Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Sunnuntai

Kuva
Jätimme tänään hyvästit auringolle ottamalla lumikylvyt pihalla. Aurinko vilkahti esiin enää vain pieneksi aikaa, mutta juuri sopivasti, että saimme nauttia pöllyävän lumihangen kimalluksesta samalla kun pyörimme lumessa.



On ollut niin pilvistä, että olin kadottanut tajun siitä, nouseeko aurinko enää. Piti katsoa se aamulla säätiedotuksesta. Aurinko oli tänään säätiedotteen mukaan horisontin yläpuolella noin 3 tuntia, mutta meidän pihalle sen säteet ylsivät vain pienen aikaa, muuten se lymyili jo vaarojen takana.



Mosku rakastaa lunta. Se on hullunnäköinen kun sen naama on lumessa.



On ihana seurata sen iloa.



Lenkillä näimme monenlaisia jälkiä. Tunnistin ainakin poron jäljet sekä riekon pörröisten tassujen jäljet tienpientareella. Riekonjäljistä yritin ottaa kuvaa, mutta Mosku ehti piehtaroida niiden päällä.

Sitten oli sellaisia pyöreitä isoja tassunjälkiä, joita en tunnistanut. Ihmisen jalanjälkiä ei näkynyt.



Tännään ei tullut lunta.
Tulisikohan ehtooksi revontulia taivaalle. Täytyypi seura…

Onnistunut reissu

Kuva
Meidän kylänraitilla ei edes näin mustana perjantaina ollut aivottomista, tavara-ahneuden sokaisemista kuluttajista tietoakaan.

Vain poronpapanoita oli pitkin tietä. Parempi niin.



Me haettiin Moskun kanssa tänään posti.

Yhtään autoa ei nähty.

Yhtään poroa ei nähty.

Yhtään ihmistä ei nähty.

Postia ei ollut.

Mosku löysi jäätyneen paskan ja ehti syödä sen ennen kuin ehdin turhaan esittää paheksuvaa.

Reissu oli siis menestys.



Huomenna tulee viikko siitä kun olen käynyt ihmisten ilmoilla. Turistit ovat jo tulleet, ja minä inhoan jälleen kaupassa käyntiä.

Postireissulla Mosku piehtaroi lumessa ja röhisi. Se on onnellisempi kuin monet ihmisistä, vaikka ei omista mitään. Jäätynyt paskakikkare voi kruunata sen päivän.

Ajatelkaa, koira osaa nauttia elämästä ja olla onnellinen ilman, että todistelee oman elämänsä täydellisyyttä kaikelle kansalle Facebookissa hyväksyntää ja kivoja kommentteja kalastellen.

Se ei murehdi Trumppia, ei kadehdi naapurin uutta autoa eikä mieti, mitä ihmiset siitä ajatt…

Muistoja kodeista

Kuva
Pian se kai selviää, tuleeko meistä sodankyläläisiä. Sodankyläläläisiä. Sodankylisiä? Selviää ehkä jo ensi viikolla. Tai toivottavasti ainakin ennen joulua. Jos muutamme omaan kotiin, oikeasti omaan, on taas aika jättää jäähyväiset yhdelle vuokrakodille. Kuten edellinenkin kotini Karigasniemellä, ja sitä edellinen Salossa, tuntuu ajatus tämänkin kodin jättämisestä jotenkin kamalan haikealta. Yllä kuva kodistani Salon Moisiosta. Se kämppä oli uuden elämän alku, ensimmäinen paikka jossa asuin yksin. Se oli vanhan rivarin pääty kauniilla alueella ja rakastin sitä asuntoa. Muistan niin hyvin sekä aamut että illat siellä, ihanat omat rutiinit, rauhan, hyvän olon. Seuranani minulla oli siellä useampikin akvaario sekä iki-ihana Henni-koira, joka kuvassakin näkyy. Muistan kuin eilisen sen hetken, kun Essin kanssa juotiin vielä loppusiivouksen jälkeen oluet tyhjennetyn kämpän lattialla istuen, seinään nojaillen. Varmaan pari tuntia siinä ainakin istuskeltiin, ei olisi malttanut lähteä. Se oli aurin…

Poronkieltä kahdella eri tavalla

Kuva
Satuinpa huomaamaan kaupan pakastealtaassa paketin poronkieliä. Kolme kieltä maksoi noin 7 euroa. Ostin pois.

