Tekstit

Lapin elokuu

Kuva
Vino valo ja kauniiseen karvaan tulleet porot ovat kiistämätön merkki siitä, että syksy on ovella. Kissa on alkanut tulla öiksi kotiin, lämmitimme takkaa jo ensimmäisen kerran, ja yöllä saa unta ilman pimennysverhoa. Kuulin jopa, että Rovaniemellä oli joku jo nähnyt yhden tähden. Koivuissa ensimmäiset oksat ovat viime päivinä vaihtaneet keltaiseen, ja mustikka aloittelee maaruskaa.

Kova tuuli on loppukesän ihanimpia asioita. Minään muuna vuodenaikana ei kova tuuli tunnu niin täydellisen hyvältä, kuin elo-syyskuussa, kun se on kaikissa voimissaan, puuskainen, humiseva ja vielä hiukan lämmin.


Olemme tällä viikolla käyneet iltaisin pienillä retkillä. Helleaikana ei tullut liikuttua juuri muualla kuin vedessä, nyt on mukava päästä tutkimaan paikkoja taas ihan jalan. Kaikkien näiden Lappi-vuosien jälkeenkin tuntuu vaikealta ymmärtää, kuinka upeita retkikohteita minulla on aivan pienen ajomatkan päässä kotoa. Joka ilmansuunnassa on jotain: Unarinköngäs, Ulingasköngäs, Hopialampi, Kumputuntu…

Ihmismaailmanloppu

Kuva
Muistan ala-asteelta vain aivan yksittäisiä tilanteita. Suurin osa noista muistoista on yhdentekeviä, ohimenneitä, merkityksettömiä hetkiä. Mutta yksi muisto on minulla kirkkaana mielessä, ja vaalin sitä yhä tänä päivänä. Tänä polttavana hellekesänä se muisto on palannut luokseni.

Muistan elävästi kesäisen hetken, kun olin koulun pihalla, kävelemässä jonnekin, kun yhtäkkiä aivoissani ynnäytyi klassinen yksi plus yksi -päätelmä.

Olin lapsena kova dinosaurusharrastaja. Sitä myöten minulle tuli jo verrattaen pienenä tutuksi sukupuuton käsite ja mahdolliset lajien sukupuuttoon johtavat syyt. Tiesin dinosaurusten kuolleen sukupuuttoon, ja kirjoista ja televisio-ohjelmista olin saanut jonkinlaisen käsityksen siitä, mitkä syyt tähän sukupuuttoon ovat voineet johtaa.

Se, minkä tuona ohikiitävänä hetkenä koulun pihalla tajusin, oli se, että dinosaurukset hallitsivat kerran maailmaa ja kuolivat sitten sukupuuttoon – olisi siis ainoastaan ajan kysymys, milloin me ihmisetkin kuolisimme sukupuutto…

Hirvi

Kuva
Karhutaulu ja sen päälle alkanut loma kirvoittivat minut päättämään, että alan jälleen maalata.


Ajan mittaan voisin koittaa näitä tauluja myydä, koska suurin nautinto on niiden suunnittelu ja itse maalaaminen - valmiilla taululla en enää tee mitään. Poikkeuksena tuo mainittu karhu, jonka ripustin kotiin keskeiselle paikalle muistuttamaan minua itsetutkiskelun arvosta ja tärkeydestä. Voimaeläimenä karhu merkitsee nimenomaan itsetutkiskelun voimaa, enkä pidä sattumana sitä, että vuosien maalaustauon jälkeen havuvanerilleni ilmestyi yhtäkkiä juuri karhu. Karhu tuli tuomaan viestiä.

Karhun jälkeen seuraavana ilmestyi hirvi. Hirvitauluun käytin vain mustaa ja valkoista.


Perustin maalauspisteen itselleni vierashuoneeseen. Maalit ja pensselit ovat nyt helposti hollilla, inspiraatio saa iskeä koska tahansa. Minulla on vielä pari havuvanerilevyä jäljellä, mutta sitten pitääkin tehdä kierros rautakaupassa.

Edistääkseni vuosien jälkeen uudelleen orastavaa inspiraatiotani maalata, sovin esimiehen…

Sateen tuntua tuulessa

Kuva
Yötön yö loppui ja on hätkähdyttävää huomata, kuinka selvästi sen huomaa. Vaikka aurinko painuu öisin mailleen vain juuri ja juuri, iltaisin huomaa, että jokin on selvästi eri lailla. Pimeäähän eivät yöt ole vielä nähneetkään, eivätkä edes kunnon hämärää, mutta illoissa on jo loppukesän tuntua.


