Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2017.

7 kuvaa - tältä näyttää 1000 poron erotuksissa

Kuva
Pääsin tänään käymään poroerotuksissa. Kaarestunturin lähellä olevalla Kautoselän aidalla oli 1000 poroa. Sinne johtava tie oli pieni ja erhakossa. Veräjä oli niin hieno, etten meinannut osata avata sitä. Onneksi kukaan ei nähnyt.

Kun lopulta pääsin aidalle, oli siellä mahoton sakkia keskellä eimitään. Porojen röhkintä ja sorkkien töminä kaikui vaimeana korkean metsän ilmassa.


Kirnu on pyöreä aita, jossa on ehkä sata ovea. Se on keskeisellä paikalla koko muuhun erotusaitakokonaisuuteen nähtynä. Kirnuun ohjataan poroja sisälle sopivissa erissä suuresta aitauksesta (yllä).


Kirnu suljetaan, ja selvitystyö alkaa. Ihmiset seisoskelevat, tarkkailevat ja ottavat tuon tuosta kiinni poroja, jotka sitten tunnistavat korvamerkeistä ja ohjaavat yleensä sarvista kiskomalla oikeasta ovesta ulos kirnusta, seuraavaan aitaukseen.


Kirnussa poroja myös merkataan viiltämällä esimerkiksi niiden kyljen turkkiin merkkejä (alla). Sillä ehkä varmistetaan, ettei samaa poroa oteta kahta kertaa erotuksiin? Jotku…

Kasvot mudassa

Kuva
Pienestä se riemu herkiää täällä Lapin sydänmailla. Eilen iltalenkillä löysin elämäni hienoimmat kuralätäköt.

Jollakin tavalla pakkasrouvan oli onnistunut taiteilla vielä edellisenä päivänä täysin tavalliselta näyttäneistä lätäköistä semmoisia teoksia, että en minä ainakaan ole ennen vastaavia nähnyt. Ihan kuin jää olisi järjestellyt eri väriset savet omiksi kuvioikseen.


Renkaanjäljet toivat oman panoksensa syntyneeseen taiteeseen.


Kävin iltasella katsomassa itselleni uusia nurkkia, vanhaa Ahvenlammin paikkaa, joka on joskus herratieskoska kuivatettu suoksi. Tämän kuivatuksen seurauksena minulla virtaa takapihalla nyt pieni joki, jonka väylän ihminen on aikoinaan kaivanut.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten operaatioon päädyttiin. Tuskin kukaan hyötyy siitä, että entisen järven tilalla on nyt suo, jossa ei voi kasvattaa sen enempää heinää kuin puitakaan? Toisaalta joessa on aiemmin ollut mylly. Olisiko joki luotu vain, jotta mylly saadaan pyörimään?

Mylly on muuten ollut tässä meidä…

Voitonmerkkejä

Kuva
Pakko tunnustaa: kuluneen vuoden aikana on vähän monta kertaa tullut ajateltua: Ei perkele voi olla näin vaikeaa!

Ei niin että elämä olisi koetellut, ei suinkaan, vaan ennemminkin kyse on ollut sellaisesta Tervetuloa aikuisten maailmaan -riitistä: byrokratiaa, mapeittain papereita, lupien hakemista, lukemattomia puhelinsoittoja asioiden selville saamiseksi, odottelua, uusia puhelinsoittoja, lisää kysymyksiä, ihmettelyä ja ärräpäitä...

Ja hiljalleen, yksi toisensa jälkeen, myös voitontunteita.


Kaikki alkoi talonostoruljanssista. Minun tuntui olevan aivan liian hankala hahmottaa kaikkia siihen kuuluvia palasia: lainalupauksen saaminen, kuntotarkastus, lainan ottaminen, kauppakirjan tekeminen, kauppojen tekeminen, kaupanvahvistus... Tiesin että ne kaikki tarvitaan, mutta niiden oikea järjestys, tapahtumistahti ja kaikki niihin liittyvät koukerot ja yksityiskohdat valkenivat minulle vasta sitä mukaa, kun kaikki tapahtui.

