Olla

Saan melko säännöllisesti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka haaveilevat tekevänsä elämänmuutoksen ja muuttavansa Lappiin. Useimmiten kysymykset koskevat asunnon ja työpaikan löytämistä, mutta monia muitakin juttuja ja neuvoja minulta on kysytty. Halusinkin koota pienen vinkkipaketin sinulle, joka haaveilet Lappiin muuttamisesta tai olet jo muuttamassa.

Nämä vinkit ja niihin sisältyvät ajatukset pohjaavat omiin kokemuksiini tai havaintoihini. Usko ja noudata vain omalla vastuulla :)

1. Älä jää odottamaan unelmatyöpaikkaa Moni Lapista haaveileva rakastaa luontoa. Eikö olisikin ihanaa työskennellä Lapin luonnossa, huoltaa vaikka laavuja ja reittejä? No ihan varmasti olisi. Mutta jos päätät jäädä etelään odottamaan, että saat Lapista suoraan unelmiesi työn, voi odotuksesta tulla todella pitkä. Kas kun moni muukin on näistä unelmaduuneista kiinnostunut, ja monesti työn saaminen voi vaatia suhteita paikan päällä pohjoisessa. Ota siis aluksi vastaan työ, jota yksinkertaisesti pystyt tekemään, ja…

Eilen illalla polskin joessa hyvän tovin. Kastauduin, uin, pesin kasvoja, tunnustelin ja kuulostelin vettä. Hetken aikaa köllöttelin rantavedessä ja pidin hartioita veden alla. Olimme päivällä käyneet Rovaniemellä, ja kehoni oli väsynyt autossa istumisesta.

Joki elvytti. Sen kylmä virta vei säryt ja päivän tomut mennessään ja tyhjensi pään. Joen vesi iholla ja kasvoilla tuoksui taivaalliselta, Lapin kiveliöiltä, turvalta, huolettomuudelta ja lohdullisesti ikuisuudelta.

Seisoin kylpytakissa rannalla ja katselin maailman kauneinta kevätiltaa. Oli lämmin, aurinko paistoi kirkkaasti ja kuu nousi pyöreänä ja haaleana pastellinsiniselle taivaalle. Selän taakse laskeva aurinko värjäsi vastarannan metsän oranssiksi, ja vesi oli tyyni.

Päivän reissulla olin katsellut jokea paljon. Täältä Rovaniemelle seurataan koko matkan sen vartta. Muistelin, miten ensimmäisen kerran kunnolla tapasimme. Tietenkin olin jo lapsena nähnyt Ounaksen monesti, mutta silloin en ollut vielä elämässäni siinä vaiheessa…

Lappi teki minusta ensin retkeilijän, ja sittemmin se on tehnyt minusta uimarin. Tai ehkä luonnonvesipulahtelija on oikeampi termi, sillä en ui pitkiä matkoja enkä astuisi jalallanikaan uimahalliin.

Pitkät talvet ovat vuosi vuodelta enemmän saaneet minut kaipaamaan veteen. Niinpä on käynyt niin, että kun ensimmäiset vedet aukeavat talven jälkeen, tunnen suunnatonta poltetta pulahtaa niihin (ja juoda niistä). Tilanne on eskaloitunut siihen pisteeseen, että kun ensimmäinen rannalla ollut jäälautta suli perjantain aikana, menin uimaan heti lauantaina - muiden jäälauttojen vielä köllötellessä rantatörmällä. Nyt nekin ovat sulaneet.


Lenkillä käydessä on ihanaa kun hiki nousee vähän pintaan, ja samalla saa haistella luonnon tuoksuja, soita ja metsiä. Kun pääsee kotiin saakka, tekee mieli laskeutua veteen ja tuntea se kylmän veden ihana tuoksu niin läheltä kuin mahdollista. Ja se veden syleily, siinä pääsee luonnon tykö niin tiiviisti.


Vaikka sieltä sitten äkkiä pitää noustakin, niin ihan ka…

Lapsena sitä jotenkin kai oletti, että kaikilla kavereilla on asiat samalla lailla kuin itsellä. Hyvä perhe ja koti, kiva arki ja samanlaiset eväät elämään kuin itselläkin. Ehkä niin olikin, tai sitten ei.

Vasta näin kolmekymppisenä olen alkanut hahmottaa tilannettani ja omia lähtökohtiani uudelleen. Olen viime vuosina jutellut monien ikäisteni kanssa ja kuullut melkoisia kohtaloita. En ole voinut kuin ihmetellä kuinka kypsiä, tasapainoisia ja onnellisiakin ihmisiä on voinut kasvaa välillä todella vaikeidenkin olosuhteiden keskeltä.

Ja samalla olen alkanut ymmärtää, millaista kukkaniittyä oma elämäni on ollut melkeinpä koko matkan.


Nähtyäni ja kuultuani niin monen ihmisen ponnistaneen nuoruudesta, joissa on ollut köyhyyttä, alkoholismia, väkivaltaa, koulukiusaamista ja muuta ihan kamalaa, olen heijastellut näitä kokemuksia omaan elämääni ja alkanut kokea aivan pohjatonta kiitollisuutta siitä, että olen saanut kasvaa ilman mitään noista.

Tämä kirjoitus onkin omistettu äidilleni ja isäll…