Loppukesän tuntua on myös tuulessa. Violettien horsmanittyjen yllä hulmuava tuuli on erilainen kuin alkukesällä. Siinä on voimaa ja haikeutta. Iltaisin puhaltavasta tuulesta voi haistaa, että kesän selkä on taittunut. Nyt siinä on mukana myös sateen ja ukkosen tuoksua. Se on yhtä aikaa merkki sekä tervetulleesta ilman raitistumisesta kovien helteiden jälkeen, mutta samalla se on enne loppukesää merkitsevistä ukkospuuskista.

Tämä kesä on ollut niin hyvä ja voimaannuttava, että muistot talvesta ovat sen myötä taas kaunistuneet. Keväisin aina tuntuu siltä, että ei enää ikinä haluaisi talven palaavan, mutta kesän myötä se tunne yleensä laimenee, ja jossain vaiheessa sitä huomaa jopa odottavansa rus…

Paratiisi

Kuva
Löydettyäni tämän kirkkaan järven viime syksynä, jäi ajatuksiini kytemään unelma, että haluan tutkia sitä pinnan alla. Tämä paikka oli iso syy siihen, miksi päätin alkuvuodesta sijoittaa vedenalaiskameraan.

Helteiden lämmitettyä Sodankylän vedet, päätin lähteä kameran kanssa matkaan. Etsin höttöisestä rantaviivasta mukavan tukevan paikan, josta pudottautua veteen. Sellaisen, josta pääsisin sitten vielä ylöskin. Rannalta poimin suuhuni vielä muutaman kypsän hillan, ja suuntasin sitten veden alle.


Vesi oli kirkasta ja aurinko paistoi järveen kirkkaalta taivaalta. Pysyttäydyin järven rantaviivan tuntumassa.


Kaloja ei näkynyt, mikä hämmästytti, koska olen nähnyt täällä kaloja usein jo pinnaltakin katsomalla. Sitten kuitenkin jostain ilmestyi ahven ilmeisesti tarkastuskierrokselle katsomaan, kuka kumma olen.


Viileässä vedessä oli mukava kölliä kuin manaatti, ja potkiskella huolettomasti ja rauhassa eteenpäin. Sukelluslasit ja snorkkeli ovat leppoisat kesäkaverit.


Ulpukoiden varret kohosiv…

Joen lapsia

Kuva
Olen tainnut saada joukon uusia ystäviä. Helle on ajanut minut viime päivinä jokeen, ja sukelluslasien ja snorkkelin kanssa olen päässyt tutustumaan sen vedenalaiseen maailmaan. Eipä aikaakaan kun näköpiiriin alkoi tulla joen suloisia lapsia.


Nämä jättipäiset mussukat ovat uteliaita ja rohkeita. Ne nyppivät minua sormista ja jaloista, ja nyppivät myös kameraa.


Joessa on kova virta, ja ilmeisesti minun ruhoni onnistuu luomaan siihen jonkinlaisen tyvenen kohdan, sillä kalajoukkio tykkää hengata etenkin kylkeni vieressä.



Porottava kesäaurinko siivilöityy kauniisti jokeen. Uimalasien ja snorkkelin kanssa joessa vierähtää helposti huomaamatta puoli tuntia. Siellä on mukavan viileää, ja hyvää seuraakin.


Samalla vedenalainen kamera on päässyt kunnon testiin. Tarkentaminen veden alla on kameralle vaikea tehtävä, ja sadasta kuvasta ehkä reilu kymmenen onnistuu. Pääasiassa olen kameraan kuitenkin tyytyväinen.


Pieniä ahvenia tuntuu olevan koko joki täynnä. Pinnalta katsoessa niitä ei näe.


Kävip…

Joessa istumassa

Kuva
Hellepäivien ansiosta uimarannoilla on ruuhkaa, joten päätin pitkästä aikaa pulahtaa omaan jokeen. Ai että se olikin ihanaa! Olen vältellyt omaa jokea viime viikkoina sääskien takia, mutta ei niitä niin paljoa nyt olekaan, että se haittaisi. Varsinkin veden alla sääskistä on varsin vähän harmia.


Otin vedenalaisen kameran mukaani ja plutasin sen kanssa joessa hetken aikaa. Homma olikin melko aktiivista harrastamista, sillä virta on niin voimakas, että se vie mennessään, ellei pidä kivistä kiinni. Samaan aikaan pitää huitoa sääskiä otsasta.


Joella oli ihanan vehreä tunnelma. Muutamat kovat sadekuurot hellejakson väliin ovat tehneet luonnolle terää. Joen vesi on silti kuitenkin kovin alhaalla.


Mutta en minä siellä joessa yksin ollut. Tunsin kyllä iholla, että jotain kavereita siellä on. Totuus paljastui kamerasta.


Ai että kuinka voikin olla hyvä olo.


Joka uintikerralla yritän kaikin keinoin imeä ja impata itseeni kesän energiaa. Ikään kuin talteen. Koska tiedän, että tammikuussa sitä tul…