Kun lopulta kaikki oli valmista ja pääsimme kaiken roinamme kanssa e…

Hopialampi

Kuva
Sain joitakin viikkoja sitten kiinnostavalta kuulostavan vihjeen kirkasvetisestä lammesta tässä lähellä. Ristonmännikön suunnalla piti oleman Hopeapohjalampi, kirkasvetinen ja äkkisyvä.


Tutkailin karttaa ja vaikka Hopeapohjalampea ei löytynyt, Hopialampi löytyi juuri kuvaillusta paikasta. Ajelimme tänään sunnuntain huviksi mieheni kanssa paikkaa katsomaan.


Lampi oli juuri sellainen kuin minulle oli kerrottu. Vesi oli todella kirkasta ja ranta äkkisyvä. Kovin reunalle ei uskaltanut mennä, koska ranta muodostui lähinnä kasveista eikä uintireissu huvittanut. Kuikuilin kuitenkin pohjaa kohden ja näin siellä puiden runkoja.


Rannan myötäisesti kulki pieni polku. Kävelimme sitä, ja pian polku nousi pienelle, metsäiselle harjulle. Harjun toisella puolella oli Hopialampi ja toisella puolen Mattuslampi. Harju näytti suloisen pörröiseltä ollen kauttaaltaan puolukanvarpujen peitossa.


Siinä missä Hopialammen rannat olivat metsäiset, Mattuslampi oli punaisen suomaan ympäröimä. Mieheni koitti tähyil…

Aistien matkassa

Kuva
Koska ensi viikolle luvattiin lunta, lähdin illalla metsään aiempaa tietoisempana siitä, että kohta tämä tuttu maisema on jään ja hangen alla. Kohta aivan kaikki on jäässä katseen, nenän, korvien ja käsien tavoittamattomissa.


Päivällä maailman hetkeksi kirkastanut aurinko oli jo painunut pilvien ja horisontin taakse. Kävelin tien yli ja sukelsin tuoksuvaan metsään, joka alkoi hiljalleen hämärtyä.

Kävellessä annoin silmien levätä katsomalla kauas. On ihana katsoa metsään ja samalla olla katsomatta tarkasti mitään. Avarassa puustossa näkee pitkälle, suorat puunrungot lähellä ja kaukana vilisevät hiljalleen ohi katseen kulkiessa.

Saapuessani hakkuuaukealle nousi usva, ja maisema pehmeni. Usvan katseleminen tuntui hyvältä. Männyn neulaset olivat pullollaan kirkkaita vesipisaroita. Helistelin pisarat kämmeniini ja pyyhin kasvoja raikkaalla vedellä. Aluksi se tuntui lämpimältä, mutta kuivuessaan kasvot viilenivät ja tunsivat pienimmänkin tuulenvireen metsässä.

Pysähdyin katselemaan maata. T…

Kemikaalikuormaa vähentämässä

Kuva
Toissakesänä tulin puolivahingossa ostaneeksi apteekista mineraalikivideodorantin. En ollut aiemmin ajatellut koko asiaa, mutta jostain syystä nähdessäni mineraalikivivaihtoehdon, päätin kokeilla sitä.

Käytettyäni mineraalikiveä vuoden ajan tyytyväisenä aloin ajatella, mistä muista arjen kemikaaleista voisin luopua. Televisiomainoksia katsellessa syntyy käsitys, että me ihmiset emme voi kertakaikkiaan mitenkään selvitä arjesta ilman tuoksuvia pesuaineita, huuhteluaineita ja kosmetiikkaa. Jatkuvalla syötöllä kaupan hyllyille ilmestyy uusia tuotteita aivan, kuin vanhoissa ei olisi jo tarpeeksi.

Mineraalikivideodorantti
Kivi toimi paremmin kuin olisin koskaan uskonut. Se piti tuoksut täysin poissa. Koko aikuiselämäni olin ostellut väkevältä tuoksuvia dödöjä, roll-oneja, sprayta ja vaikka mitä kaikkea. Yleensä ne olivat toimineet hyvin, ja ehkä siksi en ollut koskaan tullut kyseenalaistaneeksi niitä ja miettineeksi, onko deodorantin tosiaankin oltava väkevä kemikaalisotku?