Kassaneiti kertoi, että kieliä on näin joulun alla saatavilla, kun syksyn teurastukset ovat juuri takana. Ympäri vuoden kieliä ei siis ainakaan näillä lakeuksilla peruskaupasta saa. Karigasniemellä ja käsittääkseni myös Kilpisjärvellä poron eri osia on paremmin saatavilla ympäri vuoden.

Valmistimme kolmesta kielestä niin lounaan kuin päivällisenkin.

Poronkielen keittäminen
Sulatetut, huuhdellut kielet keitetään vedessä kuin perunat. Keittoaika on noin kaksi tuntia, ja keitinvedessä on kielten seurana suolaa, pippuria ja sipulia.

Ohjeissa usein neuvotaan kuorimaan veden pinnalle muodostuva vaahto tarkasti pois. Tämän päivän kokkauksissani ei tuollaisesta vaahdosta ollut kuitenkaan merkkiäkään, eli ei sitä välttämättä aina muodostu.


Kun kielet ovat kypsät ja sen verran jäähtyneet, että niitä voi käsitellä, kielten päältä kuoritaan kumimainen vaalea kalvo pois. Kuoriminen onnistu…

Hva sier reven?

Kuva
Tilasin itselleni joululahjan.


Norjalainen lastenkirja perustuu What does the fox say -rallatukseen (youtube) muutaman vuoden takaa. Se biisi tuskin jäi monelta silloin kuulematta.

Minut se kappale sai näkemään naapurimaa Norjan uudessa valossa. Ja osaltaan se oivallus vaikutti siihen, että lähdin kotikonnuilta pohjolaan.


Satuin eräänä iltana näkemään Ylviksen haastattelun, jossa pojat esittelivät kirjaa. Kuvitus näytti aivan upealta, joten tilasin kirjan itselleni saman tien norjalaisesta Aschehoug-verkkokaupasta.

Kirja on käännetty myös englanniksi.


Kirjan kuvitus (Svein Nyhus) ja värimaailma tuovat mieleeni suomalaisen Klaus Haapaniemen teokset. Klaus on suunnitellut muun muassa Taika-astiaston kuvat.


Kirjassa on pari sellaista kettua, joista jokin ehkä jonain päivänä ilmestyy oman kotini seinälle suurena maalauksena.


Kirjan kuvamaailmassa riittää valtavasti tutkittavaa ja oivallettavaa.

Vuosien varrella minusta on alkanut tuntua siltä, että ketulla on elämässäni enemmän merkityst…

Sunnuntaiajelulla Pallaksentiellä

Kuva
Kävin tänään Muoniossa Särkitunturilla. Siitä myöhemmin, mutta katsokaa, millaiset maisemat oli Pallaksentiellä!


Ajoin tuosta ensin ohi ja oli pakko körötellä pitkän matkaa rantaan johtavan tiehaaran risteykseen, jotta pääsin kiertämään ympäri.

Pallas oli verhoutunut paitsi lumi- myös pilviharsoon. Sinistä taivastakin näkyi hetken aikaa, mutta sitten tuli pilven reuna vastaan.


Vain pari kilometriä ensimmäisen kuvan ottamisen jälkeen oli jo aivan toinen meininki. Keskipäivän aurinko näytti suorastaan hukkuvan paksuun pilveen, joka sitten ottikin vallan loppupäiväksi.

Vain iltasella palatessani sain Raattaman kohdalla ihailla valtavaa kuuta mustalla taivaalla. Ajattelin, että kuvaan sitä kotona jalustan kanssa, mutta täälläpä onkin pilvistä.

Aurinko näkyy vielä

Kuva
"Ken juurtunut kerran on multaan karun routaisen tunturimaan se kaipaa ei sieltä pois koskaan ei vaihtaisi kohtaloaan*"
Tällaisia lenkkimaisemia tänään. 

