Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2018.

9 kuvaa loppuvuodelta

Kuva
Marras- ja joulukuu jäivät tänä vuonna taakse kumman helposti. Vähälumisen ja mielestäni suhteellisen kirkkaan alkutalven ansiosta hämärä talvi ei ole ehtinyt alkaa ahdistamaan, ja nyt ollaankin jo matkalla kohti kevättä.
Kevät tuo meille jonkin verran uusia tuulia, sillä sen mukana meille tulee mahdollisuus alkaa miettiä seuraavaa siirtoa kodin suhteen. Olemme kesästä saakka punninneet ajatusta, että vuokraisimme tai myisimme nykyisen kotimme, ja ostaisimme itsellemme Kittilästä jonkin ainakin puolta pienemmän, hirsisen mökin Ounasjoen varresta. Muutto olisi miehen töiden kannalta järkiratkaisu, mutta itselleni se olisi ennen kaikkea tunneteko: vaikka muutimme Ounasjoelta pois kaksi vuotta sitten, sydämeni on siellä yhä, enkä näe muuta ratkaisua kuin paluun ja asettumisen sinne.
Tämä suunnitelma saattaa toteutua tai olla toteutumatta vuonna 2019 - riippuu siitä, milloin täydellinen mökki löytyy. Myös nykyinen kotimme vaatii vielä joitakin toimenpiteitä, ennen kuin sitä tohtii laitta…

Juuret ja rauha

Kuva
Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta viime aikoina olen kehittänyt voimakkaan kotiseuturakkauden Saloa kohtaan. Minulla ei aikuisiällä ole koskaan ollut mitään antipatioita Saloa ajatellen, mutta täällä Lapissa asuessani olen alkanut rakastaa juuriani tavalla, jota en ole ennen kokenut. Salon tutut kadut, tori, joki ja ympärillä laajalle levittäytyvä luonto ovat alkaneet tuntua arvokkaammilta kuin koskaan.

Tuntuu oudolta kokea kaksi niin erilaista paikkaa niin voimakkaasti kodeiksi - niin eri tavoin. Koen tämän olevan suuri rikkaus ja uskon, että ilman elämääni Lapissa en välttämättä osaisi suinkaan arvostaa omia juurimaitani näin voimakkaasti.


Kävimme viikonloppuna etelässä, ehdimme olla Salossa pari päivää. Tuntui ihanalta saada astella Uskelanjokilaakson syliin äidin kanssa, nähdä Salon torin uskomattoman hieno valopuu ja tavata sammaleisia tammijättiläisiä yhdessä siskoni ja hänen lastensa kanssa.

Olo oli melkein absurdi, kuten Salossa aina - tuntuu, etten olisi koskaan lähtenytkään, …

Pimeänrakkaudesta

Kuva
Huomaan löytäneeni rakkauteni pimeyttä kohtaan. Pimeä metsä, pimeä kylätie, kaamos... ja siihen kaikkeen kuuluva hiljaisuus ja keinovalojen puute on hengelleni suurta nautintoa. Vasta viime aikoina olen alkanut tiedostaa tämän puolen itsessäni.

Kun lähden pimeällä ulos, en ota mukaan valoa, ellen ole menossa tekemään jotakin erityistä. Lenkillä valoa ei tarvitse vuoden pimeimpänäkään ajankohtana, koska lähes sysipimeälläkin silmä erottaa juuri ja juuri kaiken tarvittavan, jotta ei suuremmin tarvitse kompuroida. On hieno tunne, kun silmät tuntuvat avautuvan tavallista suuremmiksi, ja kun ympäröivästä maailmasta ei erota mitään muuta kuin pimeyden eri nyanssit, jotka piirtävät näkökenttään vain tien, puut ja taivaan. Samaan aikaan tunto- ja kuuloaisti tuntuvat aistivan paljon enemmän kuin normaalisti.

Keinovalo pimeydessä ärsyttää. Heiluva valo tekee olon vaappuvaksi ja samalla sokaisee näkemästä mitään muuta kuin sen suhteellisen kapean alueen, joka valokeilaan kulloinkin osuu. On inh…