Palasaippua
Miner…

Joen vuosi

Kuva
Alla oleva kuva on ensimmäinen, jonka koskaan otin Ahvenjoesta. Oli marraskuun alun keskipäivä, maassa ohut lumiharso, taivaalla ohut pilviharso ja olimme ensi kertaa katsomassa taloa, jonka olimme kiinnostuneet ostamaan. Minä lompsin kohta jo ohi talon katsomaan jokea, ilman jokea en olisi suostunut ostamaan koko taloa. 

Paikan päällä totesin, että joki oli hyvä. Se oli riittävän villi ja kaunis ja syvä ja leveä - siihen voisi istahtaa kaulaa myöten nauttimaan virtaavasta vedestä. Musta, vuolas joki oli täysin omassa rauhassaan metsän keskellä. Siitä olisi helppo tehdä kotiranta, rakas paikka, oma lintukoto.

Muuttoomme mennessä oli talvi piilottanut mustan virran paksun jään alle.


Heti muutettuamme kahlasin reittä myöten syvässä lumihangessa joen rantaan. Oli pimeä ilta ja eteneminen oli hidasta ja raskasta haparointia. Polku kuitenkin muodostui ja on samassa uomassaan yhä, sillä aloin kulkea polkua useamman kertaa päivässä. Vaikka lunta oli kaikkialla ja joki uinui jään ja hangen a…

3 vuotta, 10 kuvaa

Kuva
On kulunut 3 vuotta siitä kun muutin Lappiin. Syksyin pimeinä iltoina ja sumuisina päivinä on hauska muistella kaikkea sitä, mitä olen tänä aikana ehtinyt kokea. Tässä 10 minulle rakasta muistoa aikajärjestyksessä (ainakin suurinpiirtein).


Karigasniemellä kaikki oli todella uutta ja todella ihmeellistä. Minun oli vaikea uskoa, että ympäröivä maisema oli uusi kotini. että asuin siellä. Lounaissuomalaisena melkein kaikki lappilainen teki minuun vaikutuksen. Jopa lenkkipolun vierellä olleen ojan kirkas vesi. Kyllä, minua hämmästytti se, että vesi voi olla kirkasta. Niinpä kuvasin ojaa ja metsän lätäköitä.


Muutin Lappiin Fiat 500:ssa. Fiiu oli Lapissa aluksi paras ystäväni, ainoa tuttu. Tuota autoa en unohda ikinä. Sen kanssa koin elämäni suurimman seikkailun, 1300 kilometrin muuttomatkan täysin vieraaseen maailmaan. Muistan Pudasjärvellä ja Ivalossa matkalla vietetyt yöt ja kaikki revontulentuijotusretket, joita Fiiun kanssa tehtiin. Mieheni kanssa kävimme Fiiulla ensitreffeillä Saariselä…

Viimeiset tunnelmat syyskuulta

Kuva
Tällä viikolla tuli kuluneeksi 3 viikkoa siitä, kun aurinko viimeksi näyttäytyi. Kohta siitä tulee jo 4 viikkoa, eikä kirkasta ilmaa ole luvassakaan. Joko kaamos alkoi?

Olimme viikolla yhtenä arki-iltana käymässä Nuolivaaran luontopolulla Kelujärvellä. Ilta alkoi hämärtää jo kun lähdimme reitille. Metsän ilma oli täynnä happea ja sumussa seisova maailma oli täysin hiljainen.


Sumu, laskeutuva hämärä ja metsän varjot loivat hienon tunnelman. Kiipesimme vaaran laelle paikkaan, jossa on kolmen kunnan rajapyykki: Sodankylän, Savukosken ja Pelkosenniemen. Oli jo pimeä kun kerkesimme takaisin autolle.


Perjantaina kävimme ystäväni kanssa Savukoskella katsomassa kylän keskustan kupeessa olevaa seitapaikkaa. Mukana oli pieni Ruska-pentu, joka oli kova syömään mustikoita ja puolukoita. Virtaava joki ihmetytti pentua kovasti.


Seita oli tummaa ja kummallisen röpöläistä kiveä oleva niemennokka, josta muun muassa Paulaharju on kirjoittanut tarinaa aikanaan. Kirjoitan siitä tarkemmin myöhemmin.


Eilen…