Tekstit

Valoisa päivä

Kuva
Tänään aurinko näkyi ensimmäistä kertaa kunnolla pihalle. Sitä ei voinut olla huomaamatta, ja säteet olivat kirkkaat, vaikkakin oranssit. Ne värjäsivät lumihankea ja koivuja oransseiksi ja saivat ne hohtamaan. Linnutkin näyttivät kuin sädehtivän auringossa.


Pidin lounastauollani muutaman minuutin happihyppelyhetken jäällä. Hanki kantoi hyvin, kun seurailin omia lumikenkäjälkiäni ja miehen kelkanjälkiä.


Rantatörmällä paistava aurinko näkyi kauneimmillaan.


Linnut kärkkyivät pähkinöitä ja istahtivat välillä kameran päälle niitä vaatimaan.


Päivä on jo yllättävän pitkä. Pari viikkoa sitten tilanne oli aivan erilainen. Nyt valo alkaa lisääntyä yhdeksän jälkeen aamulla, ja hämärää tulee vasta neljän maissa.


Suunnittelemme etelänmatkaa hiihtolomaviikolle. Ihana ajatus päästä nauttimaan etelän keväästä helmikuun puolivälissä! Kissallekin järjestyi jo paras mahdollinen hoitaja, mikä on kaikkein tärkeintä, koska ihana loma onnistuu vain jos tietää varmaksi että kissalla on kotona asiat hyvin.

Il…

Aurinko

Kuva
Eilen kiiri pihapiiriin ihan oikeita auringonsäteitä. Ne muuttivat korkeiden kuusten latvat oransseiksi. Eipä ole moista näkyä aikoihin saanut nähdä.



Kävelin rantaan katsomaan, näkyykö aurinkoa suoraan. Ja näkyihän se, juuri ja juuri, kuvaan ei tosin näyttänyt juurikaan ikuistuvan. Mulla oli miehen isot lenkkarit jalassa ja meinasin liukastua takapuolelleni, kun niissä ei ollutkaan lumisen rinteen edellyttämää pitoa.


Vein linnuille päivän pähkinäannoksen samalla.



Kohta taivas vetäytyikin pilveen ja on siinä edelleen.

Lunta tuli toissayönä kymmenisen senttiä. Onneksi en silloin mennyt riippumattoon, olisin herännyt kinoksen alta. Eilen illalla saatiinkin tehdä taas lumitöitä. Television sääennusteen mukaan meillä on nyt metri lunta. Mietin, pitäisikö sitä pudotella jo katolta. Muut eivät näytä pudottelevan ja rakennuksen pitäisi olla kyllä vankkaa tekoa, mutta jotenkin metri tiivistä lunta katolla tuntuu hiukan epäilyttävältä.

Kylän keskustassa ollut iso ja aikoja sitten hylätty kummit…

Pinkkejä taivaita

Kuva
Heti kaamoksen päätyttyä luonto on alkanut täyttyä väreillä. Oranssi ja pinkki ovat vallanneet valoisan ajan taivaat.


Kävin päivällä happihyppelyllä ulkona ja valokuvasin taivasta ja rantakoivuja. Ketään muuta ei näkynyt eikä kuulunut olevan liikenteessä, mutta pihan lumihanki on aivan täpötentäynnä pupun jälkiä.


Linnut kyllä viipottivat tuttuun tapaansa lintulaudalla. Näinä aikoina on kamalan tärkeää, että tarjolla on ruokaa aina edes jonkinlaista. Minulla on siemenien lisäksi lintulaudalla aina talipötköt ja talipalloja. Päivisin vien sinne pähkinöitä, mutta ne ovat niin suosittuja että katoavat nopeasti. Kädestä tarjoamani tusina pähkinää katosivat parempiin nokkiin sekunneissa.


Kissa seurailee pihan elämää pakkasten paukkuessa mieluiten ikkunan takaa. Välillä se pyytää ulos ja maksimissaan viiden minuutin päästä taas jo takaisin sisälle.


Pakkasta on kymmenisen astetta – jos illalla ei ala lumipyry, voisin tänä yönä kokeilla riippumattoa. Ehkä.


Hiljaisia aikoja vielä eletään. Kuite…

Päivä pitenee

Kuva
Juuri kun olin arvellut kokeilla riippumatossa nukkumista ensi yönä, niin eiköhän sieltä jostakin Tuonelan tuolta puolen valuneet päälle parinkympin pakkaset. Koko päivän on pakkanen paukkunut nurkissa, edelleenkin on viisitoista astetta. Voisin kokeilla mattoon mennä korkeintaan kymmenessä asteessa, niin monta vällyä alla ja päällä, että varmasti on mukava.

Ja jos ei ole sittenkään mukava, niin onneksi koti lämpimine peteineen ja kehräävine kissoineen on vain muutaman askeleen päässä.

Valoisa aika pitenee nyt ilmeisesti melkein vartin päivässä. Se on ihan käsittämätön tahti. Ja vaikutuksen on huomannut jo. Keskipäivissä on nykyään täydellisen kooman sijaan ripaus toivoa.

Katselin toiveikkaana kuvia aiempien vuosien tammikuilta. Tammikuiden lopuilla on ollut oikeasti aurinkoista. Siis kirkkaita, valkoisia, pistäviä auringonsäteitä. Sellaista oikeaa valoa, joka ei ole enää pelkkää punaista hehkua horisontissa.

