Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2016.

Pomokairanitellä

Kuva
Muistan kuulleeni ihmisen jos toisenkin joskus kertoneen siitä, että kun etsi omaa, täydellistä kotia, piti käydä katsomassa kymmeniä ja kymmeniä taloja ennen kuin se oikea löytyi.

Nyt me olemme tuolla samalla polulla, ja se on jännittävää!

Eilen kävimme katsomassa taloa nro 3. Talo oli täydellinen, ja sen maantieteellinen sijainti oli täydellinen, mutta ei se ollut meidän talomme. Tontti oli vääränlainen. Rantaa ei ollut. Autotallia ei ollut. Naapurit olivat liian lähellä. Ei se ollut meidän talomme.

Talolle päästäksemme ajoimme pitkän tien, jota emme olleet kumpikaan ennen ajaneet. Tie oli hiekkatie Kittilän Kiistalasta Sodankylän Peurasuvantoon. Pomokairantie.

Suosittelen Pomokairantietä heille, joilla on kunnollinen maastoauto, pitkä pinna, ja hyvä olisi olla myös moottorisaha takakontissa. Nytkin tien yli oli kaatunut kaksi suurta puuta, mutta onneksi joku oli ne jo paloitellut niin, että tieltä pääsi ajamaan.

Parissa paikkaa tietä seisoi vesi. Töyssyjä ja kuoppia oli paljon. Tie…

Lapin äijän keitto

Kuva
Olin joskus kuullut kutkuttavia tarinoita Lapin äijän keitosta, jonka maku ja kermaisuus kuulemma vievät kielen mennessään ja jonka lämpö lämmittää ihanasti viilenevinä syysiltoina ja pakkasen paukuttamina talvi-iltoina.

Sittemmin löysin itselleni oman Lapin äijän, joka vielä kaiken lisäksi on hyvä kokki, joten jokin aika sitten pyysin häntä valmistamaan minulle Lapin äijän keittoa.

Keitto osoittautui vielä monta kertaa herkullisemmaksi, maukkaammaksi ja kermaisemmaksi, kuin mitä olin osannut edes kuvitella! Yleensä olen sitä mieltä, että keitoista ei lähde nälkä, mutta tämän kanssa kyllä takuulla lähtee.


Tälle keitolle, jota joskus näkee kutsuttavan myös Lapin ukon tai Lapinukon keitoksi, on monta varioivaa reseptiä. Keitto onkin simppeli valmistaa, ja siksi sitä on helppo muunnella jokaisen oman maun mukaan.

Tässä oman Lapin äijäni versio:

Ainekset:
- Käristyslihaa (poroa, riistaa tai saksanhirveä)
- perunaa kuorittuna  ja pilkottuna
- porkkanaa kuorittuna  ja pilkottuna
- sipulia k…

Olisiko paluu Saamenmaalle mahdollinen?

Kuva
Puolenyön aikoihin viime yönä nousi usva joelle. Sammuttaessani valot ennen nukkumaanmenoa tuumin, että lähdemme vielä koiran kanssa pihalle jokea ja kuuta ihailemaan.


Suuren joen äärellä, kuutamon alla oli mukava mietiskellä asioita. Koira kohnasi yön kastelemassa heinikossa omia juttujaan ja taisi löytää omenanrontinkin rouskutettavaksi.

Minä istuskelin penkillä ja ajattelin asioita.

Sain hiljattain mieleeni ajatuksen siitä, että kun jonain päivänä ostamme oman talon, niin pystyisikö siinä rytäkässä palaamaan takaisin Saamenmaalle? Todelliseen Lappiin, jossa metsä on harvaa, kuuset ovat laihoja ja jossa Lapin alkuperäiskulttuuri ja -kansa ovat aidosti läsnä. Lappiin, jossa erämaat ovat rajattomia ja tunturit vapaita ihmisen oikuista, kun niiden kauniita rinteitä ei ole revitty auki.

Olisiko se mahdollista?


Niin kovin kuin rakastankin nykyistä taloamme ja sen ihanan syrjäistä sijaintia, on minuun pesiytynyt tunne siitä, että lopullinen kotimme ei tule olemaan täällä Kittilässä.

Kitti…

Marja-maraton: kuka on kuka Lapin marjoista?

Kuva
Siinä missä etelässä poimitaan luonnosta lähinnä puolukkaa ja mustikkaa, on Lapin luonnossa vaihtoehtoja enemmän.

Olen monesti huomannut, että Lapin marjakirjo herättää meissä eteläläisissä hieman hämmennystä, joten halusin osaltani tuoda asiaan selkeyttä. Nämä ovat sellaisia marjoja, joista melkeinpä jokaista voi löytää yhden kävelyn aikana. Hillan aika toki on ennen muita ja kestää vain hetken, muita on tarjolla myöhempään syksyyn.

Oranssit marjat: hilla

Hillamarjaa ei voi sekoittaa ainakaan Suomen luonnossa varmasti mihinkään, se on ainoa oranssi marja, ja maistuu muuten taivaallisen hyvälle ainakin minun mielestäni. Maku on makea, melko mieto ja niin erilainen, että sitä ei voi oikein mihinkään verrata.

Hilloja voi sotkottaa vaikkapa kreikkalaisen jogurtin joukkoon, siitä saa maittavan ja täyttävän välipalan.