Samalla kun televisiossa kerrottiin, että Levillä ois pakkasta vain muutama aste, näytti meidän mittari täällä 30 kilsan päässä -17 astetta.

Moskua kyllästytti, kun kuvasin maisemia lenkillä. Se päätti hyödyntää luppoaikansa piehtaroimalla.

Pihalla on kiva kun saa juosta vapaana. Välillä pitää suuhun kahmia lunta, kun tulee niin kova jano juostessa.

En muistanutkaan miten hauskalta tuntuu kun ripset jäätyvät yhteen.
Lenkin jälkeen nakkasin Moskun kotiin ja lähdin itse vielä lähisuolle kuvaamaan oikealla kameralla. Moskun kanssa ei kuvaamisesta tule mitään, se ei malta olla paikoillaan vaan uikuttaa ja hepuloi minkä kerkiää.

Viidessätoista minuutissa ehti aurinko tietenkin laskea vaaran taakse, ja hieno auringonlasku jäi kuvaamatta.


Silti oli mukava päästä vielä ihan yksinkin kävelylle. Suo oli jäätynyt, joten siellä oli helppo…

Tunnelmia illoista

Kuva
Viime päivinä on nähty kaamoksen värejä. Kuukauden meitä peittänyt pilviverho on poissa ja taivas on nyt kirkas, minkä ansiosta pakkastakin on 15 astetta.

Ounasjoen pinta jäätyä jytkähti yhdessä yössä. Kuukin näyttäytyi eilen ensimmäistä kertaa aikoihin.

Auringon laskiessa sen vastapuolelle taivaankantta nousee sinipurppura väri. Kas näin:


Kun taas samaan aikaan läntinen taivas näyttää tältä:


Tänään tuli nainen eteiseen ja myi minulle paketin juustonakkeja. Sillä oli koko pakettiautollinen lihaa ja juustoja.

Moskun kanssa mentiin ulos ja maisteltiin vähän palvilihaa ja savujuustoa paukkupakkasessa. Mosku käski ostaa. Hetken aikaa siinä naisen kanssa rupattelimme, sitten raha ja nakit vaihtoivat omistajaa ja nainen hursteli tiehensä. Iloinen ihminen!


Lunta ei ole paljoa. Etelässä käsittääkseni sitä on selvästi enemmän. Mutta pakkasta on. Ja poroja. Kilkattavat tuolla metsässä.

Pimeä tulee neljältä. Iltaisin rentoudutaan koko konkkaronkka olohuoneessa, koko tätä eläintarhaa myöten.


Tuik…

Unarin ratkaistu mysteeri

Kuva
Kittilän, Sodankylän ja Rovaniemen kirkonkylät muodostavat Lapin kartalle suuren kolmion, jonka keskellä ei äkkiseltään näyttäisi olevan mitään. Siellä ei ole suuria tuntureita, ei isoja kyliä, ei kansallispuistoja, ei kuuluisia järviä eikä jokia.

Harvoinpa sitä kuulee kenenkään puhuvan paikoista, jotka ovat tuon kolmion sisällä.

Mutta kolmion keskellä on Unari. Paulaharjunkin teksteistä tuttu paikka, joka on vaivannut minua jo pitkään. Olen kauan miettinyt, mitä on Unarissa, ja oli vain ajan kysymys, milloin menisin ottamaan siitä selvää.

Karttaa tutkiessani olin löytänyt Unarinkönkään, jossa on laavu, tulipaikka, huussi ja silta. Kiinnostukseni kasvoi entisestään.

Eilen kävimme katsomassa taloa eräässä sodankyläläisessä pikkukylässä. Talosta kirjoitan oman juttunsa, sillä se herätti paljon suuria ajatuksia. Huomasin ennen matkaa, että talo sattui olemaan myös sillä suunnalla, että kotimatkalla voisi hyvin poiketa Unarissa pienellä lauantairetkellä. Ja niin me teimmekin.


Ennen Unarin…