Tekstit

Nokipannukahvit

Kuva
Jotenkin merkillisellä tavalla olen onnistunut viettämään neljä ja puoli vuotta Lapissa keittämättä koskaan itse nokipannukahveja. Eipä niitä ole paljon kukaan muukaan keitellyt, olen juonut nokipannukahvia varmasti alle kymmenen kertaa. En ole erityisen suuri kahvin ystävä, joten asia ei ole tuntunut merkittävältä.

Eilen kuitenkin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja oli mitä hienoin kevättalven kolmas päivä. Kahvia teki mieli, ja koska suodatinjauhettu kahvi oli loppu, päätin, että nytpä keitän nokipannukahvit.

Laavun sijaan päätin tulistella uimarannalla joen törmällä, kirkkaassa auringonpaisteessa. Lunta oli reiteen saakka, mutta kunnon talvivaatteilla hangessa oli mukava ja lämmin istua.


Olin pakannut koriin kaiken mitä kuvittelin tarvitsevani. Kaffeporot, vettä, maitoa, suklaata. Pannu ja kuksa olivat laavulla.


Sytyttelin tulet. Ai että oli mukavaa katsella, kuunnella ja haistella tulen rätinää lumihangessa, kirkkaassa kevätauringossa. Viime päivien auringonvalo on tuntunut s…

Itsetutkiskelua pala palalta, osa 5: Sielunmaisemista

Kuva
Viime kesänä myönsin itselleni jotain, jota en aiemmin ollut uskaltanut myöntää. Myönsin, että kaipaan takaisin Ounasjoen rannalle. Minusta tuntui ja tuntuu, että sieluni istuu edelleen siellä pienellä puupenkillä joen rannalla, ja vaeltelee niissä rantametsissä.



Niin hyvä kuin nykyinen kotimme onkin, ja kauniilla paikalla, ja niin paljon kuin ihmiset sitä ovat ihastelleetkin, minä en osaa muuta kuin ajatella vanhoja kotimaisemia ja huokaista syvään. Aiemmin luulin, että ikävä voisi ajan mittaan hiipua, mutta on aika tunnustaa, että niin ihana kuin Sodankylä on meille ihan kaikin tavoin ollutkin, ikävä Ounasjoelle on vain kasvanut.

Viime kesänä uskalsin myös lausua nuo ajatukset ääneen puolisolleni. Hän suhtautui ajatukseen paljon paremmin kuin olin osannut odottaa - ja hiljalleen aloimme harkita, että muuttaisimme takaisin vanhoihin maisemiin, kun hetki on otollinen. Eilen julkaisimme netissä ostoilmoituksen ja saimme jo ensimmäisen mahdollisen vihjeen - verkot ovat nyt vesillä.

Tässä…

Kuulumisia

Kuva
Tammikuu on antanut paljon, paljon hyvää mieltä. Uusi vuosi on alkanut siis mukavasti ja inspiroivasti, ja elämä on rauhallista ja onnellista. Mukaan mahtuu myös jännitystä - siitä lisää jutun lopussa.

Kuukauden sykähdyttävin hetki on ollut nähdä aurinko ensimmäistä kertaa sitten marraskuun - tunne oli niin mieletön, että luulin sydämeni poksahtavan rinnasta läpi. 

Kotona olin huomannut, että auringonsäteet osuivat ensimmäistä kertaa koivujen korkeimpiin latvoihin. Vaikka pakkasta oli 32 astetta, minulle tuli niin järkyttävä tarve saada nähdä aurinko, että puin pakkasvaatteet päälle ja lähdin kohti kylänraittia. Pitkän aikaa aurinko pysyi piilossa: se piilotteli milloin minkäkin metsän, mäen ja vaaran takana, antaen minun nähdä itsestään vain pieniä pilkistyksiä. Kun ehdin kylänraitille, aurinko tuli kunnolla näkyviin, paistaen kirkkaasti Joukhaisvaaran yllä.


Tunne oli sanoinkuvaamaton, seisoin siinä pakkasessa pitkään vain hymyilemässä (nauramassa). Oli pakko ottaa itsestäni selfie au…

Itsetutkiskelua pala palalta, osa 4: Mikä johti masennukseen?

Kuva
Sairastuin masennukseen vuonna 2012. Tulin hoksanneeksi, etten ole kirjoittanut siitä kunnolla koskaan, vaikka sairaudella on ollut suuri, yllättäen positiivinen vaikutus myöhempiin vuosiini ja koko loppuelämääni. 

Heti diagnoosin jälkeen keskityin vain paranemiseen, mutta jälkikäteen olen pohtinut paljonkin sitä, mikä masennukseen johti ja mitä se kaikki opetti. Haluan kirjoittaa aiheesta toivoen, että pohdintani herättää ajatuksia ja toiveikkuutta muissa saman kokeneissa tai heissä, jotka parhaillaan sairastavat masennusta.

