Tekstit

Pimeänrakkaudesta

Kuva
Huomaan löytäneeni rakkauteni pimeyttä kohtaan. Pimeä metsä, pimeä kylätie, kaamos... ja siihen kaikkeen kuuluva hiljaisuus ja keinovalojen puute on hengelleni suurta nautintoa. Vasta viime aikoina olen alkanut tiedostaa tämän puolen itsessäni.

Kun lähden pimeällä ulos, en ota mukaan valoa, ellen ole menossa tekemään jotakin erityistä. Lenkillä valoa ei tarvitse vuoden pimeimpänäkään ajankohtana, koska lähes sysipimeälläkin silmä erottaa juuri ja juuri kaiken tarvittavan, jotta ei suuremmin tarvitse kompuroida. On hieno tunne, kun silmät tuntuvat avautuvan tavallista suuremmiksi, ja kun ympäröivästä maailmasta ei erota mitään muuta kuin pimeyden eri nyanssit, jotka piirtävät näkökenttään vain tien, puut ja taivaan. Samaan aikaan tunto- ja kuuloaisti tuntuvat aistivan paljon enemmän kuin normaalisti.

Keinovalo pimeydessä ärsyttää. Heiluva valo tekee olon vaappuvaksi ja samalla sokaisee näkemästä mitään muuta kuin sen suhteellisen kapean alueen, joka valokeilaan kulloinkin osuu. On inh…

Havaintoja pään sisältä: ego, mieli ja sisäinen ääni

Kuva
Aiemmin minulla ei juurikaan ollut kykyjä tarkkailla omaa päänsisäistä ajatus- ja tunneliikennettäni. Hahmotin lähinnä vain ulkopuolisen maailman ja sen tapahtumat, mutta tunnelma pääkopassa oli kaoottinen.

Etenkin negatiivisten tunteiden, kuten vaikkapa pettymyksen, suuttumuksen, inhon tai katkeruuden tunteita vain tuli - en tullut ajatelleeksi, mistä ne todellisesti juonsivat juurensa, enkä ainakaan ajatellut, että minä itse olisin niille jotain voinut tehdä.

Pidin siis muuta maailmaa syyllisenä arjessa kokemiini negatiivisiin tunteisiin.

Joitakin vuosia sitten luin muutamia hyvin mielenkiintoisia kirjoja, joita enää en kaikkia edes muista, mutta ne saivat minut kääntämään katseeni oman pääni sisälle. Hiljalleen aloin erottaa, mitä reaktioita minussa saivat aikaan oma mieleni, oma egoni sekä oma sisäinen ääneni. Näistä kaksi ensimmäistä ovat nähdäkseni vastuussa käytännössä kaikista arjen negatiivisista tuntemuksista, joskin mieli sentään osaa välillä myös iloita.

Egon toiminta on mie…

Itsetutkiskelua pala palalta, osa 1: Erosta enkelihoitoon ja Lappiin

Kuva
Koen kulkeneeni viime vuodet valaistumisen tiellä. Ainakin olen ottanut ensiaskeleita siihen, minkä koen olevan tietoisuuden alku. Polku alkoi vuonna 2013, kun paras ystäväni kehotti minua menemään enkeliterapiaan henkisen hyvinvointini tueksi (tai ennemminkin henkisen pahoinvointini loppumiseksi). 

Olin tuolloin elänyt useita vuosia sellaista elämää, jossa en ollut kuunnellut sisäistä ääntäni, vaan antanut pääasiassa ulkopuolisten odotuksien ohjata elämääni, luullen siten saavuttavani onnen. Tämä oli ollut oma valintani ja suoranaista hölmöyttä, jonka olen kuitenkin antanut itselleni anteeksi samalla oivaltaen, mitkä mahtavat opit tämä kokemus on minulle sittemmin tarjonnut.

Enkelihoidon ensimmäinen kerta ei tuntunut oikein miltään, mutta se pani alulle tapahtumaketjun, kuten sitten jälkikäteen ymmärsin. Tapaus piti sisällään monia hämmästyttäviä yksityiskohtia, jotka valkenivat minulle pala palalta vasta myöhemmin aivan muuta kautta, enkä avaa niitä tässä toisen osapuolen yksityisyy…

Marraskuun ajatuksia

Kuva
Marraskuun harmaus on ehkä vuoden parhainta aikaa mietiskellä asioita. Varsinkin täällä Lapin hiljaisessa sylissä marraskuu suorastaan kutsuu mietiskelemään, kun lähes kaikki ärsykkeet loistavat poissaolollaan. Syntyjen syvien pohdinta on nyt otollisinta.

Olen viettänyt hiljaista perjantaita. Hidasta. Talo on hiljainen ja hämärä. Ulkona ei päivänvalo näyttänyt tänään saavan kunnon otetta maailmasta lainkaan, ennen kuin pilvinen hämärä alkoi taas jo kääntyä illaksi.

