Olla

Tammikuu on antanut paljon, paljon hyvää mieltä. Uusi vuosi on alkanut siis mukavasti ja inspiroivasti, ja elämä on rauhallista ja onnellista. Mukaan mahtuu myös jännitystä - siitä lisää jutun lopussa.

Kuukauden sykähdyttävin hetki on ollut nähdä aurinko ensimmäistä kertaa sitten marraskuun - tunne oli niin mieletön, että luulin sydämeni poksahtavan rinnasta läpi. 

Kotona olin huomannut, että auringonsäteet osuivat ensimmäistä kertaa koivujen korkeimpiin latvoihin. Vaikka pakkasta oli 32 astetta, minulle tuli niin järkyttävä tarve saada nähdä aurinko, että puin pakkasvaatteet päälle ja lähdin kohti kylänraittia. Pitkän aikaa aurinko pysyi piilossa: se piilotteli milloin minkäkin metsän, mäen ja vaaran takana, antaen minun nähdä itsestään vain pieniä pilkistyksiä. Kun ehdin kylänraitille, aurinko tuli kunnolla näkyviin, paistaen kirkkaasti Joukhaisvaaran yllä.


Tunne oli sanoinkuvaamaton, seisoin siinä pakkasessa pitkään vain hymyilemässä (nauramassa). Oli pakko ottaa itsestäni selfie au…

Sairastuin masennukseen vuonna 2012. Tulin hoksanneeksi, etten ole kirjoittanut siitä kunnolla koskaan, vaikka sairaudella on ollut suuri, yllättäen positiivinen vaikutus myöhempiin vuosiini ja koko loppuelämääni. 

Heti diagnoosin jälkeen keskityin vain paranemiseen, mutta jälkikäteen olen pohtinut paljonkin sitä, mikä masennukseen johti ja mitä se kaikki opetti. Haluan kirjoittaa aiheesta toivoen, että pohdintani herättää ajatuksia ja toiveikkuutta muissa saman kokeneissa tai heissä, jotka parhaillaan sairastavat masennusta.

Masennuksen aikaan opiskelin ammattikorkeakoulussa. Luin itselleni mieluisaa alaa, mutta kouluympäristö ei tuntunut omalta. Perinteisissä opiskelijapiireissä koin itseni ulkopuoliseksi, ja samaan aikaan myös halusin pysyttäytyä ulkopuolisena. Vaikka opinnot sujuivat melko hyvin, niin muistan todella usein laskeneeni tuskaisena, kuinka paljon koulua olisi vielä jäljellä. Se tuntui loputtomalta tervanjuonnilta päivästä toiseen, vaikka toki välissä oli parempiakin h…

Yksi elämäni mullistavimmista havainnoista oli huomata, että lähes jokainen pahan mielen tunne elämässäni juontaa juurensa siihen, että minulla on ollut jokin odotus, ja se odotus ei ole täyttynyt. Tai sitten ikävän tunteen taustalla on ollut menettämisen pelko ja kyvyttömyys käsitellä sitä tunnetta.

Olipa kyse arkisesta tilanteesta tai suuremmasta asiasta elämässä, peruskuvio on aina sama: täyttymätön odotus johtaa pahaan mieleen, turhautumiseen ja/tai ahdistukseen. Tai jos odotus täyttyy, alkaa pelko: milloin jokin menee pieleen?


Ja meillä ihmisillähän odotuksia riittää.

Lyhyen tähtäimen odotukset voivat suuntautua vaikkapa vapaailtaan, viikonloppuun tai lomamatkaan, jolloin toivomme saavamme paljon aikaiseksi tai toivomme kivojen suunnitelmiemme menevän juuri kuten haluamme. Voimme myös odottaa työkaverimme, ystävämme, puolisomme tai muiden ihmisten toimivan tietyllä tavalla, ja jos he toimivatkin toisin, voi seurauksena olla mielipahaa.

Pitkällä tähtäimellä useimmat meistä toivova…