Iso jänis liikkuu meidän pihalla öisin ja laskee papanan sinne, toisen tänne…

Vuoden ensimmäinen retki

Kuva
Vuoden ensimmäinen retki ja samalla koko talven ensimmäinen kunnon lumikenkäretki vei tällä kertaa Puljutunturille. En olisi parempaa vaihtoehtoa osannut kuvitellakaan, sillä Puljutunturi on ehdottomasti yksi lempipaikoistani koko Lapissa. Täällä on tullut käytyä niin monta kertaa sekä yksin että rakkaiden kanssa, että olen jo pudonnut laskuista.

Tällä kertaa kuljin tunturissa yksin – kunhan tarvoin ensin reitin itselleni umpihankeen – ja sain kokea siellä aivan ihania retkihetkiä. Olen todella onnellinen siitä, että tämä paikka on olemassa, että se on juuri sellainen kuin se on ja että olen löytänyt sen.


Lähdimme reissuun mieheni kanssa perjantaina päivällä. Moottorikelkka oli pakattuna matkaan – mieheni aikoi käydä ajelemassa sillä aikaa, kun minä nousisin tunturin rinnettä kauramoottorilla. Kuusi talvea Lapissa ovat opettaneet minulle, että vaikka moottorikelkat ovat hauskoja, olen aivan liian pihi pitämään omaa kelkkaa. Rakastan lumikenkiäni, joihin ei niiden hankinnan jälkeen ole…

Uudesta vuosikymmenestä

Kuva
Joskus ehkä vuosi sitten joku tuntematon kysyi minulta, aionko olla Lapissa lopun ikääni vai palaisinko joskus etelään.
En osannut vastata mitään. En ollut ajatellut asiaa. Itse asiassa melkein koko tänä aikana, kun päätös Lappiin muuttamisesta syntyi, muutto tapahtui ja vuodet Lapissa ovat kuluneet, en ole pysähtynyt oikeasti miettimään asioita sen pidemmäs. Olen elänyt päivä, viikko, kuukausi ja vuosi kerrallaan osaamatta hahmottaa tulevaisuutta tai esimerkiksi haaveitani kovinkaan kauas.
Vuosi 2019 oli tässä asiassa käänteentekevä. Aloin hahmottaa asioita ja uskaltaa katsoa ja tarkastella niitä. Samalla alkoi horisontista erottua jonkinlaista kuvaa siitä, mitä toivoisin vielä elämäni aikana tapahtuvan ja mihin suuntaan haluan asioita viedä.
Yksi syy miksi olen huono tekemään tulevaisuudensuunnitelmia on se, että minun on usein vaikea aivan täysin luottaa siihen, että tulevaisuutta ylipäänsä on. Aina kun maalailen mielessäni isoja linjoja tulevan elämän varalle, mieleni muistuttaa m…

Vuoden ensimmäinen viikko

Kuva
Kaamos on ilmeisesti taittunut ainakin virallisesti. En ole nähnyt aurinkoa vielä, koska en ole poistunut kotoa moneen päivään.

Vietin äskettäin kolme vapaapäivää kahdestaan kissan kanssa, miehen ollessa töissä aamusta iltaan. Voin kertoa että oli melko hiljaisia päiviä, varsinkin kun en viitsinyt edes autoa käynnistää että olisi käynyt jossain. Nautin kyllä kovasti. Juuri tuollaiset hiljaiset päivät ovat joskus niin tarpeen. Minulla ei omatunto kolkuta yhdestä, kahdesta tai edes kolmesta sohvalla vietetystä päivästä, kun ei ole ollut lumitöitäkään. Joulukuu piti sisällään monenlaista tapahtumaa ja niin ihania kuin ne kaikki olivatkin, nautin nyt, kun sain olla ihan hissukseen yksin kotona tekemättä yhtikäs mitään.
Suurin ohjelmanumero noina päivinä koitti eilen, kun laitoin lumikengät jalkaan ja lähdin kävelemään siinä toivossa, että olisin nähnyt auringon edes vilaukselta. En nähnyt, mutta oli mahtava huomata kuinka hyvin hanki kantoi jopa metsässä. Muistaakseni ainakaan kahteen ta…

Talviretki Ahvenanmaalle

Kuva
Sain jouluviikolla jälleen mahdollisuuden viettää päivän Kökarissa. Viimeksi olimme siellä mieheni kanssa kesällä (lue lisää), tällä kertaa miehen ollessa töissä matkustin saarelle kahdestaan siskoni kanssa. Kolmesta päivästä kaksi meni kokonaisuudessaan matkustamiseen, koska lautat Galtbystä suoraan Kökariin eivät kulkeneet, joten meidän piti matkustaa Turun ja Maarianhaminan kautta edestakaisin. Vaikka aikaa kuluikin matkantekoon, niin oli mukava nähdä talvista Ahvenanmaata ja viettää aikaa siskon kanssa.

Ensimmäisenä matkapäivänä ei meillä ollut juurikaan ylimääräistä aikaa pääsaarella, vaan ajelimme melko suoraan ruotsinlaivan satamasta Lumparlandiin, josta yhteysalus vei meidät Kökariin. Pienen ulkoilutuokion ehdimme kuitenkin tehdä kaupungin kupeessa Merikorttelissa, jossa oli ihania puisia venevajoja, merimieskirkko ja rakenteilla oleva vene.


Kökariin saavuimme vasta pimeällä. Seuraava päivä valkeni räntämyrskyisenä, mutta yhtäkkiä taivas alkoi sinertää ja saimmekin mitä hienoi…

OTA YHTEYTTÄ

Heräsikö ajatuksia tai kysymyksiä? Minulle voit laittaa viestiä Instagramissa @jonna_saari