En aio mennä mihinkään, aion vain olla. Nautin tästä. Nautin, kun mitään ei tapahdu.

Maailmassa on meneillään suuria energioita, eivätkä ne kaikki ole hyviä. Enpä olisi lapsena koskaan saattanut arvata, että jo oman elämäni aikana - saati jo nuorena aikuisena - on varsin relevanttia punnita mielessään sitä, osuuko ihmiskunnan tuho tai ainakin yhteiskunnan romahtaminen jo omalle kohdalle. Tiesin kyllä jo ala-asteella, että suunnan muutos on vain ajan kysymys, mutta en uskonut sen tulevan näin pian ajankohtaiseksi.

Olen kypsy…

Lokakuun retki Särestöniemeen: Retkipaikan Ystävät ry:n leiri, osa 2

Kuva
Upean ja yllätyksellisen Keimiöniemi-päivän jälkeen suunnittelimme seuraavan päivän seikkailujamme Pallasjärven pimenevässä perjantai-illassa. Sääennuste näytti sateista lauantaipäivää koko seudulle, joten nopean pohdinnan jälkeen hylkäsimme ajatukset tunturiin noususta tai Hietajärvelle kävelemisestä. Olin tehnyt myös selvitystyötä siitä, olisiko sadan kilsan säteellä poroerotuksia lauantaina - tuloksetta.

Niinpä ehdotin Särestöniemi-museota, koska tiesin, että se on varma hitti. Sovimme tapaavamme seuraavana aamuna Kittilässä, mistä lounaan jälkeen jatkaisimme yhtä matkaa Kaukoseen kohti legendaarisen Reidar Särestöniemen tiluksia.

Lounaaksi nautimme täytetyt patongit Karinnokan laavulla, Ounasjoen rannalla. Sumuinen, tihuttava sää ei haitannut lainkaan, kun laavun suojista saimme katsella rauhallisesti virtaavaa Ounasta. Patonkien, limppareiden ja jälkkäreiden jälkeen otimme suunnaksi Särestön.


Paikka oli itselläni siitä tuoreessa muistissa, että olin käynyt täällä viimeksi kesällä…

Päivä shamaanin vieraana Keimiöniemellä: Retkipaikan Ystävät ry:n leiri, osa 1

Kuva
Loppukesällä sain tiedon, että Retkipaikan Ystävät ry - Suomen Ladun jäsenyhdistys, jonka toiminnassa itsekin olen mukana - järjestää leirin Pallaksella lokakuussa. Ilmoittauduin empimättä mukaan, koska Pallakselle on aina mahtava palata, eikä ajomatka meiltä ole sinne niin pitkä, että homma olisi vaatinut suurempia erikoisjärjestelyjä.

Leiri alkoi tällä viikolla jo tiistaina, mutta töiden puitteissa pääsin vasta perjantaina aamulla paikan päälle. Treffasimme itselleni tutulla paikalla, Jerisjärven kalapirttien parkkipaikalla. Siellä minua vastassa oli ensimmäisenä alueen asukas, Jari "Lapland Shaman" Rossi, joka päivän aikana tutustutti meidät paitsi kalapirttien tarinaan, myös mm. läheiseen seitakiveen sekä omaan kotipaikkaansa, jossa saimme herkullisen, lähimetsien ja -vesien antimista valmistetun kotalounaan.

Muiden leiriläisten saavuttua lähdimme kiertämään Keimiöniemeä.


Olin käynyt kalapirteillä omin avuin muutamaa vuotta aiemmin, sydäntalvella. Oli mahtavaa saada nyt …

Talvi saapuu pihamaalle

Kuva
Viimeisten kahden viikon aikana on luontoon hiipinyt monta talven merkkiä. Ruska alkaa olla takana päin, ainakin meidän metsässämme ovat koivut jo lehdistä täysin paljaat. Haavat pitävät vielä lehdistään kiinni, ja naapureiden pihoilla kasvavat komeat haavikot tuovat hienosti väriä meidänkin maisemaamme.
Lintulaudalle on kuhina palannut. Yhtenä päivänä näin ensimmäistä kertaa kesän jälkeen silmäkulmassani ruosteenpunaisen leimahduksen, ja juoksin äkkiä viemään pähkinöitä lintulaudalle. Siitä päivästä lähtien ovat kuukkelit, kuten myös närhet, järripeipot ja viherpeipot käyneet taas aamusta iltaan lintulaudalla.

Uintikautta koitan jatkaa mahdollisimman pitkään. Joki on vuolas ja syvä, uiminen on helppoa kunhan ei anna kylmän haitata. En lämmitä saunaa, enkä aina mene suihkuunkaan uinnin jälkeen, vaan annan päivän hikien ja likojen huuhtoutua jokiveteen. Vedestä pois noustessani kehon valtaa ihana lämpö, joka jatkuu pitkälle iltaan. Uinnin jälkeisen hyvän olon ja lämmön kanssa on mukav…