Siniset marjat: juolukka ja mustikka

Mustikka ja juolukka ovat sinisiä marjoja, ja toki suurin osa etelän ihmisistä ne tuntee. Juolukka kasvaa yleensä mustikkaa selvästi korkea…

Moskun ja Levin edesottamuksista

Kuva
Mosku tuli meille heinäkuun alussa, ja nyt syyskuun puolivälissä on mukava kertoa, että yhteiselo kissan kanssa sujuu jo lähes täysin moitteetta.

Täytyy sanoa, että vielä kuukausi sitten luulin ettei tämä päivä koskaan koittaisi. Mutta niinpä ne karvakorvat vain tänä aamuna köllivät jo yhtä aikaa sängyssä ilman suurempaa draamaa, mitä nyt kissan silmistä oli nähtävissä vielä lievää halveksuntaa ja ihmetystä vallattomasti piehtaroivaa koirakaveria kohtaan.


Koiran tullessa taloon kissa muutti saunaan. Laitoimme hänelle sinne petipaikan, ruokakipot ja vessalaatikon ja lisäsimme hiukan lattialämmitystä, jotta elämä ei tuntuisi niin karsealta.

Ajan mittaan kissa kehitti itseluottamustaan niin, että se alkoi tulla saunasta oma-aloitteisesti ulos. Ensin suihkutiloihin, sitten pukuhuoneeseen ja lopulta olohuoneeseen ja keittiöön siten, että se ei enää väistänytkään uteliaana kohti tulevaa koiraa.

Missään vaiheessa emme painostaneet tai pakottaneet kissaa saunasta pois. Sen sijaan kävimme väli…

Päiväretki Puljutunturin erämaassa

Kuva
Puljutunturin kulmilla on tullut vuoden aikana paljon liikuttua. Varmaan siksi, että paikka on niin syrjäinen, ettei siellä koskaan tule ketään vastaan. Silti Puljutunturi on myös helposti saavutettavissa, ja siellä on laavu.


Vanhempani tulivat Lappiin ruskaretkelle ja tänään teimme heidän kanssaan ekan reissun Puljulle.

Maantieltä on laavulle noin 1,7 kilometriä matkaa. Nousu on loivaa ja maisemat avartuvat tosi nopeasti hienoiksi.


Maaruska Puljulla oli viime vuonna jotain aivan käsittämätöntä. Kirjoitin silloisesta reissustamme jutun myös Retkipaikkaan. Silloin kuljimme mieheni sekä ystäväni Essin kanssa tunturin laelle eri polkua kuin millä nyt tällä kertaa astelimme.

Tänä vuonna maaruska on selvästi laimeampi, mutta kauniita maisemia riitti silti ihailtavaksi.


Kapusimme rinnettä ylös, minkä jälkeen polku ja maasto laskevat pienen järven rantaan. Siellä laavu on.


Laavu ei siis ole varsinaisesti Puljutunturin huipulla, mutta silti varsin kauniilla paikalla ja varmasti paremmin tuule…

Saana, lopultakin

Kuva
Maailmankuvani muuttui aikoinaan jokseenkin rajusti kun sain kuulla, että tarinan mukaan Saana onkin mies. Tarinassa Saana-jättiläinen oli sulhanen, ja hänen morsiamensa oli kaunis Malla. Sitten tuli ilkeä Peltsa Ruotsista ja halusi Mallan itselleen. Lopulta kaikki jäätyivät ja muuttuivat ajan mittaan tuntureiksi.


Saanan juurilla kasvaa maailman kaunein koivumetsä.


Alempana koivut ovat valkoisia, ylempänä niiden rungot muuttuvat vienosti punertavan hopeisiksi.

Pian puut loppuvat kokonaan ja maisema alkaa aueta. Silloin tulee kunnolla näkyviin myös Saanan morsian, Malla.

Nousimme Nellan kanssa Saanalle tiistaina. Olimme ajelleet Kittilästä Hetan kautta Palojoensuuhun ja sieltä Kilpisjärvelle, poiketen matkan varrella kaupassa Ruotsin Karesuvannossa.
Pitkän automatkan jälkeen nousu tunturiin tuntui levolta.
Saanan portaat ovat tunnetusti pitkät. Sanoiko joku jopa että Suomen pisimmät? 

Mutta portaat eivät ole pahat. Minusta ne olivat yllättävänkin lyhyet. Pitkä matka alkaa vasta portaid…

Pariiseja Pallaksella

Kuva
"Turha nousta sinne terästorniin vuoksi pienuuden Nouse yksin tunturiin, ja huomaat sen."

Noin laulaa Lasse Hoikka Pariiseja-kappaleessa, eikä voisi olla enempää oikeassa. Me nousimme maanantaina Pallastuntureille ystäväni Nellan kanssa.


Vaikka emme olleet yksin, oli silti helppo tuntea itsensä pieneksi.

Nella oli ensimmäistä kertaa käymässä Länsi-Lapissa ja paikallisexperttinä olin tuumannut, että nousu Pallakselle pitää todellakin sisällyttää matkaohjelmaan, vaikka ylämäessä huhkiminen hiukan arveluttikin.


Kesken matkan alkoi sataa jotakin lumen ja rännän väliltä. Välillä tihutti vettäkin, mutta pääasiassa kirkas aurinko ja navakka tunturituuli hellivät meitä.

Liikkeellä oli paljon ihmisiä. En olekaan ennen nähnyt seutua sellaisena. Monta kertaa olen saapunut Pallaksen tyhjyyttään ammottavalle P-paikalle yksin ovenkahvoja nykimään.

Himmelriikin eli Taivaskeron kierros on 9 kilometriä pitkä. Minun on pitänyt kiertää se monet kerrat, viimeksi kesällä, mutta silloin flunssa pi…