nauttia äärimmäisestä hiljaisuudesta ja kauneudesta. Utuisen herkkä värimaailma vaihtui hetkeksi aikaa metsän tummaan syliin, kun poikkesimme puiden kätkemällä suurella seitakivellä.


Jatkoimme matkaamme eteenpäin, ja Jari kertoi meille Keimiöniemen sekä sukunsa historiasta. On vaikeaa kuvitella hienompaa maisemaa tiluksille. Saavuimme puolikodalle, jonka maisema antoi suoraan järvelle. Puolikodan vieressä oli kota, ja molemmissa tuprusi savusta päätellen nuotio. Kodan ja puolikodan välisellä hiekkarannalla katselimme, kuinka Jerisjärvi oli kasvattanut kerroksen jäätä. Alkuperäinen suunnitelmamme oli, että olisimme lähteneet nuottaamaan, mutta jää muutti suunnitelmia tältä osin.


Kodassa oli mahtavan lämmin. Istahdimme alas porontaljoille, ja Jari alkoi valmistaa meille lounasta. Tarjolla olisi paikallista haukea ja puikulaa sekä viereisen metsän tateista tehtyä kastiketta.

Kodassa minulla välähti. Paikka vaikutti jotenkin ihmeellisen tutulta. Sitten kävikin ilmi, että se oli teeveestä tuttu: Peltsin Lappi -sarjan jaksojen alkupätkät on kuvattu täällä, ja shamaanina niissä on ollut Jari itse.


Herkuttelimme hyvällä halulla, ja jälkkäriksi oli vielä tavattoman täydellistä mustikkapiirakkaa - nokipannukahvien kera tietenkin. Jari päästi iloksemme myös koiransa Vinskin ja Riesun meitä tervehtimään. Herkuttelun jälkeen siirryimme kodasta ulos rantakodalle nauttimaan raikkaasta järvi-ilmasta ja upeasta maisemasta. 


Rannalla saimme tavata myös Jarin tyttäret ja äidin, joille kerroimme Retkipaikan toiminnasta. Sivusilmällä seurasimme suloisen Riesun seikkailua rantakivillä, kun se ilmeisesti piti silmällä pikkukalojen liikkeitä.


Jälleen kerran koskelot liikkuivat järvellä, mutta vain murto-osa siitä parvesta jonka aiemmin kalapirteillä näimme.


Olin aamun ajomatkalla huomannut tienposkessa kituvan koppelon Tepsan ja Kittilän välillä. Olin pysähtynyt tsekkaamaan tilanteen ja siinä elävä koppelo sylissä miettinyt, että mitä hemmettiä tälle pitäisi tehdä. Olin jo ehtinyt kaivaa puukon repusta (samalla ajatellen, onko koko maailma kohta verta täynnä), kunnes paikalle sattui vanhempi mies, jolle mielelläni annoin koppelon. Hän kyllä tiesi, mitä sille piti tehdä, ja lintu pääsi pian tuskistaan.

Tarinani kuultuaan Jari kutsui meidät pihavajalleen, jonka katosta riippui (luonnollisesti jo hengettömät) ukkometso ja kukko. Saimme oppitunnin, kuinka kanalintu päästetään hengestään ilman verisotkuja. Samalla Jari päätti näyttää meille, kuinka nylkeminen tapahtuu. Oli ihmeellistä seurata, kuinka höyhenpeite nahkoineen kääriytyi pois, ja alta paljastui upea, tumma linnunliha. Koirat saivat nällytettäväkseen lintujen jalat.

Ensi kerralla, kun löydän kituvan kanalinnun tienposkesta, osaan minäkin toimia, eikä tarvitse uusavuttomuuksissaan luovuttaa hyvää paistia kellekään toiselle.


Kun jatkoimme matkaamme Keimiöniemestä, poikkesimme Muonion kaupan kautta ja ajoimme sitten Pallasjärvelle, missä minä laitoin pari poronkieltä kiehumaan. Nyt on poronkielisesonki, ja halusin valmistaa tätä erinomaista herkkua muiden maistettavaksi. Alun epäluuloista huolimatta poronkielet lämpimien sämpylöiden ja majoneesin kera tekivät lopulta varsin hyvin kauppansa, ja jokainen santsasi lisää.

Seuraavana päivänä vierailimme Särestöniemessä. Kerron siitä erikseen!