Masennuksen aikaan opiskelin ammattikorkeakoulussa. Luin itselleni mieluisaa alaa, mutta kouluympäristö ei tuntunut omalta. Perinteisissä opiskelijapiireissä koin itseni ulkopuoliseksi, ja samaan aikaan myös halusin pysyttäytyä ulkopuolisena. Vaikka opinnot sujuivat melko hyvin, niin muistan todella usein laskeneeni tuskaisena, kuinka paljon koulua olisi vielä jäljellä. Se tuntui loputtomalta tervanjuonnilta päivästä toiseen, vaikka toki välissä oli parempiakin h…

Itsetutkiskelua pala palalta, osa 3: Odotuksista, omistamisesta ja kärsimyksestä

Kuva
Yksi elämäni mullistavimmista havainnoista oli huomata, että lähes jokainen pahan mielen tunne elämässäni juontaa juurensa siihen, että minulla on ollut jokin odotus, ja se odotus ei ole täyttynyt. Tai sitten ikävän tunteen taustalla on ollut menettämisen pelko ja kyvyttömyys käsitellä sitä tunnetta.

Olipa kyse arkisesta tilanteesta tai suuremmasta asiasta elämässä, peruskuvio on aina sama: täyttymätön odotus johtaa pahaan mieleen, turhautumiseen ja/tai ahdistukseen. Tai jos odotus täyttyy, alkaa pelko: milloin jokin menee pieleen?


Ja meillä ihmisillähän odotuksia riittää.

Lyhyen tähtäimen odotukset voivat suuntautua vaikkapa vapaailtaan, viikonloppuun tai lomamatkaan, jolloin toivomme saavamme paljon aikaiseksi tai toivomme kivojen suunnitelmiemme menevän juuri kuten haluamme. Voimme myös odottaa työkaverimme, ystävämme, puolisomme tai muiden ihmisten toimivan tietyllä tavalla, ja jos he toimivatkin toisin, voi seurauksena olla mielipahaa.

Pitkällä tähtäimellä useimmat meistä toivova…

9 kuvaa loppuvuodelta

Kuva
Marras- ja joulukuu jäivät tänä vuonna taakse kumman helposti. Vähälumisen ja mielestäni suhteellisen kirkkaan alkutalven ansiosta hämärä talvi ei ole ehtinyt alkaa ahdistamaan, ja nyt ollaankin jo matkalla kohti kevättä.
Kevät tuo meille jonkin verran uusia tuulia, sillä sen mukana meille tulee mahdollisuus alkaa miettiä seuraavaa siirtoa kodin suhteen. Olemme kesästä saakka punninneet ajatusta, että vuokraisimme tai myisimme nykyisen kotimme, ja ostaisimme itsellemme Kittilästä jonkin ainakin puolta pienemmän, hirsisen mökin Ounasjoen varresta. Muutto olisi miehen töiden kannalta järkiratkaisu, mutta itselleni se olisi ennen kaikkea tunneteko: vaikka muutimme Ounasjoelta pois kaksi vuotta sitten, sydämeni on siellä yhä, enkä näe muuta ratkaisua kuin paluun ja asettumisen sinne.
Tämä suunnitelma saattaa toteutua tai olla toteutumatta vuonna 2019 - riippuu siitä, milloin täydellinen mökki löytyy. Myös nykyinen kotimme vaatii vielä joitakin toimenpiteitä, ennen kuin sitä tohtii laitta…

Juuret ja rauha

Kuva
Ehkä olen tullut vanhaksi, mutta viime aikoina olen kehittänyt voimakkaan kotiseuturakkauden Saloa kohtaan. Minulla ei aikuisiällä ole koskaan ollut mitään antipatioita Saloa ajatellen, mutta täällä Lapissa asuessani olen alkanut rakastaa juuriani tavalla, jota en ole ennen kokenut. Salon tutut kadut, tori, joki ja ympärillä laajalle levittäytyvä luonto ovat alkaneet tuntua arvokkaammilta kuin koskaan.

Tuntuu oudolta kokea kaksi niin erilaista paikkaa niin voimakkaasti kodeiksi - niin eri tavoin. Koen tämän olevan suuri rikkaus ja uskon, että ilman elämääni Lapissa en välttämättä osaisi suinkaan arvostaa omia juurimaitani näin voimakkaasti.


Kävimme viikonloppuna etelässä, ehdimme olla Salossa pari päivää. Tuntui ihanalta saada astella Uskelanjokilaakson syliin äidin kanssa, nähdä Salon torin uskomattoman hieno valopuu ja tavata sammaleisia tammijättiläisiä yhdessä siskoni ja hänen lastensa kanssa.

Olo oli melkein absurdi, kuten Salossa aina - tuntuu, etten olisi koskaan lähtenytkään, …

Instagram @jonna_saari

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *